Lue keskustelun säännöt.
Kaikki ongelmat kertyy aina yhdelle henkilölle, jos ihminen on ruma kasvoista tai hiljainen perusluonteeltaan
18.11.2016 |
Sitten tulee tosi pahoja ongelmia, ja syntyy noidankehä, josta ei pääse ulos. Tulee masennus, opinnot ei suju, sosiaalisten tilanteiden pelko, huono itsetunto ja kaiken kukkuraksi töihin on mahdotonta päästä ellei ole ulospäinsuuntaunut ja menestyjä. Ja menestyminen on helppoa jos on ulospäinsuuntaunut tai hyvännäköinen. Jne.
Sitten tulee ylipaino ja huonot elintavat masennuksen ja toivottomuuden takia, ja kaikki siis alkanut yhdestä luonteenpiirteestä tai ulkonäöstä, joka aiheuttaa sen, että kaikki kaatuu elämässä päälle eikä itsestä ole mihinkään.
Ei mulla muuta
Kommentit (43)
Saattaa tuntua siltä, mutta ei se niin mustavalkoista ole. Olen itse ekstrovertti, lahjakas omalla alallani ja kivan näköinen, mutta ei HYVÄÄ PÄIVÄÄ miten vaikea on nykyään saada mitään töitä vaikka kuinka olisi maisterin tutkintoa ja pepsodent-hymyä xD Suurin osa töistä tulee suhteilla, ja kun niitä ei ole...
Eli nyt hymyä naamaan, ongelma on vain niin iso kuin itse kuvittelet sen olevan. Harjoittele sosiaalisia tilanteita, rakenna itsetuntoa ja nauti elämästä! Kehitä sitä missä olet hyvä. Ja olet ihan varmasti kaunis ihminen, kauneusihanteet nyt ovat rajoittavia ja turhanpäiväisiä muutenkin. Juju on siinä, että "löytää" itsensä ja nauttii olostaan omana itsenään.
Hali :)
t. N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saattaa tuntua siltä, mutta ei se niin mustavalkoista ole. Olen itse ekstrovertti, lahjakas omalla alallani ja kivan näköinen, mutta ei HYVÄÄ PÄIVÄÄ miten vaikea on nykyään saada mitään töitä vaikka kuinka olisi maisterin tutkintoa ja pepsodent-hymyä xD Suurin osa töistä tulee suhteilla, ja kun niitä ei ole...
Eli nyt hymyä naamaan, ongelma on vain niin iso kuin itse kuvittelet sen olevan. Harjoittele sosiaalisia tilanteita, rakenna itsetuntoa ja nauti elämästä! Kehitä sitä missä olet hyvä. Ja olet ihan varmasti kaunis ihminen, kauneusihanteet nyt ovat rajoittavia ja turhanpäiväisiä muutenkin. Juju on siinä, että "löytää" itsensä ja nauttii olostaan omana itsenään.
Hali :)
t. N27
Huomaa, ettet todellakaan ymmärrä tätä asiaa ja se on oikeasti tosi hyvä juttu ettet ole joutunut kokemaan sitä.
Tuo itsetunnon rakennus-kohta itseäni häiritsee, koska olen sitä todella vahvasti yrittänyt tehdä ja epäonnistunut toistuvasti. Se mitä aiemmin on tuntenut, kokenut, pohtinut ja joutunut haavoitetuksi, ei unohdu, vaikka kuinka kovin yrittäisi, pakottaisi, opettaisi ja kehittäisi itseään.
Tietää heti että joku ei ymmärrä, jos vastaus on että uusi kampaus voisi parantaa sen itsetunnon.
Vierailija kirjoitti:
Kuvailit juuri elämäni.
Tuo on mun elämää myös. Just noin menee.
Mistä tiedät etten sitä ole kokenut? Olen sen kokenut, tunsin ennen aivan samoin kuin sinä. Olin niin arka ja ujo että luulin tulevaisuuden olevan musta ja toivoton. Ero meissä on siinä, etten antanut periksi. Uskoin muutokseen ja tein sen. Itsesäälin pohjamudissa on kiva uiskennella, varsinkin masennuksen kourissa. Mutta se ei auta mitään.
Sanoinko jotain uudesta kampauksesta?? En.
Yritin olla ystävällinen ja auttaa.. mutta se siitä sitten xD
En tiedä onko juuri noin, mutta se kyllä pitää paikkansa että ongelmat kerääntyvät helposti. Kaiken pohjalla on itsetunto joka voi olla terve ja hyvä tai sitten ei..syitä monia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on korvien välissä, ei naamassa.
Jos tuo vaikeuttaa elämää eikä siitä pääse yksin yli millään, niin ei muuta kuin psykologin juttusille. Ei siinä ole mitään hävettävää. Sitä varten ne on olemassa.
Mietin juuri mun päiväkotiaikaista ja lapsuuden parasta kaveria ja mua niin oltiin täysin samanlaisia mieleltään, yhtä iloisia ja nauravaisia jne.
Mutta sen elämä on lähtenyt väkisinkin ylämäkeen kun mun painunut rajuun alamäkeen vain yhden geneettisen eron takia, siitä tuli pitkä ja komea, minusta ruma ja lyhyt..
Sillä on syytä panostaa elämään kun kaikki on hyvin, itsellä kaikki on hyvin. Mulla lähti rakentumaan huono itsetunto jo ala-asteella ja sitten ei nousua ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin juuri mun päiväkotiaikaista ja lapsuuden parasta kaveria ja mua niin oltiin täysin samanlaisia mieleltään, yhtä iloisia ja nauravaisia jne.
Mutta sen elämä on lähtenyt väkisinkin ylämäkeen kun mun painunut rajuun alamäkeen vain yhden geneettisen eron takia, siitä tuli pitkä ja komea, minusta ruma ja lyhyt..
Sillä on syytä panostaa elämään kun kaikki on hyvin, itsellä kaikki on hyvin. Mulla lähti rakentumaan huono itsetunto jo ala-asteella ja sitten ei nousua ole.
Se ei jaksanut panostaa kouluun peruskoulussa, ja meni amikseen ja piti hauskaan. Nyt tienaa 6000e/kk. Mä luulin, että kun opiskelen hyvin kaikista ongelmista huolimatta, elämä olisi valoisa tulevaisuudessa. No ei mua kukaan ottanut töihin ja mistään ei ole tullut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin yksi... olen ruma, masentunut, ujo, itsetunto olematon, painoa tullut 20 kiloa lisää viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ei työtä, koulutusta, ei mitään. Kulutan vain aikaani, kunnes se loppuu.
Minulla on nuo molemmat, eli rumat kasvot, hiljainen luonne, ja siihen päälle vielä ylipaino niin ávot. Olenkin vakavasti masentunut, ahdistunut, kärsin erittäin pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, opiskelut on jääneet kesken, en ole koskaan seurustellut vakavasti, olen myös anti-sosiaalinen. En vain osaa olla ihmisten kanssa, enkä edes tiedä mitä alaa menisin opiskelemaan. Tulevaisuus näyttää todella synkältä, ja toivottomalta. Tästä syvästä kuilusta on vaikea nousta ylös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on viimeaikoina alkanut selviämään, että uskomattoman moni vihaa minua todennäköisesti siksi että olen jotenkin liian ujo ja arka. Tähän ei aita se että olen koittanut iän myötä rohkaistua ja tuoda itseäni enemmän esille, se oikeastaan vain pahentaa ja se vaivaannuttaa ihmisiä entistä enemmän jos puhun, näkee heidän ilmeistään ja siitä että he eivät ala pitämään minusta yhtään enempää. Paljon tapahtunut myös sitä että aluksi joku ottaa minut ystäväkseen mutta sitten ilman mitään syytä suuttuu jostain ja välit katkeavat.
Seurustelusuhteita minulla on ollut aina koska olen ihan hyvännäköinen ja seksin vuokis miehet ovat valmiita tutustumaan minuun lopulta kunnolla ja myös antamaan anteeksi sen etten välttämättä isossa seurassa ole räiskyvin persoona. Toisaalta asia varjostaa suuresti suhdetta koska miehien vanhemmat vihaa minua aina "selittämättömästä" syystä. Olen myös jatkuvasti masentunut mikä on rankkaa kelle tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ruma ja kuulemma "homon näköinen". Mutta en ole enää pitkään aikaan välittänyt toisten mielipiteistä. En enää välitä muista ihmisistä enää lainkaan, vaan tavoittelen pelkästään omaa etuani.
Mulla on ollut nousua koska olen nätti ja hyvä puhumaan. Työelämässä sitten tapaa niitä jotka vievät luulot ja nujertavat itkemään sängynpohjalle.
Jos kertoisin entisille yliopistokavereille miten eräässä työpaikassa kiusattiin, niin kyllähän nekin sanois että miksi vitussa jäit sinne katkeroiden klubiin.
Olin koulussa tosi ujo. Opettajat eivät pitäneet minusta. En saanut koskaan myönteistä palautetta, vaikka olin hyvä monessa aineessa. Tietysti kokeista sain hyviä numeroita, mutta luulen, että vain harvat luokkakaverit tiesivät, kuinka hyvin kokeissa pärjäsin. Myönteisen palautteen puute aineissa, joissa olin hyvä, vaikutti itsetuntoa alentavasti. En myöskään hakeutunut opiskelemaan sellaista alaa, joka olisi ollut koulumenestykseni mukaan minulle hyvä. Syynä varmaan se, etten osannut arvostaa mitään sellaista, jossa olin hyvä.
Ulkonäköni oli myös hyvin tavallinen, joten en saanut myöskään kauneusbonusta.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät etten sitä ole kokenut? Olen sen kokenut, tunsin ennen aivan samoin kuin sinä. Olin niin arka ja ujo että luulin tulevaisuuden olevan musta ja toivoton. Ero meissä on siinä, etten antanut periksi. Uskoin muutokseen ja tein sen. Itsesäälin pohjamudissa on kiva uiskennella, varsinkin masennuksen kourissa. Mutta se ei auta mitään.
Sanoinko jotain uudesta kampauksesta?? En.
Yritin olla ystävällinen ja auttaa.. mutta se siitä sitten xD
Miten kehtaat väittää että minä olen antanut periksi? Vaikka juuri kerroin miten olen yrittänyt kasvattaa itsetuntoani monin eri keinoin?
Sinä vain todistat väitteeni oikeaksi, et todellakaan tajua asiaa.
Sanotko siis että ap:n kertomukseen samaistuvat eivät vaan viitsi tehdä asialle mitään?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut nousua koska olen nätti ja hyvä puhumaan. Työelämässä sitten tapaa niitä jotka vievät luulot ja nujertavat itkemään sängynpohjalle.
Jos kertoisin entisille yliopistokavereille miten eräässä työpaikassa kiusattiin, niin kyllähän nekin sanois että miksi vitussa jäit sinne katkeroiden klubiin.
Tällaisten ei pidä antaa vaikuttaa. Toki helpommin sanottu kuin tehty.
Mulla on ystävä joka on juuri tuollainen mitä kuvailitte. N. 30v. nainen.
Valittaa aina kohtaloaan ja olen kärsivällisesti kuunnellut vuodet ja ollut ystävänä. Koskaan tuomitsematta. Aion olla vastaisuudessakin, mutta joskus vaan tökkii niin pahasti kun ei voi sanoa mitään ilman että toinen vetää herneen nenään :(
Jos koskaan erehtyy edes hieman rohkaista näkemään jotain positiivista elämässä niin heti saa päälleen kauhean aggressiivisen SÄ ET YMMÄRRÄ MUA SÄ ET YMMÄRRÄÄÄÄ avautumisen.
Pitäiskö sitten muka sanoa että kaikki on syvältä ja turha edes yrittää kun olet tuommoinen luuseri, mennään arkkuun odottamaan kuolemaa koska "ainostaan rikkailla ja hyvännäköisillä on oikeus olla onnellisia"?
Eipä tuossa tiedä enää mitä sanoa :(
Kuvailit juuri elämäni.