Lapsi elämän tärkein asia, kumppani kakkonen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemusta uusperheistä mutta annatko jotain esimerkkejä tilanteista joissa pitää valita jomman kumman etu? Eroaako se lasten ja kumppanin tärkeys jotenkin ydinperheessä eläviin? Itse kun ajattelisin että myös ne kumppanin lapset on ihan samaa perhettä.

Eihän vieraita lapsia koskaan rakasta kuten omiaan!

Tarkoitin sitä, että jos ajatuksissa kumppani ei ole se ykkösasia josta viimeiseksi luopuisi, eikö olisi reilua että kumppanilla on se oma "ykkösasia" eli vaikkapa toinen mies? Jos kuitenkin jakaa aikaa niin, että tälle "kakkoskumppanille" löytyy iso osa vapaa-ajasta.

Yritin kärjistetyllä esimerkillä avata sitä, mitä tarkoitan. Eli miksi kukaan haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jolle ei ole elämän ykkösjuttu? Muuten kuin rahallisessa mielessä.

Ajatusmaailmasi on yksinkertaisen narsistinen. On selvää, että lapsi menee aina kumppanin edelle. Jos näin ei ole, on jotain pielessä. Jos minun tai mieheni pitäisi palavasta talosta pelastaa toisemme tai biologinen lapsemme, on 100÷ selvää, että molemmat pelastaisivat lapsen.

Eikä tämä ole minkäänlainen ongelma kummallekaan, vaan täysi itsestäänselvyys. Vanhemmalle omat lapset ovat aina ykkösenä, ja muut aikuiset tulevat perässä. Tästähän kertoo jo se, että suhde omiin lapsiin muodostuu biologisesti ja henkisesti, se rakennetaan. Kumppaniksi valitset parhaimman mahdollusen henkilön, ja eroat jos hän esim. käyttäytyy väkivaltaisesti. Omasta lapsesta ei eroa ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään toista tämä asia mietitytä? Vai koetteko olevanne yhtä tärkeä kumppanillenne tämän lasten rinnalla?

En vertaa aikuisen ja lapsen tärkeyttä. Lapsille koen olevani tärkeämpi kuin he minulle. Lapsen etu varmasti menisi edelle jos sen suhteen olisi ristiriitaa, mutta ei siksi että hän on minulle tärkempi kuin esim. rakastava kumppani vaan juuri siksi että lapsi tarvitsee minua enemmän kuin aikuinen.

Ihan yhtä päivänselvää kuin se, että lapsi on vanhemmalleen ykkönen, on sekin ettei se lapsi ole uudelle puolisolle ykkönen. Jos uuden puolison ykkönen elämässä taas vastaavasti on jääkiekko tai kuntosali, siitä yleensä tulee isoja riitoja. Jos kaikki suhteen osapuolet taas ymmärtävät ettei uusperhe ole uusintakierros ydinperheestä, homma voi toimia.

Vierailija kirjoitti:

Ihan yhtä päivänselvää kuin se, että lapsi on vanhemmalleen ykkönen, on sekin ettei se lapsi ole uudelle puolisolle ykkönen. Jos uuden puolison ykkönen elämässä taas vastaavasti on jääkiekko tai kuntosali, siitä yleensä tulee isoja riitoja. Jos kaikki suhteen osapuolet taas ymmärtävät ettei uusperhe ole uusintakierros ydinperheestä, homma voi toimia.

Minä olen ydinperheen äiti, mutta jos eroaisin, niin kyllä minulla olisi kyky ja halu huomioida mahdollisen kumppanin lasten etu kaikessa. En näe normaaliksi sitä, että menisin parisuhteeseen, jossa eläisin kuin sinkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään toista tämä asia mietitytä? Vai koetteko olevanne yhtä tärkeä kumppanillenne tämän lasten rinnalla?

En vertaa aikuisen ja lapsen tärkeyttä. Lapsille koen olevani tärkeämpi kuin he minulle. Lapsen etu varmasti menisi edelle jos sen suhteen olisi ristiriitaa, mutta ei siksi että hän on minulle tärkempi kuin esim. rakastava kumppani vaan juuri siksi että lapsi tarvitsee minua enemmän kuin aikuinen.

Oletko siis jonkun biologinen äiti/isä? Todella pelottavaa, että tällä asenteella varustettuja aikuisia on. Ei ihme, että lasten etua ei sitten huomioida - todistavat riitelyä ja vaihtuvia kumppaneita ym.

Hassu järjestys.... Kyllä minun elämäni tärkein ihminen olen minä itse. Sitten puoliso ja omat lapset....asiasta riippuu aina kumpi menee edelle. Lapsi aikuistuu, muuttaa omilleen ja olen taas kaksin sen puolison kanssa.

Pointti tässä varmasti on se, että ei normaalim tunne-elämän omaava aikuinen aseta itseään ja lasta kilpailuasemaan aikuisesta, vaan kykenee ymmärtämään että lapsi on lapsi, ja tarvitsee erityistä hoivaa ja huolenpitoa. Tietysti tällainen tarvitseva pieni, kasvuiässä oleva ihminen menee aikuisen ihmisen ohi monessa asiassa. Näin se on ydinperheissäkin.

Vierailija kirjoitti:

Uusperhekuvioista en tiedä, mutta näin ydinperheessä elävänä voin sanoa että totta mooses lasten pitää olla vanhempien mielessä ykkösenä. Se ei tarkoita etteikö saisi ottaa parisuhdeaikaa tai että keskenkasvuisen mielihalut ohjailisi perhe-elämää tai etteikö vanhemmat saisi huolehtia omistakin tarpeistaan, mutta jos jostakusta on pidettävä kiinni, jos jonkun hyvinvoinnin puolesta on taisteltava, jos vain jonkun tarpeita on tyydytettävä, jos jonkun turvallisuus on taattava, ja vastakkain on lapsi tai kumppani, valinnan on aina osuttava lapseen. En voisi kuvitella eläväni parisuhteessa miehen kanssa jolle minä olisi hänen omia lapsiaan tärkeämpi asia, siis olettaen että miehellä olisi lapsiin suhde.

Tämä menee juuri näin ja tätä voi hyvin pitkälle soveltaa myös uusperhekuvioon! 

Lisäisin vielä, että puolisot ja lapset "pelaa eri sarjoissa". Se puoliso on maailman tärkein aikuinen ja omat lapset on kaikkein tärkeimpiä lapsia. Mutta koska uusi sukupolvi on vanhaa tärkeämpi ja suojeltavampi niin siksi tämä "lasten sarja" menee edelle "aikuisten sarjaa" näissä tietyissä suojeluun ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Se on luonnonlaki, useimmat eläinlajit (myös ihminen) olisi kuollut sukupuuttoon jo aikaa sitten, jos vanhemmat/vanhempi eivät olisi asettaneet poikastensa/lastensa selviytymistä etusijalle.

Vierailija kirjoitti:

Äitinä ajattelen, että lapsi menee aina aikuisen edelle. En ikinä ottaisi sellaista miestä, joka ajattelisi toisin.

t. Uusperheellinen

Itse en lähtisi uusperheeseen vieraiden lsten lastenhoitajaksi.

Sinkkumies

Lapsi elämän tärkein asia vai kumppani kakkonen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään toista tämä asia mietitytä? Vai koetteko olevanne yhtä tärkeä kumppanillenne tämän lasten rinnalla?

En vertaa aikuisen ja lapsen tärkeyttä. Lapsille koen olevani tärkeämpi kuin he minulle. Lapsen etu varmasti menisi edelle jos sen suhteen olisi ristiriitaa, mutta ei siksi että hän on minulle tärkempi kuin esim. rakastava kumppani vaan juuri siksi että lapsi tarvitsee minua enemmän kuin aikuinen.

Oletko siis jonkun biologinen äiti/isä? Todella pelottavaa, että tällä asenteella varustettuja aikuisia on. Ei ihme, että lasten etua ei sitten huomioida - todistavat riitelyä ja vaihtuvia kumppaneita ym.

Miksi minä riitelisin sen paremmin kumppanin kuin biologisten lastenikaan kanssa.

Satumaailmassa elät, jos kuvittelet kaikkien kohdalla noin olevan. Oletko koskaan miettinyt, miksi esim. lastensuojelu on olemassa?

Kyllä tosiasia on se, että vain yhtä perhettä voi rakastaa täysillä. Kun eron jälkeen perustaa uuden perheen, niin kyllä ne rakkaan kumppanin kanssa tehdyt yhtiset lapset ja kumppani itse on tärkeimmät. Jos ex on ilkeä, kannattaa ehkä lapsiinkin ottaa välimatkaa ja keskittyä omaan perhe-elämään.

Konkreettisin asia alusta asti missä jäät kumppanin lapsille toiseksi (luonnollisesti! Eikä tässä todellakaan mitään väärää ole) on ajan käyttö. Lasten, työn ja harrastusten jälkeen yhteinen aika on ihan yhtä kortilla kuin ydinperheessäkin. Kahden kesken saatte olla lauantain leikkitreffeillä kahdeksan jälkeen kun lapset nukkuvat, jos saatte muuten työt ja muut asiat hoidettua niin, että onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Konkreettisin asia alusta asti missä jäät kumppanin lapsille toiseksi (luonnollisesti! Eikä tässä todellakaan mitään väärää ole) on ajan käyttö. Lasten, työn ja harrastusten jälkeen yhteinen aika on ihan yhtä kortilla kuin ydinperheessäkin. Kahden kesken saatte olla lauantain leikkitreffeillä kahdeksan jälkeen kun lapset nukkuvat, jos saatte muuten työt ja muut asiat hoidettua niin, että onnistuu.

Johtuuko se oikeasti siitä että parisuhteen arvostus tulee vasta lasten jälkeen. Minusta ei. Pieni lapsi vain tarvitsee vain sitä huolenpitoa ja aikaa enemmän kuin aikuinen. Pikkulapsen tarpeet ei voi odottaa sitä että ne tulee hoidettua ylihuomenna tai viikon päästä.

Itse ollaan miehen kanssa keskusteltu et kumpi on tärkeämpi, puoliso vai minun poika. Mies ei siis ole pojan biologinen isä. Molemmat oltiin sit mieltä että jos vaikka tulipalo syttyis nii ekana pelastettais poika. Ja jos olisi vaarallista palata takaisin, toinen jätettäis sinne koska poika on aina se tärkeämpi.

Ei perheen sisällä kannata tehdä mitään numerojärjestystä tärkeimmästä viimeiseen. Koko perhe on yksikkö, jossa on eri tavalla toisiaan tarvitsevia jäseniä. Aikuisilla on valta ja vastuu, lapset ovat huollettavia samoin lemmikit. Ajallisesti heihin tietenkin menee eniten resursseja.  Se ei tietenkään tarkoita, että nälkäänsä huutava lapsi on tärkeämpi kuin isänsä, vaan että lapsi ei voi odottaa mutta isä voi. Jokainen on tärkeä ja jokaiselle pitää löytyä aikaa ja huomiota. Eturistiriitojen kanssa on hyvä miettiä mikä tapa hyödyttää parhaiten jokaista perheenjäsentä sekä myös mistä koituu vähiten haittaa.  

Jokaiselle perheenjäsenelle on hyvä saada omat tähtihetkensä silloin tällöin, enkä nyt tarkoita mitään äitien- ja isienpäiviä. 

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen sanotaan toimivan vain siinä tapauksessa, että kumppani on tärkein. Koska ei ole yhteistä "perhettä", siksi parisuhde on se kiintopiste.

Eli kun näet onnellisen ja toimivan uusperheen, niin tämä on tilanne. Kun näet toimimattoman uusperheen, niin he ajattelevat kuten sinä.

Tervepäinen uusperheen isä ja äiti ovat kaiken perusta, itsestään epävarma puoliso on painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Se ei tietenkään tarkoita, että nälkäänsä huutava lapsi on tärkeämpi kuin isänsä, vaan että lapsi ei voi odottaa mutta isä voi.

Toivon mukaan se isä on myös aikanaan opetettu siihen että hän ei ole riippuvainen kumpanistaan sen suhteen saako nälkänsä tyydytettyä vai ei. Lapsi oppii sen vähitellen, mutta on aika pitkään riippuvainen ainakin siitä että ruokaa on saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei tietenkään tarkoita, että nälkäänsä huutava lapsi on tärkeämpi kuin isänsä, vaan että lapsi ei voi odottaa mutta isä voi.

Toivon mukaan se isä on myös aikanaan opetettu siihen että hän ei ole riippuvainen kumpanistaan sen suhteen saako nälkänsä tyydytettyä vai ei. Lapsi oppii sen vähitellen, mutta on aika pitkään riippuvainen ainakin siitä että ruokaa on saatavilla.

Näkäinen aikuinen tietenkin tekee itse sopivaksi katsomaansa ruokaa, tai käy kaupassa, jos ruoka on loppu. Eikö tämä olekaan itsestäänselvyys?