Saara Aalto voittaa X-Factor UK:n
Eilisen perusteella tasoero muihin on niin räikeän ylivoimainen, että jokin muu lopputulos kuin Saaran voitto, veisi uskottavuuden koko formaatilta samantien.
Kilpailijat ovat keskinkertaisia piipittäjiä, joista osa ei osaa edes laulaa. Myöskin esiintyminen on aivan toista luokkaa.
Kommentit (17)
Kerjää briteiltä ääniä kieltämällä kotimaansa ja kehumalla Britanniaa. Siinä vasta hieno ihminen
En usko, mutta pitäisi. Eihän kukaan muu pysty tuohon. Saaran vaatteisiin ja taustouhin ja hiuksiin etc panostetaan kynällä. Eli tuotanto tekee kaikkensa että S nähdään finaalissa. Toivotaan niin. Tuo käsikirjoituksen läpinäkyvyys vain ällöttää.
Mutta täällähän on tiedetty varmana että hän tippuu.
Saarasta pitäisi kaikkien tykätä. Itse en tykkää. Tuo korkealta ja kovaa laulaminen ei vain kuulosta hyvältä mun korviin. Lisäksi esiintyminen on usein hosuvaa ja levotonta.
Eilen katsoin X-Factorin ekaa kertaa ja ymmärrän kyllä nyt hyvin Saaran menestymisen syyn: muut laulajat olivat ihan onnettomia. En silti ymmärrä mikä järki on siinä, että ammattilaulaja toisesta maasta osallistuu tällaiseen amatöörilaulukilpailuun..reilua?
So? Kukas sen voitti viimeksi? Nevahööd.
Mulle ei hlökohtaisesti välity mitään tunteita hänen lauluistaan, joka käsittääkseni on musiikin tehtävä (jos puhutaan artistiudesta).
Ymmärrän hyvin miksi suomalaiset levymogulit eivät ole olleet hänestä kiinnostuneita, on vaan jotenki mielenkiinnoton.
Toivon silti hänen voittoa ja uskon, että uraa urkeneekin musikaalipuolella, koska noin tekninen ääni, josta on karsittu kaikki persoonnallisuus pois, sopii paremmin siihen maailmaan kuin poptaivaalle sian, adelen yms. joukkoon joiden kanssa hän kilpailee samasta yleisöstä.
Katseltiin eilen Factorin jälkeen Saaran kaikki esitykset netistä. Ja kyllä, she is the winner! Uskomattoman muuntautumiskykyinen esiintyjä, joka antaa palaa lavalla.
Saara pääsi valloilleen brittilavalla. Suomessa voi esiintyä staattisesti, kaihoisa tai vakava ilme kasvoillaan, niin ei herätä suomalaisissa liikaa tunteita.:D
Toivottavasti ei voita. Paras olisi jos tulisi kakkoseksi. Voittaja sitoutuu levy-yhtiöön yms, kakkosella on paljon vapaammat kädet, mutta julkisuutta ehtii saamaan kisasta yhtä paljon kuin voittaja. Oikeastaan Saara on saanut jo nyt niin paljon tilaisuutta näyttää osaamistaan, että tuskin enää on paljoakaan väliä miten tästä eteenpäin menestyy. Hänen uransa kannalta voitto lienee jo saavutettu.
No tossa kisassa on niin huono taso ettei voitto nyt olis edes maailman mahtavin juttu. Kovin on teennäisen näköistä se esiintyminen, ihmeellistä kulmien nostelua ja hymyilyä kohdissa joihin se ei sovi, ja balladien aikana ylitulkitsemista. Ihan ku se ei välillä ymmärtäis laulun sanoja ja vetelee menemään teennäisen harjoitellusti.
Hyvä ääni ei ole yhtä kuin hyvä esiintyjä.
Onhan kaikilla naama aamusta asti myrtsillä, onhan, ja negatiivinen asenne kohdillaan.:D
Eiköhän ole taas se ikuinen kakkonen.
Vierailija kirjoitti:
Onhan kaikilla naama aamusta asti myrtsillä, onhan, ja negatiivinen asenne kohdillaan.:D
Pitäiskö sun mennä Sipilälle duuniin ku ottaa toisten mielipiteet noin pannuun.
Saara on ehdottomasti kilpailijoista paras laulaja, mutta epäilen silti ettei voita ihan pelkästään sen takia, että ei ole britti
Toivotaan kuitenkin parasta
Vierailija kirjoitti:
Saara on ehdottomasti kilpailijoista paras laulaja, mutta epäilen silti ettei voita ihan pelkästään sen takia, että ei ole britti
Toivotaan kuitenkin parasta
Ihan ku se siitä vaan johtuis...
Vain ihminen joka ei ymmärrä musiikista paljoakaan voi sanoa, että Saaran laulu on huutamista ja että hän ei osaa ilmaista tunteita tai tulkita laulun sanoja laulaessaan. Opetelkaa kuuntelemaan nyansseja.
Voittaa tai ei , mutta paras oli.
Ei paras aina voita, mutta on ihme jos töitä ei noiden huikeiden esitysten jälkeen löydy.