Minkälaista au pairina olo oikeasti on?

No mulla ei edes ole omaa huonetta vaan jaan sen toisen tyton kanssa.. Joka huoneessa omaani ja vessaa lukuunottamatta on kamera jonka avulla vanhemmat tarkkailee mun tekemisia... Vapaa-ajalla nukun, kayn kavelylla,kaupoilla,syomassa,naan kavereita ja viikonloppuisin teen matkoja. Taa on tavallaan maailman helpoin tyo mutta myos rankin..

No tähän ei ole olemassa vastausta, joka selkiyttäisi kaiken. On niin monenlaisia perheitä, maita, kulttuureja, tapoja, ihmisiä...

Itse olin ns. "barnflickana" Ruotsissa. Asuin yläluokkaisella alueella villassa. Mulla oli käytännössä yksi kerros omaan käyttöön, eli iso huone ja kylpyhuone. Oli myös telkkari, mutta eipä mua nyt kauheasti ne silloiset ruotsalaiset TV-ohjelmat sykäyttäneet, nettiä ei ollut olemassakaan. Vietin paljon aikaa perheen kanssa, halusin oppia kieltä ja muutenkin olis ollut yksinäistä siellä omissa oloissa yksinään. Oli jonkin verran aupair -kavereita, harmi kyllä myös suomalaisia, koska suomeahan me puhuttiin. Itselläni oli onneksi vahva kielitaito jo ennalta, koska olin ollut ennen pestiäni Maraboun tehtaalla. Vietin siis yhden välivuoden kirjoitusten jälkeen kokonaan Ruotsissa, muutama kuukausi suklaatehtaalla ja loput perheessä.

Ei sovellu henkilölle, joka haluaa olla enimmäkseen omissa oloissaan. Toisaalta moni perhe haluaa elää ihan myös ns. itsekseen, eli ihan yltiöpäisesti ei kannata takertuakaan. 

Itse mm. matkustin perheen kanssa kahdesti lomalle, ensin Kyprokselle ja sitten Espanjaan ja olin niissä ihan perheenjäsen, tietenkin muutamia iltoja lapsenvahtina toimien, täysin itsestäänselvästi ja muutenkin olin lasten kanssa jos vanhemmat halusivat mennä jonnekin kahdestaan päivällä. 

Itse olin lopulta ennemminkin perheenjäsen, suomalainen isosisko. Isovanhemmillekin olin se suomalainen lapsenlapsi! :)

Lämpimät ja sydämelliset välit oli siis perheeseen, olemme yhä aktiivisesti yhteyksissä ja sain elinikäisen "kakkosperheen" Saksaan!

Riippuu niin totaalisesti lähtijästä itsestään, omasta luonteesta ym., perheestä, työnkuvasta, työajoista, talosta, kavereista, kapungista... Se voi parhaimmillaan olla kivaa työtä ja elämän ihaninta aikaa tai sitten helvetillisin kokemus ikinä ja tulet maitojunalla takaisin. Tai jotain siltä väliltä, välillä ihanaa, välillä tai koko ajan jotkut tietyt jutut aika perseestä. :-D Mulla oli tuo jälkimmäinen kokemus.

Jos on menossa vain helpon elämän perässä bilettämään ja ryyppäämään eikä lapset ja kodinhoito oikeasti nappaa, niin kannattaa jättää väliin ehdottomasti. Samoin jos tuntuu, että ei kykene elämään toisessa perheessä heidän säännöillään. Tietynlaista nöyryyttä, oma-aloitteisuutta ja reippautta täytyy löytyä, mutta toisaalta myös tiettyä jämäkkyyttä, ettei ole ihan hyväksikäytettävissä, jos niikseen oikeasti tulee.

Lähdin 18-vuotiaana ja olin 1,5 vuotta samassa perheessä. Toisaalta työ oli ok, mutta työajat ei. Perheen äiti oli kotona ja heille syntyi vauva melkein heti, kun tulin. Mies teki reissutöitä ja oli vain viikonloppuisin kotona. Hoidin isompia lapsia (3 ja 6) sekä vauvaa, vaikka oli sovittu, että hoidan lähinnä isompia. Äiti oli tosi uupunut synnytyksestä aluksi ja suostuin ilman muuta auttamaan ja hoidin vauvaa paljon. Mutta se alkoi lopulta karata täysin käsistä ja hän oli myöhemminkin usein antamassa vauvaa mukaani, kun olin vapaalla (arkena mun vapaahetkinä, ei onneksi viikonloppuisin, ne oli yleensä aina vapaat). "Keskustassahan se menee mukana, kun nukkuu vaunuissa" tai "voit ottaa huoneeseesi ja voit vaikka lukea samalla"... No joo, mutta ei se nyt ihan vapaatakaan ollut... Tästä yritin puhua, mutta ei auttanut, koska äiti ei kerta kaikkiaan nähnyt tuota työnä. (Au pairin vapaata on vain se aika, kun voi vaikka lähteä talosta ja on vastuussa vain itsestään.)

Heillä oli aivan tajuttoman iso talo uima-altaineen ja puutarhoineen. Siivooja kävi kerran viikossa tekemässä perussiivouksen, mutta mullekin riitti vaikka mitä "likaisempia" töitä joka päivälle: uima-altaan pesua, ruusupensaiden hoitoa, kellarin siivousta kattoa myöten (hämähäkin verkkoja tuli muuten usein), valtavan talvipuutarhan ikkunoiden pesua, kattokruunujen kristallien pesua, akvaarion hoitoa, ties mitä. Nuo hommatkin oli ihan ok, mutta nuo työajat ärsytti, koska en oikein ikinä tiennyt edellisenä päivänä, koska on vapaahetkeni seuraavana päivänä. Sopimukessa luki 6:30-8:30 (lasten aamutoimet ja kouluun ja tarhaan vienti), 12-14 (haku ja lounas ym.), 18-20(iltapala, iltatoimet ym.). Käytännössä olin töissä/muuten vain "passissa" 6:30-21. Siinä välillä saattoi olla jossain kohtaa oikeasti vapaata noin 2-3 tuntia ihan koska sattui. Näistäkin yritin puhua, mutta laihoin tuloksin.

4 jatkaa:

Pysyin kuitenkin perheessä, koska lapset oli muutoin ihania ja he oli ihan mukavia kuitenkin sekä olin löytänyt aivan huiput kaverit. Kotioloni eivät myöskään olleet häävit, niin en halunnut vaihtaakaan perhettä tai palata takaisin. Kahdella aupair-kaverillani oli oikeasti kamalat perheet ja toinen oli vaihtanut perhettä. Ekassa isä oli koittanut lähennellä ja toisessa silloisessa oli vielä enemmän töitä kuin minulla.

Mulla oli oma huone ja kylppäri. Tv:tä ei ollut, mutta sain katsoa heidän telkkariaan olkkarissa. Tosin eipä siitä oikein ikinä käytännössä mitään tullut. Jos viikonloppuna ois joku ohjelma tullut, heillä oli vieraita, lapset leikki olkkarissa ja olisivat pyytäneet mukaan. Arki-iltaisin usein simahdin sänkyyni tai olin kaverilla. Viikonloppuisin koitin olla menossa parhaani mukaan, vaikka olin aina "tervetullut" mukaan heidän juttuihinsa. Joskus olin mukana heidän illanvietoissaan ja se tiesi pitkän kaavan illallisia klo20 - myöhään yöhön ja loputonta kaljatuoppien, viinilasien ja tarjoiluvatien tiskaamista (heillä oli iso suku ja paljon ystäviä/tuttavia). Jos en ollut mukana, nuo odotti mua ma-aamuna

Nyt jos menisin uudestaan, en ottaisi kotiäitiperhettä, vaan sellaisen, jossa molemmat kävisi töissä ja olisi selkeät työajat. Tuosta kokemuksesta huolimatta, saattaisin lähteä uudestaan jos olisin nuorempi. Oli se kuitenkin mun elämän parasta aikaa. Nyt aikuisempana osaisin olla jämäkämpi ja pitää ehkä paremmin puoleni.

4 jatkaa vielä: tuo aupair-aikani oli myös aikaa ennen nettiä ja kännyköitä, niin eritoten siksi koin tuon työajattomuuden ikäväksi, koska en voinut mitään sopia arkisin kenenkään kanssa. Sattumalta jos törmäsin johonkin tai joku sattui olemaan sopivasti kotona, sain seuraan lenkille tai kahvilaan tmv.

Up!

Riippuu perheestä ja käytännöistä. Itse asuin au pair-perheen kanssa 11 kuukautta ja kokemus oli yksi elämäni hienoimmista. Aamuisin valmistelin lapset kouluun, laitoin ruuan valmiiksi iltapäivää varten, hain koulusta ja viihdytin siihen saakka kunnes vanhemmat tulivat kotiin. Lasten sairastaessa minä olin luonnollisesti se, joka jäi kotiin. Käytössäni oli talon ylin kerros, jossa myös oma kylpyhuone, perhe maksoi julkisen liikenteen korttini sekä alueen keskivertoa isompaa palkkaa. Eihän se vieraiden lasten vahtiminen ollut aina helppoa, kun vanhemmat itse olivat uraohjuksia, jotka saattoivat nähdä lapsia vain vilaukselta päivän aikana. Minä olin se aikuinen, joka kävi läpi uhmaikäisen kiukkupuuskat ja oli aina valmis keksimään uutta tekemistä. Kiitostahan ei työstä sen aikana juuri saanut, mutta vuoden päätteeksi perhe kiitteli vuolaasti ja olemme vielä nykyäänkin yhteyksissä.

Jos on sosiaalinen, valmis joustamaan ja uskoo tietävänsä mihin ryhtyy, on au pairina olo tosi antoisaa. Lasten kanssa touhuaminen on tosi palkitsevaa, kun huomaa luoneensa heihin lämpimän suhteen ja työ on muutakin kuin sitä pakollista kaitsemista bilettämistä ja reissuja odotellessa. Vapaa-ajalla perhe antoi mun tehdä mitä haluasin, eivätkä pakottaneet olemaan omassa huoneessa tai osallistumaan heidän aktiviteetteihinsa, ottivat hyvin huomioon että vapaa-aika oli todellakin mun omaa aikaani.

Näin siis Keski-Euroopassa.

Mä olin Englannissa au pairina 2003-4. Perheessä oli 2-vuotias poika, jota hoidin vanhempien työpäivän ajan. Lisäksi minua pyydettiin joskus iltarientojen ajaksi vahdiksi. Tästä maksettiin ekstraa. Perjantaisin lapsi oli isovanhempien luona. Minulla oli oma huone ja kylpyhuone kolmannessa kerroksessa. Perhe ei käyttänyt sitä kerrosta ollenkaan. Au pair -vuoden jälkeen ryhdyin nannyksi, eli lastenhoitajaksi, au pair -perheeni tuttavaperheen kolmosvauvoille. Asuin Englannissa vuoteen 2014 asti.

Vierailija kirjoitti:

No mulla ei edes ole omaa huonetta vaan jaan sen toisen tyton kanssa.. Joka huoneessa omaani ja vessaa lukuunottamatta on kamera jonka avulla vanhemmat tarkkailee mun tekemisia... Vapaa-ajalla nukun, kayn kavelylla,kaupoilla,syomassa,naan kavereita ja viikonloppuisin teen matkoja. Taa on tavallaan maailman helpoin tyo mutta myos rankin..

Kai tämä oli vitsi?! Mä en ihan oikeasti usko että MISSÄÄN maassa olisi sallittua asentaa videokameroita yksityiseen tilaan :o

Vastauksena aloittajalle, en suosittele missään nimessä. KOkemusta on, ja olen ihan liian itsenäinen sellaiseen. Olin jo 20-vuotiaana, saati sitten nyt kolmekymppisenä. 

Se tosiaan on ihan perheestä ja au pairista itsestään kiinni. Valitettavasti etukäteen ei oikein voi tietää, mitä tulee saamaan. Itse olin perheessä, jolle olin selkeästi (halpa) työntekijä. Vaikka minulla olikin niin sanotusti lupa olla kuin kotonani, en tuntenut itseäni erityisen tervetulleeksi perheen seuraan iltaisin. Ja kun olin jo muutenkin ollut koko päivän (n. klo 7-18) perheen kolmivuotiaan kanssa, ei hirveästi huvittanut jatkaa sitä vielä illalla, huomionkipeä lapsi kun roikkui minussa, kun en kehdannut vanhempien silmien alla ingnoorata häntä.

Vapaa-aika kului pitkälti siis kavereiden kanssa, joita onneksi oli paljon. Suurin osa heistä oli myös au paireja, joten siinä sai samalla vertaistukea ja terapiaa. Samalla tuli nähtyä, että perheitä on todella erilaisia. Osa paljon, paljon pahempia kuin omani, osa taas todella ihania ja sydämellisiä. Jos taas jäin kotiin, olin paljon omassa huoneessani (jonne perheen vanhemmat onneksi eivät pikkuriiviötä päästäneet). Kirjoittelin kirjeitä ja päiväkirjaa. Nettiä ei tuolloin vielä ollut.

Kaiken kaikkiaan kokemus jäi ehdottomasti plussan puolelle, mutta perheellä ja työllä on siinä varsin pieni osa. He vain mahdollistivat ne oikeasti mieleenjääneet hienot jutut. En ole tuntenut tarvetta pitää heihin mitään yhteyttä, sillä todellista yhteyttä ei päässyt syntymään. Lapsiin kyllä kiinnyin lopulta, mutta olin kuitenkin vain perheen 13. aupair ja tiesin, että heti perää saapui uusi.

Jos oma lapseni jonain päivänä ilmoittaisi lähtevänsä au pairiksi, minua varmaan hirvittäisi. Vasta myöhemmin olen tajunnut, miten pentu olin itse tuolloin (18-vuotiaana), miten kaukana kotoa ja minkälaisiin potentiaalisiin vaaratilanteisiin itseni asetin. En silloin tajunnut ollenkaan, ettei miljoonakaupungissa voi kulkea samalla tavalla kuin kotona pikkukylässä yötä myöten ypöyksin. Onneksi taisi olla enkelit matkassa. Ja onneksi äiti ei vieläkään tiedä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mulla ei edes ole omaa huonetta vaan jaan sen toisen tyton kanssa.. Joka huoneessa omaani ja vessaa lukuunottamatta on kamera jonka avulla vanhemmat tarkkailee mun tekemisia... Vapaa-ajalla nukun, kayn kavelylla,kaupoilla,syomassa,naan kavereita ja viikonloppuisin teen matkoja. Taa on tavallaan maailman helpoin tyo mutta myos rankin..

Kai tämä oli vitsi?! Mä en ihan oikeasti usko että MISSÄÄN maassa olisi sallittua asentaa videokameroita yksityiseen tilaan :o

 

Voi kuule, kyllä on ihan sallittua.