Miksi aikuiset perheellistyneet lapset menevät äitinsä luo jokaikisenä jouluna yökylään, vaikka asuvat samassa taajamassa?
En vaan käsitä, että miksi pitää jäädä koko joulunpyhiksi omalle äidilleen syömään ja herkuttelemaan ja passattavaksi sekä yöpymään ahtaaseen mummon kerrostaloasuntoon, vaikka oma koti on tilava omakotitalo muutaman kilometrin päässä mummolasta?
Kaiken huipuksi mummolassa ei ole asuntokohtaista saunaakaan, vaan kerrostalon yhteissauna.
Kommentit (53)
Meillä lapset,16v tyttö asuu poikaystävän kanssa ja 23v poika tyttöystävänsä kanssa ja molemmat haluaa tulla lapsuudenkotiin seuraamaan pikkusisarusten joulua,ensi vuonna 23v pojasta tulee isä ja aikovat silloinkin tulla meille.miniä on ihana ja tytön poikaystävä myöskin,kohtelemme heitä kuin omia lapsia.tuntuu ihanalle että jouluna rauhoitutaan perheen kesken läsnäolon ja hyvän ruuan merkeissä.myös lasten leskimummo viettää joulut meillä :)
Olen itse halunnut aina viettää joulun vain ja ainoastaan oman perheeni kanssa, en ole kaivannut ketään kotiini jouluksi etenkään yökylään, en appivanhempiani, enkä omiakaan vanhempiani. Puhumattakaan sisaruksiani perheineen. Ei kiitos, tahdon todellakin rauhoittua vain omieni kanssa.
En todellakaan ole kaivannut koko lähisukuani joulupöytääni. Jokainen viettäköön jouluaattonsa ainakin omassa kotona omien kaikkein läheisimpiensä kanssa.
Joulupäivänä olemme kuitenkin usein käväisseet joulukahvilla minun vanhemmillani, mutta vain ja ainoastaan heidän pyynnöstään ja kutsustaan, eikä tunkeutumalla ilman kutsua.
Vierailija kirjoitti:
No älä mene, jää sinne omakotitaloosi.
Ap. ja sulle viisastelijalle, en puhunutkaan itsestäni, sillä itse olen oman perheeni kanssa kotona, enkä änkeä omalle leskiäidilleni jouluaatonaattona ja ole koko joulun ajan pyhiä putkeen äidilläni mussottamassa äitini valmistamia ruokia ja leivonnaisia jne.
Jos äiti haluaa niin? Jos se on kaikista mukavaa? Ehkä se on perinne, ja viihtyvät vähän ahtaamiisa oloissa.
Siinä vaiheessa kun meillä oli lähipiirin suurin asunto, siirryttiin meille viettämään joulua. Ymmärrän kyllä, että toisille voi muukin ratkaisu toimia.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse halunnut aina viettää joulun vain ja ainoastaan oman perheeni kanssa, en ole kaivannut ketään kotiini jouluksi etenkään yökylään, en appivanhempiani, enkä omiakaan vanhempiani. Puhumattakaan sisaruksiani perheineen. Ei kiitos, tahdon todellakin rauhoittua vain omieni kanssa.
En todellakaan ole kaivannut koko lähisukuani joulupöytääni. Jokainen viettäköön jouluaattonsa ainakin omassa kotona omien kaikkein läheisimpiensä kanssa.
Joulupäivänä olemme kuitenkin usein käväisseet joulukahvilla minun vanhemmillani, mutta vain ja ainoastaan heidän pyynnöstään ja kutsustaan, eikä tunkeutumalla ilman kutsua.
Oletettavasti jatkat tiukasti samalla linjalla, kun lähiperheesi on mennyttä. Yksin on parempi kuin sukulaisten tai ystävien kanssa.
En tiedä koska itse en mene. Vietän joulun rentoutuen omassa kodissa ja viittaan kintaalla pakkoperinteille.
Mun äiti on jo kuollut, mutta eläessään HALUSI, että tulemme hänen luokseen erityisesti jouluna. Kiva sitä oli viettää rauhallista iltaa ja aamua yhdessä.
Koska joulu on perhejuhla? Mekin teemme niin, mutta me myös autamme kaikissa kotitöissä emmekä odota passaamista. Sitä paitsi sekä minun että puolisoni vanhemmat aina odottavat meitä yökylään joulunaikaan. He myös asuvat omakotitalossa toisin kuin me. Meillä on hyvät välit eikä tässä järjestelyssä muutenkaan ole ollut ikinä mitään ongelmaa.
Lapset ja lapsenlapset eivät ole taakaksi. He tekevät joulun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse halunnut aina viettää joulun vain ja ainoastaan oman perheeni kanssa, en ole kaivannut ketään kotiini jouluksi etenkään yökylään, en appivanhempiani, enkä omiakaan vanhempiani. Puhumattakaan sisaruksiani perheineen. Ei kiitos, tahdon todellakin rauhoittua vain omieni kanssa.
En todellakaan ole kaivannut koko lähisukuani joulupöytääni. Jokainen viettäköön jouluaattonsa ainakin omassa kotona omien kaikkein läheisimpiensä kanssa.
Joulupäivänä olemme kuitenkin usein käväisseet joulukahvilla minun vanhemmillani, mutta vain ja ainoastaan heidän pyynnöstään ja kutsustaan, eikä tunkeutumalla ilman kutsua.
Oletettavasti jatkat tiukasti samalla linjalla, kun lähiperheesi on mennyttä. Yksin on parempi kuin sukulaisten tai ystävien kanssa.
Niin jatkankin, niin minun äitinikin on halunnut jatkaa etenkin jouluaattona hän tahtoo olla yksin omassa kotonaan ja nauttii kun ei tarvitse tarjoilla kuin itselleen, eikä kaikille aikuisille lapsilleen perheineen joulupöperöitä. Eipä sen puoleen hänellä ole varakaan syöttää monilukuista lapsikatrastaan perheineen. En kaipaa jouluaattona sirkusta ympärilleni.
Joku perinne tai muu vastaava. En minäkään ymmärrä toisten mielihaluja, esim vaikka homejuustoa, mutta onko tuo nyt niin outoa?
Vain suomalainen sosialistisessa ilmapiirissä kasvanut ihminen voi nähdä omien verisukulaistensa kanssa joulun viettämisen ja perinteiden vaalimisen tuomittavana asiana. Tervepäinen ihminen olisi pikemminkin harmissaan, jos välit esim. omiin vanhempiin tai appivanhempiin olisivat etäiset, mutta saattaisi silti nauttia joulun vietosta ydinperheensä kanssa. Täällä taas on oikein kunnia-asia teroittaa kaikille, että isovanhemmat, tädit tai sedät eivät ole millään muotoa perheenjäseniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä mene, jää sinne omakotitaloosi.
Ap. ja sulle viisastelijalle, en puhunutkaan itsestäni, sillä itse olen oman perheeni kanssa kotona, enkä änkeä omalle leskiäidilleni jouluaatonaattona ja ole koko joulun ajan pyhiä putkeen äidilläni mussottamassa äitini valmistamia ruokia ja leivonnaisia jne.
Ihanaa suomalaista nihilismiä niin kuin aina! Ihmisten kanssa, jopa oman lapsuudenperheen, vietetty aika on kauheaa. Kylästä lähdetään äkkiä, ettei vaan vaivata ketään. Kyläily onkin sellainen pakon sanelema pikavisiitti eikä oikeasti siellä viihdytä. Leskiäitikin saa onneksi olla ihan rauhassa ruokineen ;)
Meillä jouluna, niin kuin monesti muutoinkin vuoden aikana, kokoonnutaan perheen kesken (vanhemmat, sisarukset ja lapset). Syödään yhdessä, pelataan, keskustellaan ja valvotaan myöhään, joten monesti on parempi jäädä yöksi, vaikka asutaankin samassa kaupungissa. Samoin tehdään mieheni perheen kanssa. Ehkä ollaan sitten outoja, mutta onneksi ei sentään ihan kaikilla ole kamala perhe ja tuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ja lapsenlapset eivät ole taakaksi. He tekevät joulun.
Ai, että lapset tulevat puolisoineen ja lapsineen moneksi yöksi äitinsä ahtaaseen kerrostaloasuntoon omasta upeasta tilavasta omakotitalostaan viettämään viiden tähden hotelliravintolapalveluista joulun aikaan?
En edelleenkään sisäistä tota traditiota yllä mainitussa tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä mene, jää sinne omakotitaloosi.
Ap. ja sulle viisastelijalle, en puhunutkaan itsestäni, sillä itse olen oman perheeni kanssa kotona, enkä änkeä omalle leskiäidilleni jouluaatonaattona ja ole koko joulun ajan pyhiä putkeen äidilläni mussottamassa äitini valmistamia ruokia ja leivonnaisia jne.
No miten ihmeessä se sitten sinua haittaa, miten muut joulunsa viettävät. Varsinainen mielensäpahoittaja, kun jaksaa vetää herneen nenäänsä muiden joulunvietosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä mene, jää sinne omakotitaloosi.
Ap. ja sulle viisastelijalle, en puhunutkaan itsestäni, sillä itse olen oman perheeni kanssa kotona, enkä änkeä omalle leskiäidilleni jouluaatonaattona ja ole koko joulun ajan pyhiä putkeen äidilläni mussottamassa äitini valmistamia ruokia ja leivonnaisia jne.
Leskiäitisi siis viettää joulun yksin? Minä olen aina kutsunut yksin asuvan äitini meille jouluksi. Lapset tykkää, mummo viihtyy ja minusta on mukavaa olla äidin kanssa jouluna. Olisi kurjaa, jos hän olisi aivan yksin omassa kodissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä mene, jää sinne omakotitaloosi.
Ap. ja sulle viisastelijalle, en puhunutkaan itsestäni, sillä itse olen oman perheeni kanssa kotona, enkä änkeä omalle leskiäidilleni jouluaatonaattona ja ole koko joulun ajan pyhiä putkeen äidilläni mussottamassa äitini valmistamia ruokia ja leivonnaisia jne.
Ihanaa suomalaista nihilismiä niin kuin aina! Ihmisten kanssa, jopa oman lapsuudenperheen, vietetty aika on kauheaa. Kylästä lähdetään äkkiä, ettei vaan vaivata ketään. Kyläily onkin sellainen pakon sanelema pikavisiitti eikä oikeasti siellä viihdytä. Leskiäitikin saa onneksi olla ihan rauhassa ruokineen ;)
Meillä jouluna, niin kuin monesti muutoinkin vuoden aikana, kokoonnutaan perheen kesken (vanhemmat, sisarukset ja lapset). Syödään yhdessä, pelataan, keskustellaan ja valvotaan myöhään, joten monesti on parempi jäädä yöksi, vaikka asutaankin samassa kaupungissa. Samoin tehdään mieheni perheen kanssa. Ehkä ollaan sitten outoja, mutta onneksi ei sentään ihan kaikilla ole kamala perhe ja tuttavat.
Eihän se sitä tarkoita, että lapsuudenperheessä olisi kauheaa viettää aikaa. Mutta jouluaattona voi noin lyhyehköstä välimatkasta käydä vain syömässäkin, tai mieluiten kutsua se leskiäiti kerrostalosta lastensa luokse lapsenlapsien ilakointia joululahjoistaan katsomaan ja tarjoilla ruoat mummolleen. Eihän se nyt ihmisiä kamalaksi tee, jos leskiäiti haluaa olla ihan rauhassa joulunsa tai sitten vain lasten vierailut riittää ilman että lapset lapsinensa jäävät samassa taajamassa yöksi ja moneksi yöksi lapsuudenkotiinsa. Mutta joillekin nuo sukuorgiat ovat niin tärkeitä; ja yhteinen juopottelu lastensa leikkiessä kuusen alla. Ymmärrän toki aikuisten kannan tässä asiassa, mutta kysytäänkö pieniltä lapsilta, että tahtoisivatko olla mukana, kun vanhemmat juopottelevat ja ryömivät lattialla kuusen alla siinä missä lapsensakin illan mittaan.

Mikä tässä nyt on ongelmana? Et änge oman äitisi luo etkä ole myöskään se äiti jonka pieneen kerrostaloasuntoon kaikki änkeävät. Ei se kenellekään ulkopuoliselle kuulu miten jotkut viettävät joulua. Ei siinä kukaan riko lakia kuitenkaan. Oletko miettinyt että miksi sinua edes ärsyttää tämä asia, jos se ei edes koske sinua mitenkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä mene, jää sinne omakotitaloosi.
Ap. ja sulle viisastelijalle, en puhunutkaan itsestäni, sillä itse olen oman perheeni kanssa kotona, enkä änkeä omalle leskiäidilleni jouluaatonaattona ja ole koko joulun ajan pyhiä putkeen äidilläni mussottamassa äitini valmistamia ruokia ja leivonnaisia jne.
Ihanaa suomalaista nihilismiä niin kuin aina! Ihmisten kanssa, jopa oman lapsuudenperheen, vietetty aika on kauheaa. Kylästä lähdetään äkkiä, ettei vaan vaivata ketään. Kyläily onkin sellainen pakon sanelema pikavisiitti eikä oikeasti siellä viihdytä. Leskiäitikin saa onneksi olla ihan rauhassa ruokineen ;)
Meillä jouluna, niin kuin monesti muutoinkin vuoden aikana, kokoonnutaan perheen kesken (vanhemmat, sisarukset ja lapset). Syödään yhdessä, pelataan, keskustellaan ja valvotaan myöhään, joten monesti on parempi jäädä yöksi, vaikka asutaankin samassa kaupungissa. Samoin tehdään mieheni perheen kanssa. Ehkä ollaan sitten outoja, mutta onneksi ei sentään ihan kaikilla ole kamala perhe ja tuttavat.
Eihän se sitä tarkoita, että lapsuudenperheessä olisi kauheaa viettää aikaa. Mutta jouluaattona voi noin lyhyehköstä välimatkasta käydä vain syömässäkin, tai mieluiten kutsua se leskiäiti kerrostalosta lastensa luokse lapsenlapsien ilakointia joululahjoistaan katsomaan ja tarjoilla ruoat mummolleen. Eihän se nyt ihmisiä kamalaksi tee, jos leskiäiti haluaa olla ihan rauhassa joulunsa tai sitten vain lasten vierailut riittää ilman että lapset lapsinensa jäävät samassa taajamassa yöksi ja moneksi yöksi lapsuudenkotiinsa. Mutta joillekin nuo sukuorgiat ovat niin tärkeitä; ja yhteinen juopottelu lastensa leikkiessä kuusen alla. Ymmärrän toki aikuisten kannan tässä asiassa, mutta kysytäänkö pieniltä lapsilta, että tahtoisivatko olla mukana, kun vanhemmat juopottelevat ja ryömivät lattialla kuusen alla siinä missä lapsensakin illan mittaan.
Joopa joo, ehkä on tosiaan parempi, että teidän suvussa ei kokoonnuta yhteen kuin lounasaikaan :)
No älä mene, jää sinne omakotitaloosi.