Mun pieni keskonen on sairaalassa ja tuntuu

:( en osaa muuta sanoa ku jaksuhaleja. toivotaan parasta <3

Luot siteen nyt heti siihen vauvaan että tunne elämä alkaa sujua! Taistele vauvasi luokse pääsystä ja laita se pikku peti ja kaikki!

Millä viikolla syntyi? Minkä ikäinen nyt?

Mikä vauvan vointi oli syntyessään, entä nyt?

Voimia ja haleja kovasti täältä myös!! <3 Kyllä kaikki varmasti järjestyy ja vauva pääsee ennen pitkää kotiin! Nuo pienet on uskomattoman sinnikkäitä tapauksia! <3 Haluaisitko puhua neuvolassa tunteistasi? Kysy, jos pääsisit vaikka psykologille tai perhetyöntekijälle jutteleen? Muista, että ei tarvi hävetä avun hakemista, vaan he on juuri tällaisia asioita varten! Tai olisiko jotain vertaistukiryhmää?

Tsemppiä! Uskon, että kun tilanne normalisoituu ja pääsette kotiin, pääset rauhassa tutustumaan vauvaan kunnolla kotona.

Ihan normaalia, hyvin yleisiä ajatuksia keskosten tai muusta syystä sairaalahoidossa olevien vauvojen vanhemmilla. Päivä kerrallaan, joulu on vielä kovin kaukana. Jos on vaikea pärjätä omien ajatusten kanssa, niin kysy sairaalalta että onko heillä tarjota psykologia tai vertaistukea.

Raskastahan se on. Juttele siellä osastolla mitä tuntuu, et varmaan ole ensimmäinen. Keskosia hoidetaan ensisijassa, mutta tarvittaessa myös vanhempien psyykettä.

Ihan täältä saakka halauaisin suojella lastasi , tuota pikkuista ihana tuhisevaa vauvaasi. Häne tärvitsee sinua äiti niin tavatomasti koko ajan. Uskon että ajatustasollakin on vaikutusta siihen miten hän voi. Onhan langattomat yhteydet koneillakin miksei ihmisillä sitten!

Pääsisitkö juttelemaan sairaalan psykologille, mielenterveyshoitajalle tms.? He ovat parempia kuin neuvoloiden vastaavat, koska heillä on enemmän kokemusta juuri tuonkaltaisista tilanteista. 

Saatko vauvan syliin? Voitko viedä hänelle omia keskosvaatteita tai edes pientä pehmoa?

Voimia kovasti! <3

t. vastaavassa tilanteessa ollut

Vierailija kirjoitti:

Ilman sitä sairaalaa se keskonen ei varmasti selviäisi ensimmäisenkään jouluun.  On lähinnä syytä olla iloinen että sinä ja keskoseksi elätte ajassa jossa tällainen sairaala on jo olemassa.

Ap on ihan varmasti iloinen siitä, että vauva saa hyvää hoitoa sairaalassa. Sairaala-aika on kuitenkin äärimmäisen raskasta ja vanhemmat käyvät paljon myös negatiivisiä tuntemuksia läpi. Apn kannattaa hakeutua vertaistuen piiriin, josta lohtua ja tietoa saa muilta vastaavan läpikäyneiltä. Paljon onnea ja jaksamista ap!

Ymmärrän tunteen!! <3 Mulla oli samaa koko raskauden ajan. Alussa en voinut uskoa todeksi, kun oli lapsettomuustaustaa ja sit puolivälin jälkeen tuli eräs komplikaatio ja loppuvaiheessa olin sairaalassa peläten kuinka käy... ihan lopussa alettiin tehdä viime hetken paniikkihankintoja, mut läheskään kaikkea ei ehditty tehdä valmiiksi, kun vauva päättikin syntyä ennen aikojaan. Toisaalta niitä ihan kaikkia vauvajuttuja ei lopulta tarvitsekaan... Jaksaisitko/pystyisitkö kuitenkin laittaa sen verran kuin pystyt, aloita vaikka vähän kerrallaan edes niistä tärkeimmistä asioista? Voisiko mies auttaa? Olisiko myös jotain mitä voisit tehdä vauvalle sairaalaan: virkaa niitä lonkerojuttuja, laulaa ym.?

Muista, että vauva vahvistuu kuitenkin päivä päivältä ja joka päivä se on lähempänä sitä hetkeä, kun pääsee kotiin ja saatte olla koko ajan yhdessä! Nyt ei siltä tunnu ja se on kaukainen ajatus ja kaikki pelottaa, mutta kyllä se hetki koittaa vielä!! <3

Kotiin päässeen keskosen voi laittaa siihen äitiyspakkaukseen nukkumaan,näyttää pinnasängyssä niin pieneltä,pahvilaatikossa on turvallisemman tuntuista pienestä nukkua ja vauvan ympärille voi laittaa sellaisen pehmoisen makkaratyynyn ja jos osaa laittaa kapalon sille.

Etkö ole päässyt kenguruhoitoon?

Voiko keskonen leimautua toiseen vanhempaan? Meidän lapsi oli 4vrk ikäinen ennenkuin äiti pääsi raauhautumaan lapsen luokse ensimmäisen kerran ja 2ensimmäistä vuorokautta istuin lapsen vieressä ja hyvin kevyesti pidin kättä sen päällä,nyt lapsi on jo yli4v ja on ihan isänpoika,äidillä on suuria vaikeuksia ihan perus asioissa lapsen kanssa.

Elät raskasta aikaa, joka välttämättä ei pääty onnellisesti. Toki pitää olla positiivinen, mutta ymmärtää realiteetit. En sinuna alkaisi kovin koristella ja laitella kotia, ennen kuin toipuminen on varmempaa. Sitten se vasta vaikeaa on niitä purkaa jos käy huonosti.

Hae apua sairaalan psykiatrilta. Siellä on kokemusta ihmisistä, jotka on käyneet saman läpi.

Jaksamista! Yritä luoda suhdetta lapseen vaikka hyräilemällä hänelle, äänisi on tuttu jo kohtuajalta. Jos pystyt pitämään lasta kenguruhoidossa, niin pidä mahdollisuuksien mukaan. Yritä uskaltaa pikkuhiljaa luottaa ja antaa tilaa rakastaa. Se hetki, kun sairaalan lapsi tuntuukin vihdoin omalta, on huimaava.

Tutki ohjetta niistä keskosten mustekaloista, jos saisit sellaisen valmistettua turvaksi pienelle.