Montako lasta haluaisit?
Mikä olisi ideaali lapsiluku juuri sinulle, jos miehesi ja yhteiskunta olisivat mukana lastentekotalkoissa?
Kommentit (27)
Neljä mutta jätämme lapsiluvun kolmeen koska haluamme tehdä muutakin ja rahat riittää näin kivasti myös esim. matkailuun näiden kolmen kanssa.
Haluaisin kaksi ongelma on että niitä on enemmän.
Kolme. Yksi on ja toivottavasti parin vuoden päästä sitten toinen kunhan elämäntilanne tasoittuu. Kaksi lasta tuntuu kuitenkin loppujen lopuksi aika vähältä ja olen vielä nuori (24), joten luulen että jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi miettiä vielä kolmatta lasta. Toivon todella, että talous ja jaksaminen antaa silloin siihen myöten. Kolme lasta on kuitenkin monessa suhteessa paljon kalliimpi ratkaisu kuin se "järkevä" luku eli kaksi lasta, mutta siltikin kuta kuinkin realistinen määrä ihan tavallisille työssäkäyville ihmisille, elleivät elinkustannukset nouse tässä lähitulevaisuudessa kamalasti.
Olen miettinyt asiaa jo jonkin verran ja uskon ja toivon, että meidän tapauksessa esikoisen ja mahdollisen toisen lapsen pitkähköstä ikäerosta on tässä hyötyä. Emme esimerkiksi missään kohtaa joudu maksamaan kolmesta lapsesta päivähoitomaksuja tms. Toinen ja kolmas lapsi voisi olla kuitenkin mukavaa saada lyhyemmällä ikäerolla. Haluaisin omille lapsilleni sitä, mitä itselläni ei ole koskaan ollut, eli suunnilleen saman ikäisiä sisaruksia, joiden kanssa leikkiä ja touhuta ja ylipäätään viettää yhteinen lapsuus. Itselläni ei tätä ole koskaan ollut ja kyllä olen sitä kaivannut. Olen perhekeskeinen ihminen ja kaipaan ympärilleni rakkaita ihmisiä - oma sukuni ja perheeni on pieni ja tämä on suurin syy siihen, miksi itse haluan useamman lapsen.
Puuttui yksi vaihtoehto: En yhtään.
Vielä yhden haluaisimme,seitsemän lasta on saatu joista olemme hyvin kiitollisia,emmekä kaipaa kyllä tukea yhteiskunnalta,itse ne kasvatamme ja heidät hoidamme ja koulutamme niin pitkälle kuin haluavat.
Halusin 3, sain 2, pojan ja tytön. Ei sillä sukupuolella niin merkitystä, mutta se on musta hyvä, että on yksi kumpaakin. Kolmannen lapsen sukupuolella ei olisi ollut mitään väliä. Mutta 45. syntymäpäiväni lähestyy, on reilun kahden kuukauden päästä, eikä sopivaa miestä ole, kun erosin aikoinaan enkä sopivaa miestä lapsenteon kannalta löytänyt. Niin kyllä se varmaan kahteen jää. Olen vähän pettynyt.
Haluaisin 4. Tyttöjä 2 ja poikia 2.
Olisin halunnut 6 tai 7 lasta, mutta kahteen jäi. Olen paljon töissä ja matkustelen työn takia myös, ei olisi ikinä ollut mahdollista tuon lisäksi hoitaa isoa lapsilaumaa. Näiden kahden kanssa menee kaikki vielä tosi jouhevasti ja helposti, kolmannen kanssa varmaan jo vaikeutuisi.
Kolme oli mielessä nuorena, ja näytti pitkään että yhteen jää, mutta saatiin sitten vielä kaksoset, eli siihen kolmeen se päätyi, vaikka olin jo ajatellut että jos edes sen toisen saisi niin riittäisi. Kolme on hyvä määrä.
En kyllä ymmärrä miten jollain voi olla neljä, vaikka halusi kaksi? Tuliko heti neloset vai toisena kolmoset? Todella huonoa tuuria, mutta minkäs teet.
Minäkin olen ollut elämäni aikana viisi kertaa raskaana, kaksi kertaa synnyttänyt. Yksi keskenmeno ja kaksi aborttia. Lapsiluku on nyt juuri oikea, ei yhtään lasta joka ei olisi ollut toivottu.
Kaksi on nyt. Haluaisin iltatähden, mutta täytän kohta 40.
En voinut vastata koska vaihtoehto 0 puuttuu.
Haluaisin saada yli 10 lasta. Suurperhe olisi ihana.
2 olemassaolevaa, aikuistuvaa sellaista riittää.