Lapsi elämän tärkein asia, kumppani kakkonen

Eikö ketään toista tämä asia mietitytä? Vai koetteko olevanne yhtä tärkeä kumppanillenne tämän lasten rinnalla?

Uusperheen sanotaan toimivan vain siinä tapauksessa, että kumppani on tärkein. Koska ei ole yhteistä "perhettä", siksi parisuhde on se kiintopiste.

Eli kun näet onnellisen ja toimivan uusperheen, niin tämä on tilanne. Kun näet toimimattoman uusperheen, niin he ajattelevat kuten sinä.

Kumppani aina tärkein joten ei keikuteta venettä tekemällä lapsia.

Ei ole kokemusta uusperheistä mutta annatko jotain esimerkkejä tilanteista joissa pitää valita jomman kumman etu? Eroaako se lasten ja kumppanin tärkeys jotenkin ydinperheessä eläviin? Itse kun ajattelisin että myös ne kumppanin lapset on ihan samaa perhettä.

Jokaiselle fiksulle uudelle kumppanille on itsestään selvää, että lapset menevät tämän ohi, jos jotain asteikkoa aletaan tekemään. Harmi, että nämä fiksut tuntuvat olevan pieni vähemmistö.

Ei se silti tarkoita, että uutta kumppania kohtisi huonosti.

No ei sellaisia tilanteita juuri tule. Olen usein omissa menoissani kun mies tapaa lastaan. Matkustelen ja juhlin. Mielestäni se tekee hyvää muutenkin parisuhteelle, ettei nyhjätä yhdessä koko aikaa. Mies saa myös laatuaikaa lapsensa kanssa, ja voi antaa tälle 100% huomionsa. Yhteisiä lapsia ei ole tulossa, joten lapsi saa jatkossakin isänsä täyden huomion. Ei häiritse minua yhtään.

Äitinä ajattelen, että lapsi menee aina aikuisen edelle. En ikinä ottaisi sellaista miestä, joka ajattelisi toisin.

t. Uusperheellinen

Ei hätää ap. Sitten kun minun ex-mies eroaa nykyisestä vaimostaan niin ota hänet. Hänelle uudet kumppanit on aina tärkeämpiä kuin oma lapsi.

Kysyin koska itse koen etten halua jo lapsia tehnyttä kumppania. En halua olla kakkonen.

Tulee välillä mieleen tämäkin kun puhutaan "naisten nirsoilusta". Minulle on ollut tärkeää se, että lapset teen vain hyvin todennäköisesti loppuelämän kumppanin kanssa mutta taitaa jäädä tekemättä, suurimmalla osalla miehiä on jo lapsia ja kakkosen paikka "perheessä" ei minulle kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle fiksulle uudelle kumppanille on itsestään selvää, että lapset menevät tämän ohi, jos jotain asteikkoa aletaan tekemään. Harmi, että nämä fiksut tuntuvat olevan pieni vähemmistö.

Ei se silti tarkoita, että uutta kumppania kohtisi huonosti.

Ymmärrän pointtisi. Tunnetasolla en pystyisi silti sitoutumaan ihmiseen, jolle en ole "elämän tärkein asia".

Ap

En ikinä enää ottaisi kumppania, jolla on lapsia. Ei siitä mitään tule, ihan kokemuksella. Et ikinä pysty rakastamaan vierasta lasta, se tuntuu tunkeilijalta ikuisesti. Pääset maksamaan kakaran kuluja ja viettämään kesälomasi ainoan viikonloppuvapaan johonkin puuhamaahan. Etävanhempi tekee oharit, sinne meni suunniteltu aikuisten reissu ja seuraava mahdollisuus on vuoden päästä. Sinun oletetaan olevan käytettävissä lapsen kuskaamiseen ympäri kaupunkia ja vahtimaan sitä aina tarvittaessa. Lapsi nukkuu välissänne, tuntuu tosi omituiselta nukkua vieraan lapsen kanssa. Joudut vaihtamaan isompaan asuntoon ja farmariautoon. Sinun tulojesi vuoksi lapsen hoitomaksut ovat katossa ja kumppanisi ei saa yh-korotuksia lapsilisään edes, joten hän olettaa sinun maksavan siitäkin puolet.

Uusperhekuvioista en tiedä, mutta näin ydinperheessä elävänä voin sanoa että totta mooses lasten pitää olla vanhempien mielessä ykkösenä. Se ei tarkoita etteikö saisi ottaa parisuhdeaikaa tai että keskenkasvuisen mielihalut ohjailisi perhe-elämää tai etteikö vanhemmat saisi huolehtia omistakin tarpeistaan, mutta jos jostakusta on pidettävä kiinni, jos jonkun hyvinvoinnin puolesta on taisteltava, jos vain jonkun tarpeita on tyydytettävä, jos jonkun turvallisuus on taattava, ja vastakkain on lapsi tai kumppani, valinnan on aina osuttava lapseen. En voisi kuvitella eläväni parisuhteessa miehen kanssa jolle minä olisi hänen omia lapsiaan tärkeämpi asia, siis olettaen että miehellä olisi lapsiin suhde.

Ei voi verrata omenoita ja päärynöitä. Sekä aviomieheni että lapseni ovat tärkeitä, mutta eri tavalla. Eihän lapsenikaan ole rankattavissa, kumpi on tärkeämpi.

Lapseni ovat siinä mielessä tärkeämpi kuin mies, että he tarvitsevat minua, mies ei tarvitse. Mutta mieheni on tärkeämpi siinä, että hän pitää minut hengissä ja elinvoimasena. Lapset eivät. En yhtään osaa kuvitella tilannetta, jossa joutuisin sen eteen, että joutuisin valita tärkeimmän...

Tunnetasolla me olemme miehen kanssa toisillemme ne tärkeimmät. Ei ole mitään parisuhdetta ilman tätä. Mutta ei se tarkoita lasten Laiminlyömistä. Jos nostaisin lapseni tärkeimmiksi tunnetasolla, niin sittenhän se parisuhde olisi heidän kanssa.

Uusperheellinen

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemusta uusperheistä mutta annatko jotain esimerkkejä tilanteista joissa pitää valita jomman kumman etu? Eroaako se lasten ja kumppanin tärkeys jotenkin ydinperheessä eläviin? Itse kun ajattelisin että myös ne kumppanin lapset on ihan samaa perhettä.

Eihän vieraita lapsia koskaan rakasta kuten omiaan!

Tarkoitin sitä, että jos ajatuksissa kumppani ei ole se ykkösasia josta viimeiseksi luopuisi, eikö olisi reilua että kumppanilla on se oma "ykkösasia" eli vaikkapa toinen mies? Jos kuitenkin jakaa aikaa niin, että tälle "kakkoskumppanille" löytyy iso osa vapaa-ajasta.

Yritin kärjistetyllä esimerkillä avata sitä, mitä tarkoitan. Eli miksi kukaan haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jolle ei ole elämän ykkösjuttu? Muuten kuin rahallisessa mielessä.

Vierailija kirjoitti:

En ikinä enää ottaisi kumppania, jolla on lapsia. Ei siitä mitään tule, ihan kokemuksella. Et ikinä pysty rakastamaan vierasta lasta, se tuntuu tunkeilijalta ikuisesti. Pääset maksamaan kakaran kuluja ja viettämään kesälomasi ainoan viikonloppuvapaan johonkin puuhamaahan. Etävanhempi tekee oharit, sinne meni suunniteltu aikuisten reissu ja seuraava mahdollisuus on vuoden päästä. Sinun oletetaan olevan käytettävissä lapsen kuskaamiseen ympäri kaupunkia ja vahtimaan sitä aina tarvittaessa. Lapsi nukkuu välissänne, tuntuu tosi omituiselta nukkua vieraan lapsen kanssa. Joudut vaihtamaan isompaan asuntoon ja farmariautoon. Sinun tulojesi vuoksi lapsen hoitomaksut ovat katossa ja kumppanisi ei saa yh-korotuksia lapsilisään edes, joten hän olettaa sinun maksavan siitäkin puolet.

Outoa.

Meille me emme maksa toisen lasten kuluja. Meillä on ihan omat aikuisten kesälomat. Toisen ei ole pakko lähteä edes leikkipuistoon. Kumpikin kuskaa omat lapsensa, paitsi poikkeustapauksissa. Kenelläkään ei ole asiaa meidän sänkyyn, vaan vanhempi menee lapsen sänkyyn. Se, jonka lapset ovat, sillä on sopiva auto.

Ainoa, jonka listastasi allekirjoitan on isompi asunto.

Uusperheellinen

Vierailija kirjoitti:

Kysyin koska itse koen etten halua jo lapsia tehnyttä kumppania. En halua olla kakkonen.

Tulee välillä mieleen tämäkin kun puhutaan "naisten nirsoilusta". Minulle on ollut tärkeää se, että lapset teen vain hyvin todennäköisesti loppuelämän kumppanin kanssa mutta taitaa jäädä tekemättä, suurimmalla osalla miehiä on jo lapsia ja kakkosen paikka "perheessä" ei minulle kelpaa.

Jos sinusta tuntuu tuolta niin sinä teet sitten niin, etsit lapsettoman miehen. Itselleni lapset ja puoliso ovat ykkösiä, yhtä tärkeitä, eri tavalla mutta ei voi laittaa numerojärjestykseen. Myös puoliso kokee näin. Mutta ihmiset on erilaisia. Joillekin miehille se uusi puoliso on aina kakkonen, joillekin taas ykkönen ja lapset unohtuvat siinä sivussa. Minusta puolison valinta nimenomaan on semmoinen asia jossa saa ja pitääkin vähän nirsoilla. En ymmärrä miksi pitää väkisin mennä yksiin ihmisen kanssa jos jo alusta alkaen on jotain isoja ongelmia.

Kiinnitin asiaan jälleen huomiota syksyllä kun yksi kiva nainen antoi ymmärtää lapsen olevan se, minkä ympärillä kaikki pyörii. Siinäpähän kasvattaa yksin lastaan mikäli ei kykene normaaliin tasapainoiseen suhteeseen jossa asiat täydentävät toisiaan - tällaisiakin naisia kun on :)

Mulla on myös kaverinainen jolla 3 lasta. Hänellä on jotenkin sairas suhtautuminen parisuhteeseen koska vaikuttaa että mahdollisen uuden miehen kanssa on tehtävä lapsikin vaikka samaan aikaan puhuu miten lapsiluku täynnä ja miten on hermot kireällä. Siinäpähän kasvattaa lapsiaan mikäli ei kykene suhteeseen ilman lapsentekoa :)

Juu, todellakin mun lapset on ykkönen ja mies sit hyvä kakkonen. Tein asian selväksi heti kun tutustuttiin. Nyt kun meillä on myös yhteinen lapsi, ni tiedän olevani miehelleni kakkonen. Tyttären ja munkin lasten hyvinvointi menee etusijalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä enää ottaisi kumppania, jolla on lapsia. Ei siitä mitään tule, ihan kokemuksella. Et ikinä pysty rakastamaan vierasta lasta, se tuntuu tunkeilijalta ikuisesti. Pääset maksamaan kakaran kuluja ja viettämään kesälomasi ainoan viikonloppuvapaan johonkin puuhamaahan. Etävanhempi tekee oharit, sinne meni suunniteltu aikuisten reissu ja seuraava mahdollisuus on vuoden päästä. Sinun oletetaan olevan käytettävissä lapsen kuskaamiseen ympäri kaupunkia ja vahtimaan sitä aina tarvittaessa. Lapsi nukkuu välissänne, tuntuu tosi omituiselta nukkua vieraan lapsen kanssa. Joudut vaihtamaan isompaan asuntoon ja farmariautoon. Sinun tulojesi vuoksi lapsen hoitomaksut ovat katossa ja kumppanisi ei saa yh-korotuksia lapsilisään edes, joten hän olettaa sinun maksavan siitäkin puolet.

Outoa.

Meille me emme maksa toisen lasten kuluja. Meillä on ihan omat aikuisten kesälomat. Toisen ei ole pakko lähteä edes leikkipuistoon. Kumpikin kuskaa omat lapsensa, paitsi poikkeustapauksissa. Kenelläkään ei ole asiaa meidän sänkyyn, vaan vanhempi menee lapsen sänkyyn. Se, jonka lapset ovat, sillä on sopiva auto.

Ainoa, jonka listastasi allekirjoitan on isompi asunto.

Uusperheellinen

Tähän pakko kommentoida sen verran, että jos tilanne on esimerkiksi se, että lapsettoman osapuolen tulot ovat huomattavasti suuremmat kuin sen jolla lapsia ei ole, luvassa on kyllä ongelmia. Kumppanin tulot lasketaan mukaan mm asumistukeen ja toimeentulotukeen ja lapsilisän yh-korotusta ei saa, hoitomaksut ovat täydet. Nettona 1500e tienaava vanhempi on käytännössä kusessa kulujen kanssa kun maksaa itse hoitomaksunsa, leijonan osan vuokrasta joka täällä pääkaupunkiseudulla on aika suuri perheasunnoissa, sen ison autonsa kulut ja lasten kulut täysimääräisesti. Lisäksi on toki kaunis ajatus, ettei uuden kumppanin tarvitse osallistua arkeen, todellisuudessa se ei näin mene. Jos esimerkiksi uusi kumppani työskentelee vain viikonloppuisin tai epäsäännöllisissä vuoroissa, arvaa kenen oletetaan niitä lapsia hoitavan kun lasten vanhempi on töissä? Kyllä ne lapset vaan määrittävät aivan täysin sen arjen kulun, ja on aika mulkkua olla osallistumatta siihen. Jopa minä lapsettomana ymmärrän, miksi painajaisia näkevä lapsi haluaa vanhempansa viereen nukkumaan. Todellisuudessa sekin, että jos lapseton osapuoli haluaa käyttää iltojaan harrastamiseen ja lomalla lähtee ystävien kanssa ihan aikuisten ulkomaan reissulle, se herättää toisessa kateutta ja närää! Vaikka niitä velvotteita ei siis ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemusta uusperheistä mutta annatko jotain esimerkkejä tilanteista joissa pitää valita jomman kumman etu? Eroaako se lasten ja kumppanin tärkeys jotenkin ydinperheessä eläviin? Itse kun ajattelisin että myös ne kumppanin lapset on ihan samaa perhettä.

Eihän vieraita lapsia koskaan rakasta kuten omiaan!

Tarkoitin sitä, että jos ajatuksissa kumppani ei ole se ykkösasia josta viimeiseksi luopuisi, eikö olisi reilua että kumppanilla on se oma "ykkösasia" eli vaikkapa toinen mies? Jos kuitenkin jakaa aikaa niin, että tälle "kakkoskumppanille" löytyy iso osa vapaa-ajasta.

Yritin kärjistetyllä esimerkillä avata sitä, mitä tarkoitan. Eli miksi kukaan haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jolle ei ole elämän ykkösjuttu? Muuten kuin rahallisessa mielessä.

Ajatusmaailmasi on yksinkertaisen narsistinen. On selvää, että lapsi menee aina kumppanin edelle. Jos näin ei ole, on jotain pielessä. Jos minun tai mieheni pitäisi palavasta talosta pelastaa toisemme tai biologinen lapsemme, on 100÷ selvää, että molemmat pelastaisivat lapsen.