Lue keskustelun säännöt.
Hesarin mielipidekirjoitus poikien liiallisesta pelaamisesta
23.12.2016 |
Luin todella surullisena tämän kirjoituksen ja ne näkymät mitä poikalapsia odottaa. Olen kirjoittajan kanssa asioista täysin samaa mieltä. Minua ei voisi enempää koskettaa ja surettaa se, että olen tällä hetkellä pakotettu seuraamaan kahden pienen pojan elämän vääjäämätöntä laadun heikentymistä. Kyse on vaimoni pojista, joiden elämässä räiskintäpelit tms ovat antamassa suurimman sisällön vapaa-aikaan. Pojat näkevät myös kavereita, mutta kavereiden kanssa oikeastaan vain pelataan tai katsotaan kun toinen pelaa.
Arvatkaa mitä on seurannut siitä kun kaikki pelaaminen on lisääntynyt? Läksyt huitaistaan alle 5 minuutissa ja siinäpä ne päivän pakolliset ja ärsyttävät hommat olivatkin. Kaikki asiat tehdään "ihankohta" ja sitten ollaan vihaisia että joutuu tekemään muutakin kuin vain pelata. Mitä mieltä muut olette, eikö olekin aika huono lähtökohta tulevaisuudelle jos yli 10-vuotiaana ei halua tai suostu tekemään mitään ns ikävää - eli lähinnä että nyt edes veisi astiat ruokapöydästä tms.
Kommentit (14)
Sellaista se oli minullakin. Enää ei jaksa pelit kiinnostaa ja opiskelen yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin oon huolissani siskoni lapsesta. Hänestä on tullut jatkuvan pelaamisen myötä älyttömän tottelematon, väkivaltainen, rauhaton, kovaääninen ja epästabiili. Yrittää huijata ettei ole tullut läksyjä, läimii ihmisiä, valittaa tylsyyttä heti kun ei ole pelaamassa jne. Kyseessä vasta 8-vuotias. En tiedä mikä olisi hyvä raja pelaamiselle, mutta raja pitäisi silti olla.
Vaimon lapset? Etkö ole itsekin yksi perheen aikuisista kasvattajista ja siten myös vastuussa lasten tekemisistä? Jos vaimo ei osaa/kykene rajoittaa, miksi et tee sitä itse? Olisko aika keskustella myös vaimon kanssa havainnositasi ja huolestasi?
Steamissa alkoi juuri joulualet. Kannattaa hankkia ainakin uusin Doom, jos tykkää räiskintäpeleistä. Vuoden parhaita.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisistä kyse? Vaikka, ei minkään ikäisen ihmisen elämän sisältö saisi olla pelaaminen... Etkö voisi äidin miesystävän roolissa houkutella poikia vaikka luistelemaan, pelaamaan fudista, uimaan tms. pois pelien äärestä? Pyydä vaikka ottamaan kaveritkin mukaan.
Kyllä käymme välillä tekemässä kaikkia noita. Mennyt vain hankalaksi kaikki tekeminen kun pojat ovat jatkuvasti niin kiukkuisia ja heidän kärsivällisyytensä moneenkin asiaan alkaa olla lähellä nollaa. Mitä vain voisin tehdä tässä asiassa auttaakseni, mutta en ole keksinyt mitä se on.
Tarkoitus olisi, että aloittaisivat jossain urheiluseurassa jonkun harrastuksen, mutta minä pelkään sen päättyvän lyhyeen jos pojat eivät sisäistä miksi niihin kuuluminen on niin siistiä. Urheiluseuroissahan tehdään parhaimmillaan hienoa kasvatustyötä. Pelkään siis sitä, että luovuttavatko pojat heti ekoissa treeneissä joissa vaaditaan jotain muutakin kuin nenänkaivuuta. Nämä pelikonsolit ovat surkeita kasvattajia. Nyt kun niiden kanssa ollaan koko ajan, on poikien käytös ala-arvoista ja passiivisuuden aste on tapissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se liity pelaamiseen mitenkään jos olette lapsenne kasvattaneet huonosti tottelemattomiksi.
Meilläkin 6-vuotias pelaisi niin paljon iPadilla kun vain saisi. Joskus pitkien vapaiden aikaan, kun pelaamista on enemmän, niin huomaa miten ruudun tuijottamine vaikuttaa. Otteet ja eleet tulee rajuimmiksi ja nyrkit on helpommin pystyssä, vaikka pelit ei mitään tappelupelejä olekaan. Ärsyyntymiskynnys on matala ja hermo menee helposti. Tällöin täytyy ottaa totaalinen pelikielto esim. viikoksi tai kahdeksi. Aluksi poika marisee, ettei ole mitään tekemistä, mutta kummasti alkaa pikkuhiljaa se mielikuvitus taas löytymään ja kohta ei enää kaipaakaan pelejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimon lapset? Etkö ole itsekin yksi perheen aikuisista kasvattajista ja siten myös vastuussa lasten tekemisistä? Jos vaimo ei osaa/kykene rajoittaa, miksi et tee sitä itse? Olisko aika keskustella myös vaimon kanssa havainnositasi ja huolestasi?
Valitettavasti tilanteemme on sellainen, että jos vaimoni tai hänen exänsä eivät halua rajoittaa lastensa pelaamista, niin heillä on valta ja vastuu näin päättää. Minun roolini on lähinnä olla turvallinen aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisistä kyse? Vaikka, ei minkään ikäisen ihmisen elämän sisältö saisi olla pelaaminen... Etkö voisi äidin miesystävän roolissa houkutella poikia vaikka luistelemaan, pelaamaan fudista, uimaan tms. pois pelien äärestä? Pyydä vaikka ottamaan kaveritkin mukaan.
Kyllä käymme välillä tekemässä kaikkia noita. Mennyt vain hankalaksi kaikki tekeminen kun pojat ovat jatkuvasti niin kiukkuisia ja heidän kärsivällisyytensä moneenkin asiaan alkaa olla lähellä nollaa. Mitä vain voisin tehdä tässä asiassa auttaakseni, mutta en ole keksinyt mitä se on.
Tarkoitus olisi, että aloittaisivat jossain urheiluseurassa jonkun harrastuksen, mutta minä pelkään sen päättyvän lyhyeen jos pojat eivät sisäistä miksi niihin kuuluminen on niin siistiä. Urheiluseuroissahan tehdään parhaimmillaan hienoa kasvatustyötä. Pelkään siis sitä, että luovuttavatko pojat heti ekoissa treeneissä joissa vaaditaan jotain muutakin kuin nenänkaivuuta. Nämä pelikonsolit ovat surkeita kasvattajia. Nyt kun niiden kanssa ollaan koko ajan, on poikien käytös ala-arvoista ja passiivisuuden aste on tapissaan.
Tuosta urheilusta tulee ihan samanlainen pakkomielle, jos lapset ovat sitä tyyppiä. Sinun valintasi, lapset kotona tai jossain muualla. Niitä kavereita ei ihan oikeasti tarvitse mihinkään, niistä jokainen vaihtuu vielä moneen kertaan ennen kuin perhettä perustellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimon lapset? Etkö ole itsekin yksi perheen aikuisista kasvattajista ja siten myös vastuussa lasten tekemisistä? Jos vaimo ei osaa/kykene rajoittaa, miksi et tee sitä itse? Olisko aika keskustella myös vaimon kanssa havainnositasi ja huolestasi?
Valitettavasti tilanteemme on sellainen, että jos vaimoni tai hänen exänsä eivät halua rajoittaa lastensa pelaamista, niin heillä on valta ja vastuu näin päättää. Minun roolini on lähinnä olla turvallinen aikuinen.
Mitä se turvallinen aikuisuus mielestäsi tarkoittaa? Katsot vieressä ja hymistelet ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Mitä se turvallinen aikuisuus mielestäsi tarkoittaa? Katsot vieressä ja hymistelet ongelmia?
Ihan asiallinen kysymys, mutta ei niin asiallisella tavalla esitetty. No tuota, en minä vain tiedä mitä se tarkoittaa. Eiköhän siinä lähdetä ainakin siitä, että tämän ihmisen eli minun seurassani lapsen ei tarvitse pelätä mitään. Lapsista olen huomannut, että voivat paremmin keskittyä olemaan lapsia kun turvallisia aikuisia on paikalla.
Enkä tiedä kuinka yleistä tällainen järjestely on, mutta meidän kotonamme lasten asiat ovat heidän ja heidän äitinsä välisiä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahimpia ovat juuri tuollaiset "huolissaan" olevat aikuiset näiden poikien elämässä. Sen sijaan, että kasvatettaisiin ja otettaisiin poikia mukaan tekemisiin ja elämänmenoon ylipäätään, jätetään heidät selviämään ja kasvamaan itekseen. Ja samalla voi kauhistella asiaa netissä ja lehtien palstoilla. Otettaisko kaikki mieluummin aktiivinen rooli meitä lähellä olevien poikien elämässä eikä jätetä heitä oman onnensa nojaan?
Samoja asioita olen mielessäni pyöritellyt. Minulla on 13- ja 9-vuotiaat pojat, jotka ovat yli kaiken kiinnostuneita tietokonepeleistä. Kuopuksen kanssa rajoittaminen on onnistunut, esikoisen kanssa on ollut pari vuotta vaikeaa. Tai ehkä se isoin vaikeus on omassa päässäni, koska ei minusta ole itsestään selvää mitä tarvitsee rajoittaa ja miten paljon. Esikoisellani on Aspergerin syndrooma ja kuten lääkärimme sanoi, hän tarvitsee sen mielenkiinnonkohteen, johon uppoutua, se on hänen aivoilleen hyväksi. Kun lapsi tuossa pelaa viereisessä huoneessa CS:ää (käsittääkseni voisi luonnehtia taktiseksi räiskintäpeliksi) yhteydessä kavereihinsa, ovat siis samaa tiimiä, hän juttelee heidän kanssaan iloisesti ja innostuneesti, ei se ole mitään aivotonta tappamista, missä annetaan vaan palaa mitään miettimättä.
Pelimäärät ovat sitten se toinen mietinnänaihe. Koulupäivänä ei koulun jälkeen tee oikeastaan muuta kuin pelaa. Toisaalta koulu menee hyvin ja kun menee pyörällä kouluun, saa edes hieman liikuntaa ja raitista ilmaa. Tänään herätin pojan kymmeneltä (yksi ongelma on, että kavereiden mielestä se pelaaminen on ilmeisesti hauskinta myöhään illalla) ja usutin ulos pyörälenkille. Aina jotenkin huolestuttaa, mutta kun en voi sitä tietää, millaista haittaa tuosta pelaamisesta mahdollisesti on. En itsekään yläasteikäisenä hiihtänyt kesät talvet, puskenut kotitöitä ja kuunnellut konserttoja, kyllä se aika meni tosi "hyödyttömästi" - ja ihan tavallinen minusta on tullut. Enkä muista, että äitini olisi koko ajan edes hiillostanut minua tekemään jotain enemmän ja parempaa. Kyllä kai pitäisi aina vain huomioida lapsen ikä ja persoona, kun mietitään, mitä voi pelata ja kauanko. Ei meillä ainakaan kuopuksen nuppi kestä pelaamista ollenkaan samoin, mutta ei tuo esikoinen tunnu pelaamisen takia olevan aggressiivinen tai keskittymiskyvytön. Hän on tuon itse ostamansa pelikoneen ja pelin ansiosta ennemminkin tosi iloinen. Mutta mistä sen tietää, mitä tästä vielä seuraa..?
Minkä ikäisistä kyse? Vaikka, ei minkään ikäisen ihmisen elämän sisältö saisi olla pelaaminen... Etkö voisi äidin miesystävän roolissa houkutella poikia vaikka luistelemaan, pelaamaan fudista, uimaan tms. pois pelien äärestä? Pyydä vaikka ottamaan kaveritkin mukaan.