Mitä vammaisen lapsen vanhemmille sitten SAA sanoa??

Nuo kommentit ainakin minun näkökulmastani loukkaavat ja vähättelevät sitä vanhempien omaa ja rakasta lasta. Vammaiset ovat ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen siinä missä muutkin, eivät yleensä pelkkä taakka läheisilleen, vaikka heistä huolehtiminen voikin joskus olla raskaampaa kuin ns. normaaleista lapsista. Oma kehitysvammainen, 14-vuotias tyttäreni on tuonut meidän perheeseen todella paljon iloa, ja olen todella onnellinen siitä, että juuri minä olen hänen äitinsä, kaikista hankaluuksista riippumatta. En todellakaan koe, että elämänlaatuni on kärsinyt tyttäreni vammaisuuden johdosta. Päinvastoin.

Parhaiten tulen toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka suhtautuvat tyttäreeni kuten kaikkiin muihin, eli eivät korosta vammaa, vaan hyväksyvät ja huomiovat hänet ihan vaan ihmisenä.

Ymmärrän kuitenkin, että jotkut ihmiset eivät osaa/ymmärrä asennoitua vammaan tällä tavoin (varsinkaan jos eivät tunne meitä hyvin). En siis yleensä loukkaannu heidän kommenteistaan, vaan yritän saada heidät huomaamaan miten normaalia meidän elämä loppupeleissä on, ja miten tärkeä, arvostettu ja rakas vammainen perheenjäsenemme meille ja lähipiirille on.

Ja vielä lisään tuohon, että se vanhempien jaksamisen ihastelu on aika kaksipiippuinen juttu. Aina ei nimittäin tunnu siltä, että jaksaa, tai sitten on morkkis siitä, että ei ole hyvä vanhempi (koska sotku/väsymys/masennus/ajanpuute jne), aika lailla niinkuin normiperheissäkin joskus, mutta suurimmalla osalla ei vaan ole muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa vaan ja yrittää lähinnä kiskoa itseään ja perhettä sieltä suosta ylös. Meillä näitä hetkiä oli lähinnä vauva-aikana sairaalassa kun tytön sydän leikattiin, nykyään arki kyllä rullaa omalla painollaan ja olen siitä todella kiitollinen.

2

Pitäkää tunkkinne.