Mitä dissosioiminen tarkoittaa käytännössä? Esimerkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Lapsena minua hyväksikäyttivät lievästi seksuaalisesti isovanhemmat. Se outo muistikuva on ikäänkuin aina ollut filminä päässäni mutta samalla silti ikäänkuin sitä ei ole pystynyt tiedostamaan että se todella tapahtui. Se muistikuva aina ikäänkuin katosi kun yritin sanallistaa sitä. Se oli mahdotonta. Keksin aina selityksiä miten varmaankin olen vain tulkinnut tapahtuneen vääräksi mutta oikeasti sitä ei ole voinut tapahtua. Tuon ja mahdollisesti muiden traumojen takia olen oppinut tehokkaasti työntämään ikävät kokemukset pois tietoisuudesta.

Edelleen aikuisena kun minulle kävi uusi järkyttävä asia, dissosioin heti. Dissosiaatiossa et ikäänkuin pysty kielellisesti käsittämään muistoa tai tunnetta tai meneillään olevaa tapahtumaa. Se on kuin jollekin toiselle tapahtunut, kuin elokuvaa jota katsot hieman erillään tai yläpuolelta! Kuin ruumiista irtaantumiselta se tuntuu.

Saatan myös dissosioida sillä tavalla, että jos minulla on jotakin epäsiistiä ulkonäössäni, en aktiivisesti tiedosta sitä täysin. Se tapa työntää ikävät faktat tietoisuudesta etäälle on jäänyt pysyväksi riesaksi. Tuon varmaan halusit kuulla?

Isäni oli sellainen,että jätti kaiken itseään häiritsevän huomiotta tai kielsi asian. Hän oli hyvin herkkä, välittävä ym, mutta kokenut ikäviä asioita kuten orpous. Äitini on vielä pahemmin disso mm. neurologisten vammojensa vuoksi.

Voiko dissosisointi olla sitä kun esimerkkitilanne

On pettänyt kumppaniaan 3-4 kertaa saman miehen kanssa, ollut jopa ihastunut, mutta vuosien päästä ei muista enää miltä tämä henkilö näyttää??

Kiitos vastauksista. Tietäisikö joku vielä, miten dissosiointi eroaa defenssimekanismeista?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Tietäisikö joku vielä, miten dissosiointi eroaa defenssimekanismeista?

Ap

Dissosiaatio on yksi defenssi. Ala- ja yläkategoria. Tästä voi kyllä lukea muualtakin kun av:ltä. :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Tietäisikö joku vielä, miten dissosiointi eroaa defenssimekanismeista?

Ap

Dissosiaatio on yksi defenssi. Ala- ja yläkategoria. Tästä voi kyllä lukea muualtakin kun av:ltä. :-)

Sori, että kyselen....saanko tehdä yhteenvedon nyt lukemastani: Terve ihminen kuitenkin pysyy itsenään, mutta dissosioivan persoona jotenkin jakautuu... Dissosioiko skitsofreenikko aina?

Kävin keskusteluryhmässä ja eräällä kerralla ääneen pääsi ihminen, jonka jutut menivät todella ahdistaviksi. Luulin nukkuneeni koko hänen puhevuoronsa ajan koska havahduin todellisuuteen vasta kun hän lopetti. Oikeasti olin ollut koko ajan herellä, silmät auki, mutta katsonut "jonnekin" eikä minuun saanut kontaktia. Siinä yksi esimerkki dissosiaatiosta. 

Disconnection noin modernisti, se on normaalireaktio mutta sen laajuus ( unohtaa jotain todella isoa ) tai voimakkuus ( vuosiksi esim ) ratkaisee pidetäänkö dignostisesti nimeämistä vaativana. Traumatausta lähes aina kun pulma. Pahimmillaan persoonallisuus jakautuu; äärettömän harvinaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Tietäisikö joku vielä, miten dissosiointi eroaa defenssimekanismeista?

Ap

Dissosiaatio on yksi defenssi. Ala- ja yläkategoria. Tästä voi kyllä lukea muualtakin kun av:ltä. :-)

Sori, että kyselen....saanko tehdä yhteenvedon nyt lukemastani: Terve ihminen kuitenkin pysyy itsenään, mutta dissosioivan persoona jotenkin jakautuu... Dissosioiko skitsofreenikko aina?

Tervekin ihminen voi dissosioida jos trauma on kyllin suuri. Skitsofreenikko on psykoosissa. Se on eri kuin dissosiaatio. Google on kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Tietäisikö joku vielä, miten dissosiointi eroaa defenssimekanismeista?

Ap

Dissosiaatio on yksi defenssi. Ala- ja yläkategoria. Tästä voi kyllä lukea muualtakin kun av:ltä. :-)

Sori, että kyselen....saanko tehdä yhteenvedon nyt lukemastani: Terve ihminen kuitenkin pysyy itsenään, mutta dissosioivan persoona jotenkin jakautuu... Dissosioiko skitsofreenikko aina?

Tervekin ihminen voi dissosioida jos trauma on kyllin suuri. Skitsofreenikko on psykoosissa. Se on eri kuin dissosiaatio. Google on kaveri.

Nimenomaan.

Nämä dissosioivat maallikkoaivoni ovat ymmärtäneet asian niin, että disso on defenssi joka virheellisesti on jäänyt päälle pitkittyneen tai mielelle liian voimakkaan trauman vuoksi.

Dissosiaatiosta kärsivä voi kärsiä psykoottisista oireista, mutta dissosiaatio ei ole psykoosi. Samoin voi varmasti skitsofreenikko kärsiä dissosta.

Itsellä on paljon "borderline" psykoottisia kokemuksia. Depersonalisaatiota, derealisaatiota jotka sisältävät aistiharhoja, tuntemuksia ja maailman epätodellisuutta. Tiedän kuitenkin aina mikä on todellista ja mikä ei. Psykiatri on itse, nämä oireet tietäen, todennut että en ole psykoottinen vaan dissosioiva.

? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin äitini leikkivän pienen lapseni kanssa, minusta alkaa tuntua sietämättömältä ja itken. En tiedä miksi.

Ja tämä liittyi dissosiaatioon miten?

Jos tietäisin, en kärsisi dissosiaatiosta.

Voisiko olla kyse jonkinasteisesta lievästä dissosiaation hetkestä, kun lähdin sairaalasta kuolleen vanhempani luota, tuntui että olen itse jossain kuplassa ja ihmettelin, miten ihmiset kulkevat kadulla, ajavat pyörällä, juttelevat, ihan normaalisti, kun mikään ei kuitenkaan ole normaalisti. 

Kuljen usein kuin automaattiohjauksella. Saatan istua vaikka kahvipöydässä ja yhtäkkiä "saan itsestäni kiinni", päässä melkein tuntuu vipu kääntyvän ja huomaan tietoisesti olevani siinä missä olen ja että se on totta.

Tavalliset, tutut asiat ja esineet voivat tuntua oudoilta, samoin tilanteet. Jos pitelen käsissäni juomalasia, mulla on omituinen tunne siitä ettei se menisi rikki jos pudottaisin sen lattialle. Täysin loogiset, odotettavat ja tiedetyt seuraukset tuntuvat erikoisilta ja epätodennäköisiltä. Niin kuin se että liukastuisin ja kaatuisin jäisellä pihalla. Tai että voisin törmätä autolla johonkin. Tai että kuuma juoma voisi polttaa suun. Ajantajuni vaihtelee, viisi minuuttia onkin oikeasti ollut puolitoista tuntia. En välttämättä tunne olevani todellinen, oikea ihminen, jonka muut ovat tavanneet.

Vietin koko lapsuuteni vakavasti sairaan vanhemman kanssa, peläten että tämä kuolee. En muista tuosta ajasta juuri mitään. Psykologin mukaan olen joutunut olemaan niin paljon liian isojen asioiden kanssa tekemisissä, sivuuttamaan omat tunteet ja ajatukset ja tarpeet, että opin olemaan irrallinen ja "muualla". Kuulostaa sopivalta.

Voi seurata myös aikuisiän traumasta ja olla huomattavan laajaa.

Mulla on parin vuoden jakso, jota en ajallisesti kykene sijoittamaan oikein millään. Jos alan esimerkiksi pohtia siihen liittyen vaikka maailman tapahtumia ja tarkistan sitten niiden tapahtuma-ajat Googlesta niin siellä on juttuja, jotka ovat tapahtuneet vasta tuon ajan jälkeen. Ylipäänsä koko tuon ajan ajatteleminen täyttää mun pään sumulla, joka tekee ajattelemisen mahdottomaksi ja saa kädet puutumaan. Jopa tämän kirjoittaminen nyt vaatii ponnistusta.

Mulla siis kuoli puoliso väkivaltaisesti ja viimeinen vuosi hänen kanssaan sekä kuolemaa seurannut vuosi ovat aikaa, jota en tunnu pystyvän ajattelemaan millään ja tapahtumat ovat väärässä järjestyksessä sekä muistan elävästi tapahtumia, joita ei ole voinut tuolloin tapahtua.

Minulla tämä johtuu väkivaltaisesta exästä. Kun kuulen autonoven pamahduksen ikkunan alla tai joku rymistelee rappukäytävässä, menen paniikkiin. Varmistan missä on avaimet ja puhelin, ja sitten olenkin jo niin tärisevä hermokimppu, että kykenen vain pyörimään ympäri kämppää. Hetken päästä tajuan, että ex ei ole tulossa, se oli joku muu. Mitään vaaraa ei siis oikeasti ole, mutta minä hätäännyn ja palaan hetkeksi siihen vanhaan.

Olen täällä ennenkin kirjoittanut että epäilen työminäni oleva osaksi dissosiaatiota. Stressaavissa palavereissa menee päälle ihminen joka on hyvin toisenlainen kuin oikeasti olen. Viimeksi jännitin erästä tilannettä ihan kohtalaisesti ja ajomatkalla noin kymmenen minuuttia ennen määränpäätä tunsin miten jännitys vain poistui ja menin siihen tiettyyn moodiin. En pidä tästä ilmiöstä lainkaan koska sen seurauksena joudun jatkuvasti pätevyyteni ylittäviin tai muuten vastahakoisiin tilanteisiin kun ihmiset kuvittelevat minusta vaikka mitä tämän toisen persoonan perusteella.

Onkohan siinä kyse dissosiaatiosta, jos mielestään kokee ruumiistairtautumisia ja yliluonnollisia asioita?

Vierailija kirjoitti:

Minulla tämä johtuu väkivaltaisesta exästä. Kun kuulen autonoven pamahduksen ikkunan alla tai joku rymistelee rappukäytävässä, menen paniikkiin. Varmistan missä on avaimet ja puhelin, ja sitten olenkin jo niin tärisevä hermokimppu, että kykenen vain pyörimään ympäri kämppää. Hetken päästä tajuan, että ex ei ole tulossa, se oli joku muu. Mitään vaaraa ei siis oikeasti ole, mutta minä hätäännyn ja palaan hetkeksi siihen vanhaan.

Mistä alapeukku? En ole hyvä kirjoittamaan varsinkaan mobiililla.

Mieleni siis siirtyy ajassa taaksepäin jonkun aivan arkisen ja harmittoman asian laukaisemana. Yhtä nopeasti palaudun tajuamaan, mitä todellisuudessa tapahtuu (eli ei mitään vaarallista). Aikuisiän trauma on taustalla.

Onko se dissosioimista, että lapsena ja nuorena kotona kuuntelin aina huoneessasi hiljaa musiikkia ja mieli leijui sanoituksissa, sävelissä ja mielikuvissa. Koin sen pakona karulta todellisuudelta, omana turvallisena maailmana, poissa erittäin voimakkaasta henkisestä ja fyysisestä kotiväkivallasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla tämä johtuu väkivaltaisesta exästä. Kun kuulen autonoven pamahduksen ikkunan alla tai joku rymistelee rappukäytävässä, menen paniikkiin. Varmistan missä on avaimet ja puhelin, ja sitten olenkin jo niin tärisevä hermokimppu, että kykenen vain pyörimään ympäri kämppää. Hetken päästä tajuan, että ex ei ole tulossa, se oli joku muu. Mitään vaaraa ei siis oikeasti ole, mutta minä hätäännyn ja palaan hetkeksi siihen vanhaan.

Mistä alapeukku? En ole hyvä kirjoittamaan varsinkaan mobiililla.

Mieleni siis siirtyy ajassa taaksepäin jonkun aivan arkisen ja harmittoman asian laukaisemana. Yhtä nopeasti palaudun tajuamaan, mitä todellisuudessa tapahtuu (eli ei mitään vaarallista). Aikuisiän trauma on taustalla.

Kyseessä ei ole dissosiaatio, vaan traumatakauma.

Mikä ero on dissosiaatiolla ja traumatakaumalla? Eikö dissosiaatio kuitenkin perustu traumaan?