Mitä dissosioiminen tarkoittaa käytännössä? Esimerkkejä?

Pitää erillää, ottaa eroa, on erillään,  pitää "hajurajaa".

Se on sitä, kun ihmisen normaalinoloiset, järkevät puolet ovat erillään agitoituneista, voimakkaasti tuntevista, eivätkä välttämättä edes muista niiden tekemisiä. Helppo esimerkki: Täälläkin palstalla kirjoittelee yksi hätääntynyt epäkypsä ihminen, joka on huolissaan muiden ajatuksista, yksi vihainen lapsellinen ihminen, joka haluaa maksaa kaikille potut pottuina, ja yksi aikuinen, oivaltava ja ihan järkevä ihminen ja kuitenkin ne ovat yksi ja sama ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä, kun ihmisen normaalinoloiset, järkevät puolet ovat erillään agitoituneista, voimakkaasti tuntevista, eivätkä välttämättä edes muista niiden tekemisiä. Helppo esimerkki: Täälläkin palstalla kirjoittelee yksi hätääntynyt epäkypsä ihminen, joka on huolissaan muiden ajatuksista, yksi vihainen lapsellinen ihminen, joka haluaa maksaa kaikille potut pottuina, ja yksi aikuinen, oivaltava ja ihan järkevä ihminen ja kuitenkin ne ovat yksi ja sama ihminen.

Öö... Kyllähän minäkin voisi kirjoittaa noilla tavoilla eri vastaajille, eikä minulla ole mt-ongelmia...

Minulla tarkoitti sitä että kun jouduin väkivallan uhriksi, ja tekijä oli minulle tuttu, niin en muistanut tekijän naamaa kuin useamman päivän päästä. Vaikka siis näin tekijän. Mutta en "muistanut" kuka se oli.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tarkoitti sitä että kun jouduin väkivallan uhriksi, ja tekijä oli minulle tuttu, niin en muistanut tekijän naamaa kuin useamman päivän päästä. Vaikka siis näin tekijän. Mutta en "muistanut" kuka se oli.

Kiitos, juuri tällaisia esimerkkejä kysyin. Onko esimerkkejä siitä, miten traumaattinen lapsuus heijastuu aikuisen dissosiastioon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla tarkoitti sitä että kun jouduin väkivallan uhriksi, ja tekijä oli minulle tuttu, niin en muistanut tekijän naamaa kuin useamman päivän päästä. Vaikka siis näin tekijän. Mutta en "muistanut" kuka se oli.

Kiitos, juuri tällaisia esimerkkejä kysyin. Onko esimerkkejä siitä, miten traumaattinen lapsuus heijastuu aikuisen dissosiastioon?

Minulla ei ainakaan ole. Lapsuuteni oli ihan ok. Oma dissosiaationi liittyi ihan tuon aikuisena koetun tilanteen ahdistavuuteen. Ei ole tapahtunut sitä ennen eikä sen jälkeen.

Lapsena minua hyväksikäyttivät lievästi seksuaalisesti isovanhemmat. Se outo muistikuva on ikäänkuin aina ollut filminä päässäni mutta samalla silti ikäänkuin sitä ei ole pystynyt tiedostamaan että se todella tapahtui. Se muistikuva aina ikäänkuin katosi kun yritin sanallistaa sitä. Se oli mahdotonta. Keksin aina selityksiä miten varmaankin olen vain tulkinnut tapahtuneen vääräksi mutta oikeasti sitä ei ole voinut tapahtua. Tuon ja mahdollisesti muiden traumojen takia olen oppinut tehokkaasti työntämään ikävät kokemukset pois tietoisuudesta.

Edelleen aikuisena kun minulle kävi uusi järkyttävä asia, dissosioin heti. Dissosiaatiossa et ikäänkuin pysty kielellisesti käsittämään muistoa tai tunnetta tai meneillään olevaa tapahtumaa. Se on kuin jollekin toiselle tapahtunut, kuin elokuvaa jota katsot hieman erillään tai yläpuolelta! Kuin ruumiista irtaantumiselta se tuntuu.

Saatan myös dissosioida sillä tavalla, että jos minulla on jotakin epäsiistiä ulkonäössäni, en aktiivisesti tiedosta sitä täysin. Se tapa työntää ikävät faktat tietoisuudesta etäälle on jäänyt pysyväksi riesaksi. Tuon varmaan halusit kuulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä, kun ihmisen normaalinoloiset, järkevät puolet ovat erillään agitoituneista, voimakkaasti tuntevista, eivätkä välttämättä edes muista niiden tekemisiä. Helppo esimerkki: Täälläkin palstalla kirjoittelee yksi hätääntynyt epäkypsä ihminen, joka on huolissaan muiden ajatuksista, yksi vihainen lapsellinen ihminen, joka haluaa maksaa kaikille potut pottuina, ja yksi aikuinen, oivaltava ja ihan järkevä ihminen ja kuitenkin ne ovat yksi ja sama ihminen.

Öö... Kyllähän minäkin voisi kirjoittaa noilla tavoilla eri vastaajille, eikä minulla ole mt-ongelmia...

Ei olekaan, mutta jos et pystyisi kontrolloimaan tuota käytöstä, osat olisivat säännönmukaisesti samoja, eikä se olisi tietoista vähäistä rölläilyä, sinulla olisi mt-ongelma.

7 vielä lisää: kun koen jotakin järkyttävää kuten aikuisiällä taannoin kävi että henkeäni uhattiin ja minulla ei ollut pakokeinoa, aloin tapahtuneen jälkeen puhua käyttäen todella outoa äänensävyä joka ei ollut omani. Tein sen suojatakseni itseäni. Se olikin joku muu jolle kaikki tapahtui.

Kaikki dissosiointi ei ole poikkeavaa. Normaalia dissosiaatiota esiintyy usein terveydenhuollon ammattilaisilla. Ensiapuun tuodaan pahasti loukkaantunut potilas. Lääkäri pystyy sulkemaan mielensä  ulkopuolelle, että potilas on Pekka Virtanen, joka ajoi kännissä nokkakolarin toisen auton kanssa, viereisessä huoneessa hoidetaan toisessa autossa ollutta kriittisessä tilassa olevaa pikkupoikaa, odotustilassa on huolestuneita omaisia jne. Lääkäri näkee edessään vain revenneen maksan, muu maailma hoitohuonetta lukuun ottamatta katoaa ympäriltä ja ainoa asia, johon hän ajatuksensa keskittää, on tämän maksan korjaaminen parhaimmalla mahdollisella tavalla. 

Kun näin äitini leikkivän pienen lapseni kanssa, minusta alkaa tuntua sietämättömältä ja itken. En tiedä miksi.

Eipä se koskaan ole mitenkään poikkeavaa että ihminen pyrkii suojaamaan tietoisuuttaan järkytykseltä tällä dissosiaatiolla. Mutta mitä enemmän ihminen on joutunut tuota menetelmää käyttämään jo lapsena, sitä helpommin sen "osaa" aikuisiälläänkin.

Ja pahiten traumatisoituneilla tosiaan voi ollakin jo monta erillistä suojapersoonaa. Ap, haluaisitko kertoa onko lähipiirissäsi siis joku jonka epäilet olevan dissosiatiivinen?

Vierailija kirjoitti:

Lapsena minua hyväksikäyttivät lievästi seksuaalisesti isovanhemmat. Se outo muistikuva on ikäänkuin aina ollut filminä päässäni mutta samalla silti ikäänkuin sitä ei ole pystynyt tiedostamaan että se todella tapahtui. Se muistikuva aina ikäänkuin katosi kun yritin sanallistaa sitä. Se oli mahdotonta. Keksin aina selityksiä miten varmaankin olen vain tulkinnut tapahtuneen vääräksi mutta oikeasti sitä ei ole voinut tapahtua. Tuon ja mahdollisesti muiden traumojen takia olen oppinut tehokkaasti työntämään ikävät kokemukset pois tietoisuudesta.

Edelleen aikuisena kun minulle kävi uusi järkyttävä asia, dissosioin heti. Dissosiaatiossa et ikäänkuin pysty kielellisesti käsittämään muistoa tai tunnetta tai meneillään olevaa tapahtumaa. Se on kuin jollekin toiselle tapahtunut, kuin elokuvaa jota katsot hieman erillään tai yläpuolelta! Kuin ruumiista irtaantumiselta se tuntuu.

Saatan myös dissosioida sillä tavalla, että jos minulla on jotakin epäsiistiä ulkonäössäni, en aktiivisesti tiedosta sitä täysin. Se tapa työntää ikävät faktat tietoisuudesta etäälle on jäänyt pysyväksi riesaksi. Tuon varmaan halusit kuulla?

Ok, kiitos, hieman ymmärrän. Minusta tuo on ymmärrettävää, miksi se diagnosoidaan? Eihän defenssimekanismit kuulu pelkästään mt-ongelmaisille.

Vierailija kirjoitti:

Eipä se koskaan ole mitenkään poikkeavaa että ihminen pyrkii suojaamaan tietoisuuttaan järkytykseltä tällä dissosiaatiolla. Mutta mitä enemmän ihminen on joutunut tuota menetelmää käyttämään jo lapsena, sitä helpommin sen "osaa" aikuisiälläänkin.

Ja pahiten traumatisoituneilla tosiaan voi ollakin jo monta erillistä suojapersoonaa. Ap, haluaisitko kertoa onko lähipiirissäsi siis joku jonka epäilet olevan dissosiatiivinen?

Ei ole. Olen vain aina miettinyt, mitä tarkoittaa käytännössä.

Itselläni ei ole yhtenäisiä muistikuvia elämästäni. Muistamani muistinriekaleet ovat usein kaoottisia ja ahdistavia. Minulle on kerrottu yksityiskohtia elämästäni jotka kuulostavat minusta kuin olisivat jonkun toisen elämästä.

Mielialani vaihtelee pahimmillaan ääripäästä toiseen kuin sormia napsauttamalla. Tunteeni saattavat triggerin myötä vaihtua ihan eri ihmisen tunteiksi. Eri persoonia en koe omaavani.

Nyt olen ruvennut saamaan järjettömiä kauhukohtauksia. Säpsähtelen ja pelästyn kaikkea.

Tämä on ihan oikeasti aika repivää ja rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Saatan myös dissosioida sillä tavalla, että jos minulla on jotakin epäsiistiä ulkonäössäni, en aktiivisesti tiedosta sitä täysin. Se tapa työntää ikävät faktat tietoisuudesta etäälle on jäänyt pysyväksi riesaksi.

Voiko ikävä fakta olla myös esim. postiluukusta tipahtava lasku? Jonka sitten työntää tietoisuudestaan etäälle, ja kauheasti ihmettelee, kun tulee karhukirje, tai peräti luottotiedot menee?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole yhtenäisiä muistikuvia elämästäni. Muistamani muistinriekaleet ovat usein kaoottisia ja ahdistavia. Minulle on kerrottu yksityiskohtia elämästäni jotka kuulostavat minusta kuin olisivat jonkun toisen elämästä.

Mielialani vaihtelee pahimmillaan ääripäästä toiseen kuin sormia napsauttamalla. Tunteeni saattavat triggerin myötä vaihtua ihan eri ihmisen tunteiksi. Eri persoonia en koe omaavani.

Nyt olen ruvennut saamaan järjettömiä kauhukohtauksia. Säpsähtelen ja pelästyn kaikkea.

Tämä on ihan oikeasti aika repivää ja rankkaa.

Lisäisin tähän vielä että ajantaju on vääristynyt. Psykologin testit on tehty ja muistissa itsessään ei ole vikaa.

Olen opiskellut ammatin, en tajua miten olen kyennyt siihen. Mutta olen aina ollut kympin oppilas, joten olen kai "eri moodissa" koulu- ja työasioihin liittyen.

Juuri nyt en todellakaan ole työkunnossa.

Onkohan mulla ollut dissosiaatio. Sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan ja minulla oli kurkussa iso struuma. Uskomatonta, mutta en nähnyt sitä. Kun lääkäri kysyi, että ksuanko se on ollut minulla, olin aivan järkyttynyt. Että minullako jotain niin inhottavaa kuin struuma?? Jälkeenpäin olen.muistanut, että olin kerran kuukausia aiemmin katsonut peiliin ja sjatellut, että 'tuo on struuma. Se oli inhottavan ruma, mutta olin kai sitten työntänyt sen pois mielestäni ja unohtanut asian enkä enää nähnyt sitä.

Vierailija kirjoitti:

Kun näin äitini leikkivän pienen lapseni kanssa, minusta alkaa tuntua sietämättömältä ja itken. En tiedä miksi.

Ja tämä liittyi dissosiaatioon miten?

Kuinka ihminen käytännössä näyttää sen että hän dissosisoi, eli on ns joku muu tai vastaavaa?