Voiko oman lapsen nähdä muuten kuin kauniina?

Voi. Kysy vaikka äidiltäni joka haukkui mua lapsesta asti rumaksi ja läskiksi.

Vierailija kirjoitti:

Voi. Kysy vaikka äidiltäni joka haukkui mua lapsesta asti rumaksi ja läskiksi.

Olen pahoillani, äitisi käytös kuulostaa kamalalta. :(

Ap

Oman  kokemuksen mukaan vanhemmat ei näe jos lapsi on ruma. Kaverin lapsi on mielestäni ollut aina ruma, mutta kaveri sanoo että hän olisi maailman komein ja suloisin. En tietenkään sano hänelle tai muillekkaan ääneen että hänen lapsi on ruma. Turhaa mielipahaa vain ja jotkut asiat kannattaa vain pitää omana tietonaan.

Mulla on monta lasta. Mielestäni osaan katsoa myös "ulkopuolisen silmin", vaikka varmasti ihan perusnättejä ovatkin. Viehättävin mielestäni lapsi, joka muistuttaa vähiten itseäni piirteiltään. On eniten isänsä näköä. Yksi on kuin kopio itsestäni nuorena, ja muiden mielestä kaunis kuin mikä, itse en näe tätä niin. (Vaikka en ikinä ikinä sanoisi ääneen!)

Mistä lie nämäkin johtuvat. Ihania rakkaita upeita jokaikinen :)

En usko että voivat nähdä rumana. Mun lapsella on isot hörökorvat, joidenkin mielestä varmasti ruma on, minun mielestäni maailman suloisin!

No vastasyntynyt on yleensä aina ruma, olipa se oma tai toisen. Vain harvoin lapsi on oikeasti kaunis.

Ja myönnän, ettei omat lapseni ole kauniita. Niissä on kauniita/komeita piirteitä, mutta ei, en voi sanoa, että mullon kauniit/komeat lapset.

Rakastan niitä valtavasti, mut ei ne kauniita ole

Tajuan et oma lapsi on vanhemman silmissä kaunis mut joskus naurattaa, kun omaa lasta kuvaillaan niin kauniiksi/komeaksi ja todellisuudessa lapsella tulee moisella ulkonäöllä olemaan vaikeaa parisuhdemarkkinoilla...

Kun esikoinen syntyi, pidin häntä ihan oikeasti rumana. Rakkaana mutta rumana. Naama oli jotenkin epäsymmetrinen ja täynnä hormoninäppyjä. Meinasin puhjeta itkuun, kun ekan kerran eräs työkaveri sanoi häntä kauniiksi vauvaksi.

Nykyään hän on viisi, ja mielestäni todella kaunis lapsi. Kuopus taas on enemmän persoonallisen näköinen. Yhtä rakkaita molemmat.

Tää on jännä, kun mun mielestä lapset on aina kauniita. Siis kaikki lapset. Lapset yleensä. En oo vielä nähnyt rumaa lasta. :)

Kyllä varmasti ns. normaalilla tunne-elämällä varustettu vanhempi näkee lapsensa kauniina, tavalla tai toisella. Jotenkin ne lapsen piirteet ovat siitä kaikesta katselusta niin tutut ja erityiset. Voin kertoa suhteestani omien lasteni ulkonäköön: esikoinen on sellainen objektiivisestikin kaunis lapsi. Suuret, kaunismuotoiset ja selkeän väriset silmät, symmetrinen, kaunis kasvojen muoto, kaunismuotoiset huulet, paksu ja kihara vaalea tukka. Hän oli jo vastasyntyneenä vauvana hyvin kaunis ja todennäköisesti on aikuisenakin miellyttävän näköinen (vaikka eihän tätä voi tietää). Hän oli tietenkin minustakin kaunis heti alusta asti. Kuopus taas oli selkeästi vastasyntyneenä "ruma", sellainen vanhan ukon näköinen ja samalla tavalla päälakikaljukin. Minusta hän kuitenkin oli tosi hellyttävä rääpäle (vs. esikoinen oli vauvana oikea pullukka). Kuopus on vasta parivuotias, mutta hän on koko ajan näyttänyt minusta veikeältä ja tietyllä tapaa piirteiltään "kiinnostavammalta" kuin esikoinen. Kuopuksella on hyvin ilmeikkäät ja reagoivat kasvot, ja vaikka hänellä on monta "huonoa" piirrettä kasvoissaan, hän on mielestäni todella suloisen näköinen (ja näin on moni muukin sanonut).

Että joo. Mun mielestä molemmat lapseni ovat omilla tavoillaan kauniita. Varmasti useimpien muidenkin vanhempien. Niillä piirteillä on niin tärkeä historia, ne muistuttavat sukulaisista ja niitä katsellessa miettii sitä lapsen jo takana olevaa kehityskaarta, millainen hän oli vauvana tai siinä ja siinä iässä, ja mitä kukin ilme kätkee taakseen.

No kyllä sitä huomaa omasta lapsestaan piirteitä mitkä ei välttämättä ole yleisen kauneuskäsityksen mukaisia. Mutta eihän se tarkoita että lapsi (tai kukaan muukaan) olisi jotenkin absoluuttisesti ruma, jos ei täytä kriteerejä x ja y. Kauneus on aina katsoja silmässä, vaikka se kornia onkin. 

Itse esim. en ymmärrä miksi vastasyntyneitä sanotaan rumiksi. Itse en mitään kauniimpaa tiedäkkään kuin vastasyntynyt lapsi. 

Ainakin minä näen lapseni kauniina ja kaikki muutkin rakastamani ihmiset.

Olen työssä ihmisten parissa ja mua oikein kutkuttaa kertoa asiakkailleni jostakin kasvojen tai kropan kauniista erityispiirteitä. Ja joskus kerronkin sen heille.

En muista, joku olisi ollut jotenkin ruma, jos jollakin on mainitsemasi pottunenä, niin hänellä voi olla taas kauniit ja nauravat silmät tai joku muu hienopiirre.

Silmät ovat aina tehneet minuun suuren vaikutuksen ja miten upeita silmiä voi ihmisellä ollakin.

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä, kun mun mielestä lapset on aina kauniita. Siis kaikki lapset. Lapset yleensä. En oo vielä nähnyt rumaa lasta. :)

Minä olin ruma lapsi. Typerä perusilme ja mongolinsilmät, onneksi pääsin iän myötä molemmista. Myös ystävälläni on ruma lapsi, jolla on silmäpussit ja kuhmuinen otsa. Lapset ja kasvojen mittasuhteet kuitenkin muuttuvat, aikuinen voi olla ihan ok, ja toisaalta niistä kauniista lapsista voi tulla mitäänsanomattomia aikuisia.

Minä olen nähnyt kauniita vauvoja, mutta he eivät ole olleet minun. Minä näen lapseni ihan kivan näköisinä, mutta en missään nimessä kauniina tai komeana kauneuskisamielessä. Kun mä katson lapsiani tulen hyvälle tuulelle, koska ne ovat mun mielestä ihania. En näe heitä kauniina ja tiedän, että se ihanuuskin on mun silmissä

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä, kun mun mielestä lapset on aina kauniita. Siis kaikki lapset. Lapset yleensä. En oo vielä nähnyt rumaa lasta. :)

Minusta myös vanhukset.

Lapsilla ja vanhuksilla on todella herkkiä ja kauniita kasvonpiirteitä. Valokuvaan molempia, heillä herkkyys on käsin kosketeltavissa. Ja voi sitä silmien syvyyttä.

Tyttärelläni on kauniit kiharat hiukset ja kauniin väriset silmät. Mut muuten aika persoonallisen näköinen. Kummityttöni on saman ikäinen ja olemme paljon olleet ulkona yhdessä. Yleensä aina vain kummityttöäni kehutaan. Mutta hän on kyllä todella suloinen :)

Varmasti voi nähdä muuna kuin kauniina. Ite olen ruma, mun sisko on nätti. Koen, ettei mua ole koskaan rakastettu, siskoani on arvostettu aina enemmän, vaikka ikäeroa on vain vuosi, joten ei varmasti ole ollut esim. enää teininä kyse vain siitä, että kun hän on se pikkusisko. Uskon että lasten ulkonäkö voi vaikuttaa siihen miten vanhemmat kohtelee ja tuntee. Jos ei edes oma äiti kykene rakastamaan, niin ei tällä ulkonäöllä paljon toivoa ole.

En voisi itse ikinä hankkia lapsia. Mitä jos se olisikin ruma ja näkisin hänet niin? En pystyisi olemaan rehellinen enkä kertomaan mutten myöskään niin hyvä teeskentelijä, että esittäisin vakuuttavasti kuin en huomaisi. Pelkäisin, että jotenkin se lapsi minusta huomaisi oman rumuutensa ja sitten hän kärsisi siitä, että kun oma äitikin pitää rumana. Jos lapsi haluaa vaikka kuvitella olevansa kaunis prinsessa tai keiju ja leikkii onnellisena viitassaan tai siivet selässään, minä tuntisin sääliä enkä olisi aidosti ilossa mukana. En voisi kestää sitä, että lapsen ilo ja onni ja pirteä persoonallisuus hyytyy oman rumuuden tajuamiseen ja siihen, miten muut häneen suhtautuvat sen takia.

Minulla 7 lasta ja pidän kaikkia kauniina,heillä on kauniit silmät,tuuheat ripset,symmetriset kasvot ja kullakin oma persoona,näen kaikissa ihmisissä kauneutta,en miellä ketään rumaksi.

Näen kyllä kaikki lapseni kauniina koska ovat niin rakkaita. Mutta tiedostan samalla etteivät ulkopuolisen silmin todennäköisesti mitenkään erityisen kauniita ole. Perusnättejä/tavallisia. Kyllä mä olen aika varma että yleensä vanhemmat näkevät ettei se oma lapsi kuitenkaan sieltä tarharyhmästä/koululuokasta loista häikäisevällä kauneudellaan.

Minusta pottunenäisyys, hörökorvat yms. ovat toisarvoiset kun puhutaan kasvojen kauneudesta, vaan suurempi merkitys on ilmeillä ja eleillä, hymyllä, rennoilla kasvolihaksilla, silmien kirkkaudella, joista paistaa ihmisen onnellisuus ja tasapaino.

Luulen, tästä syystä lapset, vanhukset, rakastuneet ovat aina kauniita. Ja siksi kaikki morsiamet näyttävät niin kauniilta, kun ovat onnensa kukkulalla.