Lue keskustelun säännöt.
Surettaa alle kouluikäiset lapset yksin ulkona.
29.12.2016 |
Tänään taas kolme tyttöä, 6v, 6 v ja 4v olivat keskenään ulkona, ensin olivat pulkan ja liukurin kanssa pienessä nurmikko mäessä luistelukentän laidalla.
Olin omien lasten kanssa luistelemassa. Isommat tytöt koittavat koko ajan saada huomiota, he eivät juttele minun lapsille vaan minulle. Olen tämän huomannut aikaisemminkin ilman vanhempia ulkoilevista lapsista, hakevat todella paljon tukea muiden vanhemmista. Autoin heitä kerran kun saivat pulkan narun solmuun. Sitten he lähtivät, ja tulivat luistimien kanssa pian.
Menivät istumaan penkille ja totta kai olettivat että minä solmin ne. Jatkoin omien lasten kanssa luistelua. Ja lopulta kun tytöt aikansa olivat ihmetelleet ja huudelleet etteivät osaa sitoa luistimia. Sanoin että minulla on kaksi omaa lasta joiden kanssa minun täytyy ulkoilla, että teidän omien vanhempien pitäisi ne sitoa, tuli mutinaa siitä ettei ne viitsi. Sanoin lapsille vaikkei se heidän vastuulla pitäisi olla, että pitää pyytää omat vanhemmat mukaan kun tietää tarvitsevansa apua. Kerroin että tässä on minulla kuusi luistinti sidottavana, ei ihan pieni juttu. Sidoin kumminkin. Harmi ettei näitä asioita näe ne vanhemmat sisällä, kun he tietävät siellä että lapset osaa hyvin olla kodin lähellä, ja viihtyvät paremmin ulkona kuin sisällä.
Noita vanhempia pitäisi ravistella, vaikka lapset osaisivat olla yksin ulkona, he kaipaavat tukea. Kyllä sen huomaa selvästi lapsista keiden vanhemmat eivät huomio, ulkoile ja ole lastensa kanssa. Omalta lähi alueelta tiedän 3 säännöllisesti yksin ulkoilevaa pientä lasta, suht lähitaloista puistoista. Ovat säälittävä näky kun roikkuvat muissa, pitää antaa keinussa vauhtia, katsoa kuinka osaa kiivetä, kuinka osaa pyöräillä, jutella koko ajan... ja kun toiset lähtee kotiinsa, siirtyvät seuraavaan, tai jäävät harhailemaan yksin. Kerran kun piti lähteä kotiin syömään lasten kanssa, ja pieni poika, joka koitti kaikkia saada vielä jotain leikkimään, jäi yksin, kysyin että olisiko hänelläkin jo kotiin meno aika, vastasi ettei tiedä, sanoin että on aika myöhä jo, kannattaa mennä kotiin päin jo, sanoi menevänsä kotipihan leikkiin. Jää aina todella surullinen olo näistä.
Voiko näihin mitenkään puuttua edes?
Kommentit (5)
Nuo yksin ulkoilevat ja aikuisilta seuraa hakevat ovat todella raskaita. Asumme rivitalossa, ja jotenkin kummasti pihalle pölähtää aina puolen tusinaa lapsia, jos menemme oman taloyhtiön leikkipaikalle. Yhden perheen lapsista en tiennyt yli vuoteen ketkä heidän vanhemmat ovat, kun eivät koskaan ulkoilleet lasten kanssa. Lapset 3-6-vuotiaita. Minä en jaksa antaa huomiotani koko kylän lapsille, joten menemme nykyisin viikonloppuisin autolla vähän kauemmas isoon puistoon, jossa lapset ovat lähes aina vanhempiensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin muistan sen ajan, kun omat lapset oli vielä siinä iässä, että heitä ei voinut päästää ilman vanhempia ulos. Muistan kauhulla ja pelonsekaisin tuntein murehtineeni jo etukäteen sitä aikaa, kun lasten kaverit alkavat saada ulkoilla ilman vanhempia ja omat lapsetkin on jossain vaiheessa päästettävä kavereiden kanssa ulos. Muistan surkutelleeni, kun näin hieman alle kouluikäisten ulkoilevan keskenään, koska kaikkea ajatteli vielä omien 2-4-vuotiaiden lasten näkökulmasta. Herkästi siinä rupesi arvostelemaan noiden lasten vanhempia ja ajattelin, että omat lapset pääsevät sitten vasta isoina koululaisina ilman vanhempia ulos. Mutta niin vaan tuli se aika, kun lasten kaverit pääsivät n. 6-vuotiaista alkaen, jotkut jo aiemminkin, ulos keskenään ilman aikuisia. Ja niin vaan oli pikku hiljaa omatkin lapset päästettävä ulos kavereiden kanssa. Ja hyvin se meni, pysyivät sovitulla alueella, tulivat kotiin sanomaan, jos apua tarvitsivat, tiedettiin koko ajan missä ovat.
Helppo on tuomita muita vanhempia, jos itsellään ei vielä ole isompia lapsia eikä ole vielä kokenut noita asioita oman lapsen kohdalla. Tai jos esim. on turvaton asuinalue, jolloin lapsia ei ole turvallista päästää ulos tai lapsella ei ole luotettavia kavereita ulkoiluun. Mutta jokainen lapsi kasvaa ja jokaiselle vanhemmalle tulee tuo vaihe eteen, kun lapset haluaa mennä kavereiden kanssa ulos. ei lasta voi ikuisesti pitää aikuisen talutusnuorassa. Sellaiset lapset ja nuoret sitten herkästi karkailee ja kapinoi, joita on liikaa rajoitettu ja joille vanhemmat eivät osoita minkäänlaista luottamusta lapsen kykyihin toimia ja totella esim. kavereidensa kanssa.
Mun ujohko 5v on sellainen muiden aikuisten huomion hakija tällä hetkellä vaikka minä seisoisin vieressä. Vieraita lapsia hän ei edelleenkään oma-aloitteisesti lähesty kovin äkkisiltään (lapset ovat arvaamattomampia vastareaktioissaan), mutta viime aikoina hän on rohkaistunut ihan kummasti siihen että hän voi olla aloitteellinen, joten hänellä on vähän väliä joku temppu tai hattu näytettävänä vieraalle aikuiselle tai juttu kerrottavana, hänestä näkee sen että kerää rohkeutta ja on ylpeä itsestään kun uskalsi sanoa ja ilahtuu kun saa vastauksen.
Nyt mun pitäisi jotenkin lannistamatta ja nätisti opettaa että "muita ei ehkä kiinnosta sun piposi". En ole vielä keksinyt miten, taidan hetken antaa lapsen vielä kerätä noita onnistumisen kokemuksia (toistaiseksi kaikki aikuiset ovat vastanneet kohteliaan kiinnostuneesti!) ja sitten keskustellaan aiheesta enemmän. Tälläkin hetkellä kyllä ohjaan lapsen huomion muualle jos huomaan että aikuinen ei jaksaisi enää kuunnella.
Ajattelin aina että ne leluponeistaan polveilevasti tuikituntemattomille pulputtavat on niitä joiden vanhemmat ei kuuntele lapsiaan ja siksi pitää hakea kontaktia vieraaseen. No, ainakaan meidän lapsella ei ole kyse tästä :D
Mulle ei ole tullut mieleenkään, että vanhemmilta saatu huomio olisi verrattavissa siihen, minkä verran lapsi puhuu muille aikuisille. Jotkut lapset on puheliaampia kuin toiset, toiset ujostelee esitellä taitojaan kun taas toiset haluavat näyttää taitonsa kaikille. Jos tuollaisen perusteella rupeaa tuomitsemaan ja arvostelemaan muita vanhempia, osoittaa vain omaa tyhmyyttään ja kapeakatseisuuttaan ja kokemattomuuttaan ja epävarmuuttaan vanhempana. Yleensäkin mitä enemmän joku tuomitsee muita vanhempia ja tekee yksinkertaisia päätelmiä muiden lapsista tuntematta lapsen yksilöllisyyttä, osoittaa vain omaa typeryyttään ja kenties se on vain keino purkaa omaa riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta omasta vanhempana olemisesta.
Kyllä lapset tuossa 6 vuoden iässä voivat jo ulkoilla kavereiden kanssa keskenään, kunhan vanhemmat tietävät missä lapset ovat eivätkä lapset saa olla kuin ihan lähellä kotia, 4-vuotias tosin tarvitsee vielä aikuista ulos mukaansa. 6-vuotiaat osaavat kyllä mennä kotoaan pyytämään apua, jos ulkona tulee kaverin kanssa kahnausta tai jokin asia ei onnistu. Tuossa iässä lapset nauttivat ja kokevat iloa siitä, että vanhemmat luottavat sen verran lapseensa, että lapsi saa hieman kokeilla itsenäisyyttä kavereiden kanssa tietyissä rajoissa. Meidän asuinalue on turvallinen ja rauhallinen ja yleisesti tuon ikäiset ulkoilevat jo keskenään ja hyvin sujuu. Tuollainen ei tarkoita, etteivätkö vanhemmat välittäisi lapsesta tai että lapset olisivat heitteillä. Ja välillä myös aikuiset ulkoilevat lasten kanssa ja kotona leikkivät lasten kanssa.
Toki on niitäkin vanhempia, jotka eivät päästäisi isoa lastakaan hetkeksikään silmistään, eivät luota että lapsi osaisi totella vanhempien antamia ohjeita ja rajoja ulkoillessaan, vaan karkaisivat jonnekin. Liika rajoittaminenkaan ei ole lapselle hyväksi, vaan tietyssä iässä voi pikku hiljaa varovasti antaa lapselle vastuuta ja vapautta sopivissa ja turvallisissa rajoissa, varsinkin jos asuu turvallisella alueella.
Toki luistelemaan mennessä vanhempien on tarpeellista olla mukana, koska luistimet on vaikea laittaa ja harvoin luistinrata on lähellä kotia.