Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi en tule kutsutuksi työhaastatteluun?

Vierailija
21.12.2016 |

Taas kerran s-postiin kolahti viesti "valitettavasti et tullut valituksi", oman alan töistä siis kyse. Työpaikka olisi ollut toisella puolella Suomea ja kyllä, olisin ollut valmis muuttamaan työn perässä. Edes haastattelukutsua en saanut eikä uutta työtä voi saada pääsemättä ensin haastatteluun. Minulla on yliopistosta maisterin paperit omalta alaltani. Työkokemusta valmistumisen jälkeen liki kaksi vuotta määräaikaisissa työsuhteissa, opiskeluaikana tein oman alan töitä todella vähän (moni kollega teki enemmän), olin huonon taloustilanteen aikana töissä oman alan ulkopuolella. Cv:ssä ei ole aukkoja (yksi kesä työttömänä 2010), valmistuin yliopistosta 5 vuodessa. Olen 27 v, yksinelävä nainen, ei lapsia suunnitelmissa.

Olen tehnyt tähän asti ahkerasti töitä ja saanut töistäni, asenteestani ym. hyvää palautetta, mutta en voi muuttua vakituiseksi työpaikaksi. Turhauttaa, kun tuntuu etten koskaan löydä töitä, kun en pääse haastatteluun. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Mitä pitäisi tehdä toisin, jotta haastattelukutsu kolahtaisi kohdalle? Missä vika, etten saa edes kutsuja työhaastatteluihin? Voiko työnsaanti oikeasti jäädä kiinni siitä, etten ole opiskeluaikana tehnyt juurikaan oman alan töitä tai ollut ainejärjestössä puheenjohtajana?

AP

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Persoonallinen hakemus. Se ratkaisee paljon, että erottuu siitä hakijamassasta.

Vierailija
2/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarvit suhteita. 

Ja ikäsi ja sukupuolesi on riski työnantajalle, kiitos järjestelmämme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo riippuu myös alasta Ap.

On jotain sellaisia akateemisia aloja, joilla työnteko opitaan nimenomaan sillä töissä sitä työtä tekemällä (jossa koulutus on esim. aivan liian teoriapainotteinen).

Onko sinun alasi tällainen?

Vierailija
4/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko hakemuksesi kunnossa? Yhden sivun selkeä CV ja yhden sivun hakemus, mikä on kohdennettu juuri siihen työhön. Ei liian pitkä, sopivalla fontilla ja juuri vahvuuksiasi korostava. Moni hakemus on pitkä, väärin asemoitu ja sekava. Sellaista ei jaksa lukea eikä sitten pääse haastatteluunkaan.

Vierailija
5/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos hyvistä vinkeistä! Cv:n olen lyhentänyt sivun mittaiseksi ja keskittynyt keskeisiin osaamisalueisiini. Alani työ on käytännönläheistä ja lähes poikkeuksetta työpaikkaan valitaan ihminen, jolla on mahd.paljon työkokemusta.

En osaa kuvitella, että ikäni olisi iso ongelma, sillä moni ikäiseni nuori nainen löytää alaltamme töitä.

Ap

Vierailija
6/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarvit suhteita. 

Ja ikäsi ja sukupuolesi on riski työnantajalle, kiitos järjestelmämme.

Miks tää ois riski? Riippuu ihan työnantajasta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten niitä kuuluisia suhteita luodaan työelämässä, jos ei pääse töihin?

Vierailija
8/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten niitä kuuluisia suhteita luodaan työelämässä, jos ei pääse töihin?

Tämän mäkin haluaisin tietää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne suhteet ois pitäny luoda siellä yliopistolla ja menemällä mukaan kaikenlaiseen toimintaan.

Vierailija
10/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hae mitä tahansa töitä yrityksestä joka kiinnostaa sinua. Kun avautuu alan duuni hae sitä firman sisältä. Tuttu hyvä tyyppi palkataan mieluummin kuin tuntematon

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en pääse edes palkattomaan työharjoitteluun :(.

Vierailija
12/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haetko siis vain "vakituisia" työpaikkoja? Usein vakituiset virat/toimet menevät niille, jotka jo työskentelevät talossa määräaikaisina. Panosta ehdottomasti siihen, että saat ylipäänsä "jalan ovenväliin" eli määräaikaisuuden. Pitkät määräaikaisuudet ovat sitä paitsi paljon turvallisempia kuin toistaiseksi jatkuvat työsuhteet, koska jälkimmäisissä irtisanomisaika on lyhyt, mutta määräaikaisuutta ei voi purkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama vika. Hakemus on kunnossa, koska huonommilla hakemuksilla ja vähäisemmällä työkokemuksellakin olen ennen päässyt sekä haastatteluun että töihin.

Nyt ei enää tule haastattelukutsua muuten kuin silloin, kun kaikki 27 kelpoisuusehdot täyttävää haastatellaan - ja valitaan se, joka on ollut siinä jo määräaikaisena edelliset 5 vuotta, mikä sanottiin jokseenkin suoraan haastattelussa.

Vierailija
14/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en pääse edes palkattomaan työharjoitteluun :(.

Avaa vähän mistä kiikastaa. Ja tarkoitatko opintoihin liittyvää työharjoittelua vai TE-toimiston kautta tapahtuvaa työkokeilua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne suhteet on niitä sukulaissuhteit tai kavereita.

Vierailija
16/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ne suhteet on niitä sukulaissuhteit tai kavereita.

Höpö höpö. Yhdelläkään menestyvällä organisaatiolla ei ole varaa rekrytoida kavereita tai sukulaisia, kyllä ne etsivät työntekijöitä ihan ammatillisista verkostoista.

Vierailija
17/17 |
21.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos hyvistä vinkeistä! Cv:n olen lyhentänyt sivun mittaiseksi ja keskittynyt keskeisiin osaamisalueisiini. Alani työ on käytännönläheistä ja lähes poikkeuksetta työpaikkaan valitaan ihminen, jolla on mahd.paljon työkokemusta.

En osaa kuvitella, että ikäni olisi iso ongelma, sillä moni ikäiseni nuori nainen löytää alaltamme töitä.

Ap

Mikähän olisi se sopiva ikä? Tätä kysyy työtön maisteri kohtuullisen pitkällä työkokemuksella, ikä 55+.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi yksi