Mitä ajattelisit jos oma miehesi ei yhtään välittäisi terveydestään vaan diabeetikkona mättäisi menemään joka pvä herkkuja

Ehkä hän on iloinen, että on keino päästä eroon sinusta.

Minulla juuri sellainen mies.

No, se on hänen valintansa. Ei sille mitään voi, jos ei kerran järkipuhe auta. 

Meillä mies jatkaa alkoholin juomista vaikka on jo lähes vuosikymmen sitten lääkäri sanonut että maksa-arvot on nyt siinä jamassa että korkki pitäisi lopullisesti täysin sulkea. Tavallaan olen jo hyväksynyt sen, että yhteistä vanhuutta emme tule näkemään, osin jo surrutkin sen läpi.

Ehkä kannattaisi miettiä sitä ruokavaliota vähän laajemmaltakin kuin pelkästään niiden herkkujen tasolla.

Ja auta armias jos tulee joku muu tauti mikä aiheuttaa kipua tms. Sitten kyllä valitetaan ja käydään ostamassa apteekki tyhjäksi ja ei viikkoon muusta puhutakkaan. Eipä yhtään tällöin ärsytä tällainen, ei kyllä yhtään huvita kuunnella.

Ap

Elän tuollaisen miehen kanssa ja suren sitä, että yhteiset vuotemme todennäköisesti lyhenevät hänen sokeririippuvuutensa takia. Asiasta on riidelty ja itketty (minä itkenyt), olen kokeillut uhkailua, kiristystä ja ties mitä, mutta aikuinen ihminen tekee omat päätöksensä. Lopulta hyväksyin sen, etten voi vaikuttaa asiaan ja nyt hän itse on vihdoin alkanut puhua karppaamisesta. Sokeriarvot ovat olleet joulunaikana lääkityksestä huolimatta yli 13, joten pahalta tuntuu eikä oikein usko riitä siihen, että hän pystyisi elämänmuutokseen.

Pahalta tuntuu myös se, että hänen sukulaisensa (jotka tietävät sairaudesta) lahjoittavat hänelle suklaarasioita, hemmottelevat leipomuksilla jne. Mutta heitäkään en voi muuttaa, vain itseäni ja omaa suhtautumistani voin. En halua liian nuorena omaishoitajaksi mutta en halua myöskään erota muuten hyvästä miehestä hänen riippuvuutensa takia, joten hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on. Jos hän haluaa lyhentää elämäänsä ja pilata terveytensä niin minä en voi sille mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kannattaisi miettiä sitä ruokavaliota vähän laajemmaltakin kuin pelkästään niiden herkkujen tasolla.

Meinaat että häntä kiinnostaisi miettiä ruokavaliotaan jos ei ole kiinnostanut vähentää herkkujen määrääkään?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja auta armias jos tulee joku muu tauti mikä aiheuttaa kipua tms. Sitten kyllä valitetaan ja käydään ostamassa apteekki tyhjäksi ja ei viikkoon muusta puhutakkaan. Eipä yhtään tällöin ärsytä tällainen, ei kyllä yhtään huvita kuunnella.

Ap

Kiitos, ap, siitä että jaat tämän kokemuksen. Olisikohan meille "kakkostyyppisten läheisille" olemassa mitään asiallista vertaistukipalstaa tai ihan liveryhmää? Ehkä sellaista tarvittaisiin. Meilläkin minä olen se, joka lukee Diabetes-lehteä ja Diabetes ja lääkäri -lehteä, tosin en enää yritäkään lukea niistä otteita ääneen tai jättää miehen ulottuville. Olisi kuitenkin kiva jakaa kokemuksia muiden samanlaisessa tilanteessa elävien kanssa.

Ajattelisin ettei hän halua elää eli elämä ei ole tarpeeksi onnellista että sitä kannattaa jatkaa.

Mulla on ollut tuollainen mies pian kymmenen vuotta. Tosin hänellä 1 tyypin diabetes. Ei liho vaikka mättää menemään, kun kikkailee inskojen kanssa. Erittäin epäterveellistä ja vaarallista.

Mitä minä sitten ajattelen... olen huolissani, surullinen, kauhistunut, kiukkuinen, ärtynyt, ällistynyt, häpeän.. toisaalta tottunut ja osin hyväksynyt. Ei toista ihmistä voi pakottaa muuttumaan jos se ei itse halua.

Nyt kun miehellä on ikää tullut lisää, ja kremppoja, on hän ehkä ensimmäisiä kertoja alkanut ymmärtämään ettei ole kuolematon (täyttää 30v). Sanoi että tammikuussa loppuu herkuttelu. No, saapa nähdä. Salillekkin kuulemma menossa, urheilua tosin on harrastanut aina muiden lajien parissa.

Ehkä ikä tuo toisille järkeä päähän, toisille ehkä pitää tapahtua jotain radikaalia ennenkuin havahtuu (esim vakava sairastuminen). Toisille ei auta mikään vaan vaikka syövät itsensä hengiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kannattaisi miettiä sitä ruokavaliota vähän laajemmaltakin kuin pelkästään niiden herkkujen tasolla.

Meinaat että häntä kiinnostaisi miettiä ruokavaliotaan jos ei ole kiinnostanut vähentää herkkujen määrääkään?

Ap

Ruokavalion korjaamisella saattaa makeanhimokin hellittää.

Akattelisin varmaan samoin kuin sinä ap. Oliko syömisongelma jo ennen diabetesta? Miehesi taitaa olla masentunut tai testosteroniarvot liian matalalla. Väsyttää ja ei jaksa liikkua. Siihen ruuan- ja sokerinhimo päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja auta armias jos tulee joku muu tauti mikä aiheuttaa kipua tms. Sitten kyllä valitetaan ja käydään ostamassa apteekki tyhjäksi ja ei viikkoon muusta puhutakkaan. Eipä yhtään tällöin ärsytä tällainen, ei kyllä yhtään huvita kuunnella.

Ap

Kiitos, ap, siitä että jaat tämän kokemuksen. Olisikohan meille "kakkostyyppisten läheisille" olemassa mitään asiallista vertaistukipalstaa tai ihan liveryhmää? Ehkä sellaista tarvittaisiin. Meilläkin minä olen se, joka lukee Diabetes-lehteä ja Diabetes ja lääkäri -lehteä, tosin en enää yritäkään lukea niistä otteita ääneen tai jättää miehen ulottuville. Olisi kuitenkin kiva jakaa kokemuksia muiden samanlaisessa tilanteessa elävien kanssa.

Sama juttu. Ärsyttää että elää kuin ei mitään tautia olekkaan. Lääkitys pitää arvot suht kurissa ja kuvittelee että voi jatkaa samaan tahtiin kerran ei arvot nyt aivan pilvissä ole. Insuliinia tuskin tulee hetkeen saamaan kun lääkäri oli sanonut että uusia lääkkeitä tulee kokoajan. Sitten en kyllä tiedä mitä teen jos insuliinin saa, koska eihän tuo edes mittaile sokereitaan ellen silloin tällöin pakota. Pistelis sitä varmaan summa mutikassa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja auta armias jos tulee joku muu tauti mikä aiheuttaa kipua tms. Sitten kyllä valitetaan ja käydään ostamassa apteekki tyhjäksi ja ei viikkoon muusta puhutakkaan. Eipä yhtään tällöin ärsytä tällainen, ei kyllä yhtään huvita kuunnella.

Ap

Kiitos, ap, siitä että jaat tämän kokemuksen. Olisikohan meille "kakkostyyppisten läheisille" olemassa mitään asiallista vertaistukipalstaa tai ihan liveryhmää? Ehkä sellaista tarvittaisiin. Meilläkin minä olen se, joka lukee Diabetes-lehteä ja Diabetes ja lääkäri -lehteä, tosin en enää yritäkään lukea niistä otteita ääneen tai jättää miehen ulottuville. Olisi kuitenkin kiva jakaa kokemuksia muiden samanlaisessa tilanteessa elävien kanssa.

Ehkä on parempikin jos jätät ne "diabetes-lehdet" lukematta.

Minulla reilu 30-kymppinen mies ja sairastaa 1 tyypin diabetesta. Hoikkana pysyy vaikka mättää roskaruokaa ja sokeriherkkuja, arvot heittelehtii todella korkeasta todella matalaan. Pari kertaa joutunut tilaamaan ambulanssinkin kun laskenut sokerit niin alas. Ei harrasta liikuntaa, polttaa röökiä. Ei kiinnosta tervelliset elämäntavat. Olenkin tullut päätökseen, että luultavasti jätän mieheni ennen kuin alan hänen kanssaan hankkimaan lapsia. Nyt jo hänellä kroppa reistailee, pelkään missä kunnossa hän mahtaa olla 10 vuoden päästä. Itse syön tervellisesti, kuntoilen lähes päivittäin, en todellakaan polta röökiä ja alkoakin otan hyvin harvoin. Ei vaan pysty katsomaan kun toinen tuhoaa itseään. Surullista.

Oli syömisongelma jo ennen diabetesta. Ei ole mikään superlihava, todella suuri sukurasite vain.

Hänellä oli paasto 16 kun tauti vasta todettiin eikä mitään oireita edes ollut, sattumalta huomattiin. Eli edes korkea verensokeri ja ne tuntemukset ei saa lopettamaan. Eikä tuo edes liho kuin max 5kg vaikka miten söisi. Sai vielä jonkun painonhallintaa auttavan diabetes lääkkeen. Varmaan siinä syy. Lihoaisi kunnolla oikein läskiksi niin ehkä se saisi tekemään jotain. Liikuntaa ei harrasta ollenkaan

Ap

Ja mua ainakin alkaa ihan ärsyttämään ja ällöttämään mies sen takia ettei yhtään kiinnosta oma terveys. Joku herkku on tärkeämpää, miten voi olla?

Ap

Harmihan tuo on ja lisäksi valitettavan yleistä. On keuhkosairaita tupakoitsijoita, maksaongelmaisia alkoholisteja ja syömishimoisia diabeetikkoja. Ymmärrän todellakin, että turhauttaa ja ärsyttää, kun läheinen ihminen ei jaksa välittää omasta terveydestään. Ei ole kuitenkaan rakentavaa halveksua miestä ja/tai leimata häntä idiootiksi possuksi. Vaikka ei siltä tuntuisi, on sokeriherkuistakin - tai liiallisesta syömisestä ihan yleisesti - yllättävän vaikea päästä eroon. Tämän lisäksi mies saattaa jo ennestään kamppailla itsetuntonsa kanssa tai tuntea olonsa arvottomaksi, minkä takia hyvinvointikaan ei kiinnosta.

Jos ei aikuinen ihminen osaa itse huolehtia itsestään ja terveydestään, on se minusta hänen oma ongelmansa. Hänelle on varmasti useaan kertaan painotettu lääkärin vastaanotolla ruokavalion merkitystä, mutta jos viesti ei mene perille, niin mitäpä teet. Holhotako pitäisi? Olisi eri asia, jos kyseessä olisi lapsi, joka ei vielä ymmärrä kokonaisuutta, mutta aikuisen on osattava holhoamatta hoitaa itse terveyttään.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei aikuinen ihminen osaa itse huolehtia itsestään ja terveydestään, on se minusta hänen oma ongelmansa. Hänelle on varmasti useaan kertaan painotettu lääkärin vastaanotolla ruokavalion merkitystä, mutta jos viesti ei mene perille, niin mitäpä teet. Holhotako pitäisi? Olisi eri asia, jos kyseessä olisi lapsi, joka ei vielä ymmärrä kokonaisuutta, mutta aikuisen on osattava holhoamatta hoitaa itse terveyttään.

Lääkäriltä tosin ei saa tietoa oikeasta ravinnosta. Itse on tieto haettava.