Haaveileeko joku muu siitä ettei tarvitsisi enää elää ensi vuonna?

Ei ole. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi tilannettasi?

Finderella kirjoitti:

Ei ole. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi tilannettasi?

Vaikka mitä. Kaikki konstit on käytetty ja kaikenlainen asiantuntija apu on käytetty. Elämäni ei tule ikinä paranemaan. Olen vuosia summannut kaiken parille aina vuoden lopussa ja joka vuosi on ollut yhtä surkea.

No eihän kenenkään ole pakko elää, jos ei halua. Ainahan voit valita itsemurhan? En ymmärrä ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

No eihän kenenkään ole pakko elää, jos ei halua. Ainahan voit valita itsemurhan? En ymmärrä ongelmaa.

Tottakai voi valita mutta perheen takia sitä ei ole tullut valittua.

Minä. Itsemurhaa en tee. On lapsia jotka varmaan tarvitsevat minua. Oma mieli on vaan niin maassa. Soitin lääkäriin ja pyysin apua. Vastasivat että koita kestää vuodenvaihteen yli. Ei ole resursseja nyt auttaa. Tukiverkkoa ei ole. Ja olen monen lapsen yh.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Itsemurhaa en tee. On lapsia jotka varmaan tarvitsevat minua. Oma mieli on vaan niin maassa. Soitin lääkäriin ja pyysin apua. Vastasivat että koita kestää vuodenvaihteen yli. Ei ole resursseja nyt auttaa. Tukiverkkoa ei ole. Ja olen monen lapsen yh.

Tsemppiä sulle.

Minä mietin koko ajan, että miten jaksan.

Tiedän, että luovuttaminen sattuisi jo aikuisiin lapsiini, ja he varmasti syyttäisivät itseään. Sitä en toki halua.

Mutta mikään ei tunnut miltään. Käyn kyllä töissä, mutta roikun vaan, en jaksa panostaa mihinkään.

Illat nukun.

En tiedä miksi on näin, minulla ei ole taloudellisia huolia, asun yksin, minulla on kiva koti, jonka omistan. Tiedän, että minua pidetään hauskana ja itsevarmana, esiintymiskykyisenä ihmisenä. Huh, jos ihmiset tietäisivät kuinka rikki olen.

Pitäisi kai mennä työterveyteen ja tunnustaa, mutta kun en haluaisi myöntää, etten jaksaisi. Olen yrittänyt ajatelle, että pari vuotta jos jaksaisi pääsisin eläkkeelle.

Mutta taas tänään tuntuu, etten millään jaksa.

Kiitos, kun sain avautua.

Joka aamu on ollu inhottava yllätys jo pitkään.

Minä. Herään joka aamu ja tuleva päivä masentaa. Laitan lapset kouluun ja miehen töihin ja jään tekemään työhakemuksia. Vaikka kuinka niitä hion, on vastaus aina sama. Ei huvita enää mikään. Olen turha yksilö. Itsemurhaa en tee (vaikka miehellä onkin ase yläkaapissa), koska en halua lapsiani järkyttää. Mutta toivon, että saisin jonkun syövän, johon en hakisi hoitoa vaan kuolisin pois.

En enää. Oli vähällä, ettei haaveestani tullut totta. Sairastuin äkillisesti ja vakavasti. Kun tulin teho-sastolla tajuihini kykenemättä edes liikkumaan, tunsin sellaista riemua ja elämäniloa, mitä en ollut kokenut koskaan ennen. Elämäni ei ole muuttunut juuri millään tavalla. Arki on samanlaista kuin aina ennenkin. Ainoa ero on, että rakastan jokaista harmaatakin aamua, johon herään.

Kaamos vaikuttaa ainakin mulla todella voimakkaasti. Onko muita?

Haluaisin muuttaa elämääni parempaan suuntaan, ajatus siitä että ensi vuosi on samanlainen ahdistaa hirveästi. Mutta kun aina on pimeää ja kylmää niin ei jaksa tehdä mitään muuta kuin käydä töissä. Päivät vilisee ohi, muutoksen tuuli on lakannut puhaltamasta.

Odotan sitä että kaamosmasis menee ohi, tai sitten etsin töitä jostain aurinkoisesta paikasta. Eipä tässä voi muuta kuin olla kiitollinen kaikesta siitä mitä nyt on, koska meillä Suomessa on asiat vielä aika hyvin.

Ei haaveile. Olet maailman ainoa ihminen joka tuollaista haaveilee.

Minä en halua kuolla kuin vasta sitten kun sen aika on, eli joskus kasikymppisenä.

T. Onnellinen, elämänsä rakkauden löytänyt ihminen, jolla on katto pään päällä, ruokaa, juomaa ja hymy kasvoillaan

Minäkin olen ollut rikki ja pahasti. Vuosia sitten. Lukekaa te rikkoontuneet rikkoontuneiden ihmisten selviytymistarinoista, selviytymistarnoita. <3 Muuttakaa ruokavaliota, lisätkää ulkoilua. <3 Pohtikaa elämän merkitystä. <3 Herätkää Jumalan läsnäolossa. <3