Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte arkea perheen kanssa?
15.11.2016 |
Olen vajaa kolmekymppinen, minä ja mies ollaan koulut käyty ja ihan hyvätulosiakin ollaan. Kavereille on alkanut lapsia tupsahdella ja myös vauvakuume kolkuttelee mullakin.. Kuitenkin perhearjen kiireellisyys jollain tapaa hirvittää. Uskoisin, että selviytyisin hyvin vauvan kanssa kotona kun ei tarvitse jaksaa lähteä töihin. Voi kaikessa rauhassa olla taantunut käveleväksi zombieksi, kunhan sen lapsen nyt hoitaa.
Vauva-ajasta eteenpäin sitten hirvittääkin.. Miten ihmeessä jaksatte aamulla tehdä lapsen kanssa aamutoimet, kiikuttaa sen kiljuvan naperon hoitoon, mennä töihin, työmatkalla hakea lapsi, sitten kauppaan, sitten ruokaa, pyykit ja lapsenkin kanssa pitäisi olla ja miestäkin huomioida. Sama ruljanssi joka päivä uudelleen. Kun lapsi on kouluikäinen niin sitten tulee kaikki harrastukset ja viemiset..
Hyvä kun nyt jaksan itse herätä aamulla, iskeä jotain meikkiä naamaan ja lähteä töihin. Työpäivän jälkeen en millään jaksaisi enää mennä kauppaan, puhumattakaan kotihommista.. Jos menen illalla harrastamaan niin koko päivä menee työhön + harrastukseen ja sitten onkin aika mennä suihkuun ja nukkumaan. Viikonloppuisin nukun myöhään ja relaan hermojani kotona. Tuleeko joku maaginen virtabuusti kun saa sen lapsen ja arjesta selviytyy, vaikka se onkin huomattavasti raskaampaa kuin lapsettomalla?
Kommentit (18)
Tässäpä yksi perussyistä miksi en lapsia halua. Kai sitä jaksaisi kun pakko olisi, mutta en mä tiedä olisiko se sen kaiken arvoista. Tuohon väsymykseen vielä raskaus, synnytys ja niiden mukana tuomat vaivat sekä ikuinen huoli lapsesta. Etenkin jos olisi oikeasti aihetta huoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin jaksan, saan voimaa omasta rakkaasta perheestäni. Lapset on nyt jo vähän isompia (6v ja 8v) ja tosiaankin vietän heidän kanssa aikaa mieluummin kun vaikka vieraiden aikuisten kanssa. Onhan tämä arjen pyöritys rumbaa, mutta aikataulutuksella siitä selviää. Mieheni on osa tätä arjen pyöritystä, olemme kumppanit. En koe että "hänen huomioimisensa" veisi minulta jotenkin voimia. Voimia saan miehen ja lasten kanssa ihan tavallisesta kotielämästä. Hyvin riittää aika myös työn ohessa opiskeluun. Miehen kanssa käydään joskus myös kahdestaan juhlimassa tai rentoutumassa, melkein jätän muun sosiaalisen elämän mieluummin väliin. Lapset ovat ihan parasta seuraa, reissataan paljon myös koko porukalla. Elämäni on ehdottomasti paljon onnellisempaa nyt kuin ennen lapsia, vaikka tyytyväinen olin silloinkin.
Eihän se ainakaan kahden kanssa juhlaa ole. Mies herää 5.30, lapset samoihin aikoihin, mies herättää minut lähtiessään ennen seitsemää. Siinä yritän laittaa itseni töihin, ja kaksi alle 4-vuotiasta päiväkotiin. Pahimpia on aamut kun toinen itkee ja toinen ei haluaisi laittaa ulkovaatteita. Vien lapset kävellen, koska meillä on vain yksi auto... Niitä kyllä kannattaa olla 2! :D Eli pakko olla ulkovaattet päällä.
Töissä menee aina ihan mukavasti, välillä ostan aamupalan ja syön toimistolla, koska kotona en aamupalasta ehdi nauttia. Kahvia juon kaksi isoa kuppia kotona, että herään. En ole yhtään aamuihminen.
Mies hakee lapset, koska pääsee aiemmin, mies myös tekee heille ruuan. Kun tulen töistä saan valmiin ruuan, mutta joudun siivoamaan koko kaaoksen. Kaatuneita mukeja, likaisia vaatteita, hiekkaa eteisessä, toskit, banaanilimat lattialta.. Leluja en edes haavaile kerääväni, mies kerää ne joskus jos vieraita on tulossa.
Ilman miestä en jaksaisi! Meillä on viikossa aina omaa- aikaa, eli toinen voi käyttää päivän tai kaksi viikossa omiin juttuihin, itse toisena lenkkeilen ja käyn kaverilla ja toisena shoppailen. Sitten käydään välillä juhlimassa tai mökkeilemässä omien kavereiden kanssa vuorotellen, noin kerran kahdessa kuukaudessa. On myös niitä mahtavia hetkiä, kun lapset leikkii keskenään ja katsomme leffaa miehen kanssa, tai kun molemmat menee nukkumaan ennen kahdeksaa, eikä olekaan ihan hirveä kaaos.
Kiireisin aika on se, kun on sen ikäisiä lapsia jotka harrastaa, mutta jotka eivät vielä itse kulje harrastukseen. Varsinkin jos lapsia on monta.
Itse olen helpottanut arkea sillä, että käyn vain kerran/kaksi ruokakaupassa per viikko. Teen yleensä ruokaa pariksi päiväksi kerrallaan, en myöskään totaalikammoa eineksiä - ovat monesti päivän pelastus. Pakkasessa aina jotain hätävaraa. Aamulla herätään ajoissa ja illalla nukkumaan ajoissa. Kun on kauppapäivä, mies hakee lapsen, eli ei ikinä lapsen kanssa kauppaan. Pyykinpesun keskitän viikonlopulle - en pese ikinä joka päivä pyykkiä. Toki viikollakin tulee joskus pestyä, noin 4 koneellista viikossa + pyyhe/lakanapyykki. Tärkein arjen pelastaja on siivooja.
Meillä kolme lasta, joista kaksi jo isoja koululaisia, jotka kulkevat pääsääntöisesti itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin jaksan, saan voimaa omasta rakkaasta perheestäni. Lapset on nyt jo vähän isompia (6v ja 8v) ja tosiaankin vietän heidän kanssa aikaa mieluummin kun vaikka vieraiden aikuisten kanssa. Onhan tämä arjen pyöritys rumbaa, mutta aikataulutuksella siitä selviää. Mieheni on osa tätä arjen pyöritystä, olemme kumppanit. En koe että "hänen huomioimisensa" veisi minulta jotenkin voimia. Voimia saan miehen ja lasten kanssa ihan tavallisesta kotielämästä. Hyvin riittää aika myös työn ohessa opiskeluun. Miehen kanssa käydään joskus myös kahdestaan juhlimassa tai rentoutumassa, melkein jätän muun sosiaalisen elämän mieluummin väliin. Lapset ovat ihan parasta seuraa, reissataan paljon myös koko porukalla. Elämäni on ehdottomasti paljon onnellisempaa nyt kuin ennen lapsia, vaikka tyytyväinen olin silloinkin.
Kuulostaa hyvältä.. Yksi asia tuossa jäi minua vähän mietityttämään. Lapset kasvavat ja muuttavat pois kotoa jo noin 10 vuoden päästä. Elämässä saattaa jäädä tyhjä paikka, jos on ystävät ja oma elämä ympäriltä kadonnut. Tuo, että lähdette miehen kanssa kaksitaan reissuun kuulostaa hyvältä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti auttaa jaksamaan, kun aikuisia on kaksi. Ei tarvitse tehdä yksin tuota kaikkea. Ja totta kai jos on vielä lisäksi muita turvaverkkoja, niin aina helpottaa.
Ja lapsi tuottaa paljon iloa, joten sen kanssa tekee monia asioita mielellään, vaikkei jotain muuta jaksaisikaan.
On myönnettävä, että raskasta se on silti välillä.
En mä jaksanutkaan, joten jäin kotiin kunnes nuorin meni kouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me myös matkustellaan koko porukalla viikonloppuisin ja lomilla, se on tosi kivaa ja on ihanaa nähdä miten innoissaan lapset on vaikka lehmistä tai vuorista :D
Mutta just se perusarki päiväkoti-työ-siivous- leikkiminen-päiväkoti-työ....on välillä vähän puuduttavaa, varsinkin jos tuota omaa aikaa ei ole muistanut ottaa, sitä ajautuu vahingossa ahdistavaan oravanpyörään. Tunne onneksi helpottaa, kun muistaa tehdä jotain luovaa tai sitä mitä teki ennen lapsia.
Siksi minä suosittelen kaikkia hyvin tarkasti miettimään kenen kanssa lisääntyy. Meillä mies halusi lapsia enemmän kuin minä, ja on todella hyvä ja osallistuva isä. Huumori myös pelastaa. Jos kaikki menee päin helgustoa niin heitetään onnettoman surkeaa läppää.
Miehen huomioimisella tarkoitin lähinnä sitä, että ei viitsisi olla sille sarvi otsassa stressin takia.. Itse nimittäin olen sellainen, että jos on ihan kauhee kaaos ja kiire niin en jaksa ajatellakaan esimerkiksi seksiä.
Olen myös miettinyt sitä, että miten selviäisin mahdollisen lapsen tai lapsien kanssa yksin. Koskaan ei tiedä jos vaikka tuleekin ero tai toinen vaikkapa kuolee. Meilläkään ei ole mitään isoja tukiverkkoja, että voisi jonkun soitella monta kertaa viikossa vähän auttelemaan.. Uskon edelleenkin, että hoitaisin parikin naperoa helposti jos töissä ei tarvitsisi käydä ja ei olisi joka päivä aikataulupakkoa. Eli voisi vaan keskittyä siihen lapsen hoitamiseen, kodin ylläpitämiseen jne. Oon miettinyt, että oisko se helpompaa jos tekisi vain yhden lapsen. Tosin olisi kiva jos niitä olis sitten kaksi, koska itse olen ainoa lapsi ja kaipasin aina toista lasta leikkimään kanssani ja aikuisenakin voisi olla kiva jos olisi sisarus.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
....vajaa kolmekymppinen...:D
Joo mut, älä tee.
Tiedätkö, että se lapsi tai lapset yleensä pysyy hengissä kunhan poistaa lähiympäristöstä välittömät vaaranpaikat. Ei sen lapsen puolesta tarvitse ruveta hengittämään.
Ja tärkeää on muistaa, että nimenomaan sitä arkea eletään. Hyvä hetki voi olla, kun saat taaperon ulos tarhasta ja kävelette sitä kilometrin pätkää kotiin jutellen. Itse muistelen noita hetkiä lämmöllä. Siinä oli jotain saavutuksen tunnetta, kun oli ensin vilkuillut huolissaan kelloa että ehtiikö varmasti tarhaan ennen viittä ja sai lapsensa mukaan.
Älyttömän nopeasti se aika meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten saaminen tekee ihmisestä tehokkaamman.
Kyllä lapsen myötä omat harrastukset ja kaverit jää vähemmälle. Ennen lasta mentiin usein työkavereiden kanssa työpäivän päätteeksi lasilliselle tai syömään tai näin kaupungilla kavereita tai mentiin leffaan tai menin urheilemaan ja sitten kotiin aika myöhään. Sunnuntait saatoin maata sohvalla ja katsoa telkkaria. Riippuu ihmisestä, mitä kaipaa. Lapsen myötä tulee uusia juttuja ja itse en kaipaa aikaa ennen lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsen myötä omat harrastukset ja kaverit jää vähemmälle. Ennen lasta mentiin usein työkavereiden kanssa työpäivän päätteeksi lasilliselle tai syömään tai näin kaupungilla kavereita tai mentiin leffaan tai menin urheilemaan ja sitten kotiin aika myöhään. Sunnuntait saatoin maata sohvalla ja katsoa telkkaria. Riippuu ihmisestä, mitä kaipaa. Lapsen myötä tulee uusia juttuja ja itse en kaipaa aikaa ennen lasta.
Ja noita mä kaipaan! Sitä, että voi suoraa töistä tehdä asioita ilman huonoa omaatuntoa. Sunnuntaita kun ei tarvitse väkisin mennä ulkoilemaan, vaan voi katsoa sarjoja ja leffoja, ehkä just ja just kävellä ärrälle hakemaan herkkuja. Sitä, että voi alotella kotona samalla kun suoristaa hiuksia, tai harrastaa kovaäänistä seksiä!! Mutta osasinko arvostaa näitä eläesäni tuota aikaa? En.
Toinen harmitus on, että olen vielä aika hyvännäköinen ja aika nuorena sain lapset. Voisin siis vielä käydä yliopiston juhlissa, ja ihan hyvin, ikäni puolesta, tanssia aamuviiteen.. Mutta kun lapset sitten joskus ovat isompia ja heillä harrastukset yms, niin olen jo vanha ja nolo. Näin karrikoidusti. Lisäksi nyt olisi rahaa leffailla ja syödä ulkona päivittäin!!
Toki saan iloa lapsista, mutta olen niin kateellinen teille, jotka voitte töiden jälkeen käydä lasillisella, sitten leffassa ja vielä iltalenkillä ja pitkässä suihkussa. Nauttikaa!!
En jaksanut eikä huvittanut. En ole tehnyt töitä 15 vuoteen, kotirouvana olen ja harrastan kuten ennenkin. Suosittelen aloittajalle myös.
En jaksaisikaan, minkä takia älysin jättää lapset hankkimatta. Onneksi ei koskaan tullut vauvakuumettakaan. T. N42v.
Pitää järjestää elämänsä mahdollisimman mukavaksi.
Päiväkoti-ikäisen harrastukset minimiin, ettei tarvitse kuskailla koko ajan. Kouluikäisen harrastuksen valitaan sen mukaan mihin lapsi pääsee itse kulkemaan. Jos pakko kuskata, niin joku kuljetusrinkisysteemi.
Itselle joku aidosti kiva, rentouttava harrastus. Puolison kanssa sumplittava aikataulut, että kumpikin ehtii harrastaa.
Siivous yms ulkoistetaan, ettei tarvitse viikonloppuja pilata imuri kädessä ja vessoja hinkaten.
Pakolliset, velvollisuudesta hoidettavat sosiaaliset tilaisuudet vapaa-ajalla minimiin.
Ihan samaa olen itsekin miettinyt. Olen samassa tilanteessa kuin sinä. Jotenkin naiivisti olen ajatellut, että kyllä sitä sitten kuitenkin jaksaa kun on pakko ja kaikki on suhteellista. Että ihmisellä on aina "raskasta" ja valittaa jostain oli tilanne sitten mikä tahansa. Saa ehkä hieman perspektiiviä siihen että mikä on raskasta ja mikä ei. En tiedä, voi olla että en jaksa perhe-elämää, voisiko sitä kokeilla jotenkin etukäteen??