Akvaariokalojen omistajat, itkettekö/suretteko kalan kuolemaa?

Sain lapsena trauman kun aamulla löysin lempikalani lattialta akvaarion edestä.

En sure, joskus harmittaa. Enemmän käytännön ongelma eli että huomaa kuoleman ja voi poistaa raadon, ettei haittaa muita kaloja.

Lapsena itkin, enää en.

Osanottoni :(

Miljoonakaloja syntyy koko ajan lisää joten ei ole niin raastavaa kun vanhimmat heittävät veivit. Laitan kalan pönttöön, sanon rip ja vedän.

Kurjaa oli kun minulla oli platy äiti ja isä. He saivat kaksi poikaa. Monen vuoden kuluttua äiti kuoli. Isä jäi kahden aikuisen poikansa kanssa. Sitten isä alkoi näyttää todella vanhalta. Se vanheni ihan silmissä. Kaksi viikkoa sitten sekin kuoli. Nyt pojat ovat orpoja :(

Minulla on myös partaimumonni ja kyllä surisin jos se kuolee. Sitä ei voi kylöä vetää pytystä, pitäisi haudata pihalle hamsterini viereen. Se imumonni on ollut minulla niin kauan. Luonteeltaan se ei ole kovin herttainen, on melko yrmeä tyyppi. Mutta silti symppis.

Ja viisi monnistani ovat söpöjä. Harmittaisi jos ne kuolisivat, nekin on asunut kauan akvaariossani.

Rip :(

Mä en ole itkenyt koskaan edes koirien kuolemaa, mutta se ei tarkoita etten surisi. Minulla vaan suru ilmenee jotenkin epäsuorasti hermostuneisuutena, ärtyneisyytenä ja yleisenä vitutuksena, ei niinkään itkuisuutena.