Lue keskustelun säännöt.
Miksi et soita ystävällesi?
10.11.2016 |
Olen odotellut jo viikkoja, että eräs ystävistäni soittaisi mulle, mutta mitään ei ole kuulunut.
Olettaisin, että ystävääni kiinnostaisi elämäni tapahtumat, mutta ei sitten näköjään ole kiinnostunutkaan minusta, eikä elämäni kuvioista. Itse haluaisin kyllä tietää, mitä ystävälleni kuuluu näin monen viikon jälkeen, mutta olen päättänyt, että en soittele, kun viimeksi parisen viikkoa sitten yritin soitella, niin hän ei vastannut, ja usein on vuosien ajan jo ollut aina vastaamatta soittoihini. No, ja sitten aina tulee selityksiä viestillä, miksi ei ole vastannut puheluihini, ja nyt ei edes ole selittänyt viestien, mutta odottelenpa tässä nyt sitten hänen ottavan ensin yhteyttä, sillä itse päätin, että en soita enää hänelle. Jos hänellä on varaa käyttäytyä vuosikymmenien ystävyyssuhteessamme noin, niin okei, mutta ystäväni ei ajattele sitä, että joskus tulevaisuudessaan saattaa tulla sellainenkin päivä eteensä, että suorastaan kaipaa minuakin. Ilmeisesti ei osaa niin ajatella, kun hänellä vielä on niitä muutamia läheisiä ihmisiään vierellään, mutta niin on minullakin ja vielä läheisempiä ihmisiä ja enemmän kuin tuolla ystävälläni.
Kommentit (30)
Tulee puhelinlaskua, mihinkään ei ole rahaa. Eikä ole "iloista" kerrottavaa, en halua kuormittaa sinua omilla murheillani. Mielialani on usein masentunut, kapasiteettini ei pysty tällähetkellä käsittelemään mitään, arkea juuri ja juuri. Uskon, että silti tulee vielä aika meillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap, olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Neuvoni on että lopeta KOKO ystävyys, älä jää odottelemaan . Sen toisen taholta ei ole ystävyyttä sinua kohtaan, oli ne syyt mitkä tahansa. Pahinta on juuri tuo että jäät odottelemaan, ja edelleen mielessäsi pidät tuota toista ystävänäsi. Hän ei ole ystäväsi jos hän ei itse soita sinulle enää.
itse odottelin vuosia että yksi pitkäaikainen ystävä tajuaisi mitä on menettämässä, kun yhteydenpitomme hiipui, ja lopulta emme olleet enää oikeastaan tekemisissä, kuin yksi tekstari tai joulukortti/vuosi. lopetin sen ystävyyden siihen, kun tarpeeksi kauan olin itse yrittänyt pitää yllä sitä, ja odotellut milloin ystävällä on enemmän aikaa tai kiinnostusta entistä bestiskaveria kohtaan.
No, kyllä se aika joskus sitten tuli, mutta valitettavasti aivan liian myöhään. Olin jo loukkaantunut niin pahasti että ystävyys on mahdotonta enää.
Eka kommentoija et ole ainakaan minun mainitsemani yksi ystävistäni, sillä kyseinen ystäväni on itsekkin sanonut, että hänellä ei ole mitään kerrottavaa omasta elämästään, kun ei ole lapsiakaan, saatika arkipäivät täyttyvät vaan työstä niin kotona kuin töissäkin, ja sielläkin on niin tylsää.
Oma kokemukseni on ettei minun kanssa haluta jutella :( Olen aina se soittaja. Viimeksi yritin parille kaverille soitella n. kuukausi sitten. Toisella oli kiirettä, ehdittiin puhua pari minuuttia, kun tuo tokaisi, että soita parin tunnin kuluttua uudelleen. Sanoin jo tuolloin, että en just silloin ehdi soitella, mutta soitan joku päivä. En ole soittanut vielä, kun tuollekin kaverille olen soittanut monta kertaa saamatta vastasoittoa. Perään soitin kaverille, jota en ole nähnyt pariin vuoteen. Ei vastannut. Laitoin viestillä, että soittelin ja kuulumisia olisin kysellyt. Laittoi viestillä sitten pikaiset kuulumiset. Ei halunnut soittaa.
Näitä vastaavia on useita vuosien aikana. Kerran tapasin vanhan koulukaverin lukioajoilta ja pyysin puhelinnumeroa niin tämä kysyi, että "miksi?" Vähän surullista, tunsin itseni noloksi. Tuntuu, että muilla on aktiivista seuraelämää nokatusten ja puhelimitse. Veljenikään ei soittele. Itse olen soitellut sinne päin pari kertaa vuodessa. Eipä soittele takaisin.
2/4:lle: Voisin kuvitella, että olet juurikin tuo ystäväni. Hänkin on ajoittain masentunut ja lääkitsee itseään, että jollain lailla jaksaisi elää kaiken keskellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa ystävä ei halua soittaa sinulle, koska ei aina tiedä, onko aika sopiva vai ei. Sulla voi olla perhettä ja kiireitä, ruuhkavuosia, harrastuksia, leffailtoja, urheiluiltoja ja vaikka mitä. Ystävällä voi olla väljempi elämä ja hän toivoisi, että sinä soittaisit hänelle, kun on hiljaisempi heti. Ettei sitten tule sellaisia puheluja, että lapset kiljuvat taustalla tai jokin penkkiurheilu on menoillaan ja keskustelu pätkii sen takia, että toisessa päässä seurataan paikallisia tapahtumia koko juttelun ajan. Eikä sitten halua tuppautua sellaiseen ja ihmetellä langan toisessa päässä, että miksi juttelu pätkäilee.
Ystävä voi siis jopa yrittää (liikaakin) huomioida perheesi kiireistä arkea eikä halua kuormittaa enää osaltaan, kun ei kerran voi aina tietää, mikä olisi hyvä aika jutella.
Ehkä ystäväsikin kokee suhteenne hiiipuneen, kun kumpikaan osapuoli ei ota yhteyttä silloin, kun oikeasti haluaisi. Surullista, mutta totta.
Minulla ei ole ystäviä, perheenjäsenille en soittele vaan huvikseni, se tuntuisi oudolta. Soitan jos olen vaikka tulossa käymään tai tarvitsen vastauksen johonkin kysymykseen. Tosin jos asialla ei ole kiire, laitan mieluummin tekstarin tai otan yhteyttä FB:n kautta. Korkeintaan äidille harvoin soitan muuten vaan, koska hän tykkää kertoa kuulumisiaan, ja joskus soittelee minullekin muuten vain, mutta kukaan muu ei soittele.
Minusta on ahdistavaa joutua vaihtamaan kuulumisiaan sellaisena hetkenä, jona ei ole mitään tapahtunut eikä ole mitään uutta kerrottavaa, vaan elää sitä samaa tylsää elämää, jota eleli kun viimeksi puhuttiin. Joskus sellainen kuulumisten kysely tuntuu jopa vaativalta, että minulla pitäisi olla jotain kerrottavaa, ja tunnen jotain häpeää siitä, että mitään kerrottavaa ei ole, tai joudun kertomaan sitä samaa tylsää kuin aina ennenkin. Ja tätä menoa jokaiseen mitä kuuluu -kysymykseen olisi aina se sama identtinen vastaus, ja pyörittäisiin vai sitä samaa kehää ikuisesti... eli yhtä hyvin voisi jättää koko tavan pois.
Ap., onko tämä sinun kaverisi epäsosiaalinen, oletteko paljon tekemisissä tosielämässä? Minusta tuntuisi ahdistavan turhalta ylläpitää kaveruutta pelkästään ei-livenä. Asutteko kaukana toisistanne?
Onko kaverisi ennen soitellut sinulle, vai oletko sinä ollut aina se soittelija?
Itse olen sellainen, että jos joku soittaa minulle mutten jaksa itse olla yhtään sosiaalinen, niin ajattelen, että jos se asia oli tärkeää, niin kuulen siitä kyllä, vaikka en soittaisi takaisin.
Saattaa olla, että tuo kaverisi ei näe ystävyyttänne samoin kuin sinä, tai sitten tämä on hänellä joku luonne-/ujous- tms. kysymys. Ehkä hänelle on vaikeaa olla sosiaalinen tai hän on epävarma itsestään ja ei halua häiritä (koska "muut kyllä soittaa, jos ne haluaa olla yhteydessä"), mutta sitten voi olla ihan vain välinpitämättömyys, muttei hän osaa kertoa sinulle sitä ystävällisesti, ettei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen syyllisyyttä, koska en minäkään koskaan soittele.
Mulla vaan on niin kiirettä tavallisessa arjessa, etten EHDI. Joskus kun olen ihan ottanut sen ajan soittamiseen, onkin niin että kaverillani on kiire eikä hän ehdi kuin hengästyneenä selittää jotakin. Puhelusta jää sellainen olo, että olen kuullut tarpeeksi.
Tavallinen arki imee mehut enkä jaksa soitella. Puhelut myös maksavat eikä minulla ole varaa tunnin puheluihin. Voisihan sitä ottaa sähköpostitsekin yhteyttä, mutta sama ajan vähyys vikana.
Toisekseen olen huomannut, että aika moni kaveri on ollut yhteydessä vain oman etunsa vuoksi. He ovat tarvinneet minulta jotakin ja minä olen kilttinä suostunut milloin mihinkin. Enää en jaksa.
Itse jos joskus "erehdyn" itse jollekulle soittamaan mutta sitten tällä ihmisellä on vaikka kiire ja saattaa kuulostaa tylyltä ja siltä, ettei oikein halua puhua kanssani, niin siitä tulee minulle paha mieli. Kyllä, minulla on huono itsetunto, ja tuollaisissa tilanteissa tulee torjuttu olo ja sellainen tiedostuminen omasta huonoudesta ja yksinäisyydestä. On henkisesti helpompaa odottaa vain muiden soittoja.
– nro 8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP. korjailee siltä osin aloitustani, että ei nyt ole kyse siitä, etteikö tämä samainen ystäväni ota yhteyttä itsekin minuun päin, ja tapaammekin muutaman kerran vuodessa ihan naamatusten, ja aina meillä on niin mukavaa, ja pohdimme tuntitolkulla elämän ilmiöitä ja ylipäätänsä elämämme menoa. Mutta tämä samainen ystävä on jotenkin vuosien varrella muuttunut, ja kaikkihan me muutumme ajan myötä ja etenkin sen jälkeen kun mekin eli ystäväni ja minä aloimme aikoinamme seurustelemaan vakavammin näiden omien rakkaittemme puolisoittemme kanssa, ja minä olen meistä kahdesta synnyttänyt lapsiakin, jotka ovat olleet aikuisia jo vuosien ajan ja heillä on omat elämänsä ja kuvionsa jne. Senpä takia olisi nykyisin aikaa tapailla useimminkin ja jutella edes puhelimessa ystäväni kanssa, mutta eihän tällä ystävällä näytä olevan aikaa sellaiseen enää kuin niin harvoin, että välillä tulee tunne, että haluaako hän enää ollakaan minun ystäväni.
Olen niin surullinen välillä, että meidän suhteemme on jotenkin rajoittunut harvakseltaan kohtaamisiimme; ja vaikka ystäväni on kuitenkin sanonut, että hänestä on ihan mukavaa aina jutella kanssani, ja tavata, mutta samantein hän aina valittaa kiireitään ja masennustaan ja muitakin vatsavaivojaan, ja kun on niin paljon kotitöitä ja väsynyt palkkatöistään, mutta ihmettelen vaan, että miten hänellä voi olla niin kiire, kun hänen miehensä on ollut jo vuosia täysiaikainen kotimies, ja ei ole edes yhteisiä lapsiakaan.
En jaksaisi odotella, että sitten kun ystäväni jää eläkkeelle, että hänellä olisi sitten vasta minullekin enemmän aikaa.
Tiedän, että yksi oma ystäväni odottelee parhaillaan soittoani, koska lupasin soitella loppuviikosta. Samoin eräs hieman etäisempi tuttava/ystävä. Mutta kun en jaksaisi puhua puhelimessa. En soittele kenenkään muun kuin vanhempieni ja miesystäväni kanssa. Jotenkin se, että soittaisi ihan vain rupatellakseen, on kaltaiselleni introvertille äärettömän rasittavaa. Sen sijaan kirjoittelisin mielelläni, vaihtaisin kuulumisia messengerin tai whatsapin kautta silloin kun on jommalla kummalla jotain kerrottavaa, ja kävisin yhdessä kahvilla tai syömässä. Mutta ajatus, että pitäisi tarttua puhelimeen ja soitella ihan muuten vaan... se nyt vaan tuntuu vaikealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vastaa 7/11:lle: Ei ole nyt mun kohdallani enää ruuhkavuosista, kuten olen tuolla toisaalla jo kertonutkin, minun lapseni ovat jo aikuisia, ja asuneet omillaan jo vuosia.
Kahdestaan olen mieheni kanssa, ja minulla ei ole töitäkään, joten aikaa olisi rupatella niitä ja näitä. Ja jos sitten joskus on sellainen tilanne esim. lapsemme ovat tässä kotona käymässä perheineen tai olen mieheni kanssa tai yksin jossain sellaisessa tilanteessa, että en pysty juttelemaan, niin niitä nyt on hyvin harvoin nykyisin, etten pystyisi puhelimeen vastaamaan.
Toisaalta vastaan kyllä kylässä ollessakin puhelimeeni tai jossakin juhlissakin ollessamme, mutta tämä tietty ystäväni ei vastaa edes omilla vanhemmillaan käydessään puheluihin, jota olen ihmettelyt suuresti, sillä jos itse olen kylässä, niin vastaan aina puhelimeen, soitti sitten kuka tahansa, sillä enhän voi tietää, millaista asiaa soittajalla on kulloinkin.
Ensinnäkään kaikki eivät vaan tykkää jutella puhelimessa, itsekin olen tällainen. Viestittelen mieluiten esim. whastappilla ja kasvotusten keskustelemalla.
Ja kuten ap viestissäsi 11 itsekin sanot, ystäväsi vaikuttaa olevan juuri nyt kiireinen ja väsynyt, masentunutkin. Ei silloin aina jaksa ottaa yhteyttä eikä varsinkaan rupatella puhelimessa. Kyllä voi tuntea olevansa kiireinen, vaikka mies olisikin kotimiehenä eikä ole lapsia. Kiirehän on mielestäni lähinnä tunne.
Jos haluat soittaa ystävällesi, soita, älä odota. Ei elämässä ole liikaa ystäviä:) En ole koskaan ymmärtänyt näitä, että odotetaan toisen soittavan, tai että pitää soittaa vuorotellen tms. jotain ihme sääntöjä ystävyyssuhteissa. Soittaa silloin kuin soittaa, jos tuntuu siltä. Tai viestittelee muuten. Hyvä ystävyys nimenomaan kestää sen, että välillä on pidempi tauko näkemisissä, voidaan viestitellä tai sitten ei, ja sitten kun elämäntilanteet taas kohtaavat/ovat paremmat, ollaan aktiivisempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa 7/11:lle: Ei ole nyt mun kohdallani enää ruuhkavuosista, kuten olen tuolla toisaalla jo kertonutkin, minun lapseni ovat jo aikuisia, ja asuneet omillaan jo vuosia.
Kahdestaan olen mieheni kanssa, ja minulla ei ole töitäkään, joten aikaa olisi rupatella niitä ja näitä. Ja jos sitten joskus on sellainen tilanne esim. lapsemme ovat tässä kotona käymässä perheineen tai olen mieheni kanssa tai yksin jossain sellaisessa tilanteessa, että en pysty juttelemaan, niin niitä nyt on hyvin harvoin nykyisin, etten pystyisi puhelimeen vastaamaan.
Toisaalta vastaan kyllä kylässä ollessakin puhelimeeni tai jossakin juhlissakin ollessamme, mutta tämä tietty ystäväni ei vastaa edes omilla vanhemmillaan käydessään puheluihin, jota olen ihmettelyt suuresti, sillä jos itse olen kylässä, niin vastaan aina puhelimeen, soitti sitten kuka tahansa, sillä enhän voi tietää, millaista asiaa soittajalla on kulloinkin.
Tuo on tosi rasittavaa, jos aina vastaat puhelimeen, kylässä, juhlissa ja vanhemmillasikin. Epäkohteliasta suorastaan. Mun mielestäni kännykkäkulttuuri nimenomaan tuo mukanaan sen, että ei tarvitse vastata. Kun näkee kyllä kuka on soittanut ja voi sitten itse soittaa paremmalla aikaa takaisin. Ja jos on niin tärkeästä asiasta kyse, voi laittaa viestiä. Esim. "soita heti, tärkeää asiaa"
12/13: Ap. kyllä whatsappailee myös, ja kuulun myös perheryhmään siinä foorumissa, ja täytyy myöntää, että kuitenkin tykkään puhua ennemmin kuin viesteillä, vaikka sitäkin teen sukulaisten ja ystävieni kanssa kuin myös tämän tietyn ystäväni kanssa, mutta olen huomannut, että hän näköjään tykkää enemmän whatsapitella kanssani, kun vaan itse olen sillä tuulella, mutta kun haluan puhua ääneen puhelimessa, kuten sanoin. Mutta olen ajatellut, että ehkäpä ystäväni tykkää enemmän tuosta kirjoittamisesta, sillä olen aina ollut vaistoavani, että ystäväni ei miehensä läsnäollessa voi vapautuneesti puhua. Hän soittaakin itse usein minulle päin juuri silloin, kun hänen miehensä ei ole kotona.
Mun arki on aika täynnä ohjelmaa enkä yksinkertaisesti kovin usein ehdi kellekään soitella. Kun on kohtuullisen vaativa työ, perhe, lapset, harrastukset, kotityöt yms. niin sitten kun viimein illalla ehdin istahtaa hetkeksi sohvalle, en vaan jaksa välittömästi soittaa jollekin vaan haluan vaan olla ja rentoutua.
Toinen seikka on se, että ihmiset on nykyään aika kiireisiä ja musta sellainen puhelimessa juoruilu on jotenkin jäänyt pois. Sitten tavataan kun tavataan ja yhteydenpito muuten on enemmän jotain somettelua kuin puhelimessa kuulumisten vaihtamista.
Ap:lle sanoisin,e ttä jos ystävä ei koskaan edes vastaa puhelimeen, niin ehkä kannattaa unohtaa kyseinen henkilö... Tietenkään aina ei pysty/ehdi vastaamaan, mutta jos niin käy aina ja ystävä ei ikinä soita takaisin, niin vetäisin omat johtopäätökset.
AP, sä olet jo itse vastannut kysymykseesi:
- ystäväsi on väsynyt, kiireinen, masentunutkin
- tykkää viestitellä ennemmin kirjoittamalla, esim. whatsappilla
- ei tykkää puhua puhelimessa esim. miehensä läsnäollessa
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä, perheenjäsenille en soittele vaan huvikseni, se tuntuisi oudolta. Soitan jos olen vaikka tulossa käymään tai tarvitsen vastauksen johonkin kysymykseen. Tosin jos asialla ei ole kiire, laitan mieluummin tekstarin tai otan yhteyttä FB:n kautta. Korkeintaan äidille harvoin soitan muuten vaan, koska hän tykkää kertoa kuulumisiaan, ja joskus soittelee minullekin muuten vain, mutta kukaan muu ei soittele.
Minusta on ahdistavaa joutua vaihtamaan kuulumisiaan sellaisena hetkenä, jona ei ole mitään tapahtunut eikä ole mitään uutta kerrottavaa, vaan elää sitä samaa tylsää elämää, jota eleli kun viimeksi puhuttiin. Joskus sellainen kuulumisten kysely tuntuu jopa vaativalta, että minulla pitäisi olla jotain kerrottavaa, ja tunnen jotain häpeää siitä, että mitään kerrottavaa ei ole, tai joudun kertomaan sitä samaa tylsää kuin aina ennenkin. Ja tätä menoa jokaiseen mitä kuuluu -kysymykseen olisi aina se sama identtinen vastaus, ja pyörittäisiin vai sitä samaa kehää ikuisesti... eli yhtä hyvin voisi jättää koko tavan pois.
Ap., onko tämä sinun kaverisi epäsosiaalinen, oletteko paljon tekemisissä tosielämässä? Minusta tuntuisi ahdistavan turhalta ylläpitää kaveruutta pelkästään ei-livenä. Asutteko kaukana toisistanne?
Onko kaverisi ennen soitellut sinulle, vai oletko sinä ollut aina se soittelija?
Itse olen sellainen, että jos joku soittaa minulle mutten jaksa itse olla yhtään sosiaalinen, niin ajattelen, että jos se asia oli tärkeää, niin kuulen siitä kyllä, vaikka en soittaisi takaisin.
Saattaa olla, että tuo kaverisi ei näe ystävyyttänne samoin kuin sinä, tai sitten tämä on hänellä joku luonne-/ujous- tms. kysymys. Ehkä hänelle on vaikeaa olla sosiaalinen tai hän on epävarma itsestään ja ei halua häiritä (koska "muut kyllä soittaa, jos ne haluaa olla yhteydessä"), mutta sitten voi olla ihan vain välinpitämättömyys, muttei hän osaa kertoa sinulle sitä ystävällisesti, ettei kiinnosta.
Mulla on ihan sama. Paitsi että eräs kaveri soittelee kysyäkseen kuulumisia parin viikon välein. Itsellä puhelimessa vain "niitä näitä" jutteleminen tuntuu nykyään jotenkin vaikealta. Mutta tämä kaveri ei ole somessa tai muuallakaan niin puhelin on hänen yhteydenpitovälineensä. Vaivaannun vain aina näistä soitoista, koska elän tällä hetkellä tylsää elämää, jossa nyt ei ihan hirveästi tapahdu yhtään mitään. Ja sitten kun ne vähäiset tapahtumat on jo pari viikkoa sitten selostanut ja sitten kaveri soittelee taas ja kysyy kuulumisia. Toki arvostan näitä puheluita ja olen kiitollinen meidän ystävytdestä. Mutta ei silti poista sitä faktaa, että nauttisin mieluummin kuulumistenvaihdosta vaikka whatssapissa tai facessa tai ihan livenä. Kirjottaessa on jotenkin aikaa miettiä mitä nyt kuuluukaan.
Vierailija kirjoitti:
Soitin itse viimeksi. Miksi ihmeessä puhut vaan omista murheista ja iloista puhelimessa etkä oikeasti kysele mitä mulle kuluu?
Olet täynnä itseäsi etkä voi sietää sitä että myös sinä voit tehdä virheitä tai että joskus vika on sinussa eikä muissa. Olet tottunut elämään kaiken keskipisteenä etkä aidosti osaa huomioida muita. Mene itseesi.
Juuri tämän takia en itse jaksa soittaa ystävälleni. Ja en edes vastata jos hän soittaa.
Soitin itse viimeksi. Miksi ihmeessä puhut vaan omista murheista ja iloista puhelimessa etkä oikeasti kysele mitä mulle kuluu?
Olet täynnä itseäsi etkä voi sietää sitä että myös sinä voit tehdä virheitä tai että joskus vika on sinussa eikä muissa. Olet tottunut elämään kaiken keskipisteenä etkä aidosti osaa huomioida muita. Mene itseesi.