AMK ei ole oikea paikka introvertille aspergerhenkilölle
Vaikka kyvyt matemaattisissa aineissa olisivatkin hyvät, niin AMK:ssa tehdään kuitenkin todella, todella paljon ryhmätehtäviä, mikä aiheuttaa monissa aspergerhenkilöissä ennemmin tai myöhemmin ihmisväsymystä. Lisäksi koulussa itsessään sosiaalisuus korostuu erittäin paljon, joten sosiaalisten taitojen merkitys siellä korostuu. Useimmat introvertit ja aspergerhenkilöt eivät myöskään tykkää bilettämisestä ja alkoholinkäytöstä varsinkaan keskellä viikkoa (esim. tiistai ja torstai), mikä taas olisi välttämätöntä, ettei jäisi ryhmän ulkopuoliseksi.
Aspergerin voi olla lisäksi vaikeaa löytää kaltaistaan juttuseuraa nenttien joukosta, joiden keskustelunaiheet liikkuvat pillu-pullo-akselin välillä. On myös suuri riski, että AS-henkilö joutuu kiusatuksi AMK:n kaltaisessa ympäristössä.
Kommentit (2)
Ai, it-alaa opiskelevana taas tuntuu siltä, ettei luokalla muita olekaan kuin asseja ja muita intoverttejä. Ei sillä, loistava oppimisympäristöhän tämä ja vaikka projekteja onkin, niin mitäpä se haittaa kun kaikki ovat niin tolkuttoman introvertteja ja homma toimii kun opiskelu otetaan tosissaan ja suorastaan kilpaillaan parhaista arvosanoista.
On tässä kyllä totuuden siemen mukana, itse kun aloitin amk:ssa niin se jatkuva ryhmätöiden tekeminen jokaisella kurssilla oli järkytys, en tykkää ollenkaan tuollaisesta opiskelutavasta.
Sanasta "projekti" tuli oikeasti kirosana.