Sinä joka olet eronnut pitkästä "ihan hyvästä" parisuhteesta, kerro syysi

Lisättäköön että suhteessa ei ole lapsia.

Up.

Samassa tilanteessa kuin sinä eikä uskallusta lähteä taloudellisen tilanteen vuoksi ja myös tosi hyvä olla yhdessä, kavereina... Kommentteja minäkin lukisin mielelläni

No, mä sanoisin että jos kipinää on joskus kuitenkin ollut, voisiko sitä yrittää löytää uudelleen? Ei kämppiksinä ole mitään järkeä elää, oikeesti. Lapsiakaan kun ei ole kuvioissa, niin miksi jäädä. Kummatkin vain tuhlaavat vuosia elämästään tällä hetkellä.

Erosin aivan vastaavassa tilanteessa 7 vuoden suhteesta aikoinaan. Ei mennyt vuottakaan, kun seuraelämä vilkastui ja lopulta avioidun ja olen naimisissa edelleenkin. Kyllä kannatti, vaikka silloin pelotti ja masensi.

Lähde nyt kun vielä voit ja parisuhdemarkkinoilla lapseton nainen on haluttua tavaraa.

Olet varmaan lukenut täälläkin kirjoituksia aiheesta.

Jos oot tyytymätön, niin älä jää siihen.

Lapseton nainen on monen miehen vaihtoehto nro 1 lähes aina, ja tämä on totta.

Jos olet miettinyt eroa jo jonkin aikaa, on varmaan aika panna se täytäntöön. Tyytyväinen suhteessaan oleva ihminen ei mietiskele eroa jatkuvasti ja pitkään. Erosin samanlaisessa tilanteessa hyvin samoista syistä. Mietitytti myös, että jos olisimme jatkaneet kamupohjalta pidempäänkin, jompikumpi tai molemmat meistä olisivat luultavasti katkeroituneet vuosia myöhemmin tilanteen vuoksi.. että miksi ei erottu, kun vielä oltiin nuorempia ja elämä edessä. toki siis vanhempanakin löytää uuden elämän, en sitä tarkoita, vaan lähinnä sitä, että 30:set ovat vielä nuoria. Enemmän ihmisiä tavallisesti harmittavat asiat, jotka jätetään tekemättä, varsinkin vain epävarmuuden vuoksi.

Se, että nyt eroatte, ei todellakaan tarkoita sitä, että jäisitte ikuisesti yksinäisiksi täst'edes. Miten sellainen tulee edes mieleen..? Ei koskaan tiedä, mitä nurkan takaa löytyy. Yksinolo hetken aikaa on ihan hyväkin pitkän suhteen jälkeen.

Suoraan sanoen olen vastaaassa tilanteessa jälkikäteen ollut myös hyvin iloinen, että viimein uskalsin erota ja olla yksikseni, kun suhde ei täysipainotteisesti toiminut. Ihmettelin jopa, että miksi en jo aiemmin lähtenyt, että jotenkin meni hukkaan sekin viivyttelyaika, jonka olisin voinut käyttää toisinkin.

Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän se menetetty aika suhteissa, jotka eivät johda mihinkään, alkaa harmittaa jälkikäteen, josta sitten se katkeroituminenkin voi alkaa, olipa mies tai nainen.

Olet nyt jo työstänyt selvästikin asiaa mielessäsi pidempään, joten aika voi olla kypsä lopulliselle päätöksenteolle. Ei se helppoa tule olemaan, usko pois, mutta varmastikin kannattavaa kivusta huolimatta, koska muuten jäät junnaamaan paikallesi, samoin jää se puolisosikin. Ehkä olette hyviä kavereina, mutta kummallekin tulee sitten uusi mahdollisuus löytää se oikeampi elämänkumppani.

Itse lahdin 8v kestaneesta suhteesta, 5 vuotta aviossa ei lapsia. Ero tuli kaikille yllatyksena, kukaan lahipiirissa ei voinut edes kuvitella etta mina ja mieheni eroaisimme. Kaikki oli ihan ok, ei rahahuolia, molemmat toissa ja elo kaikinpuolin kunnossa. Emme tapelleet tai riidelleet juuri koskaan. Alussa kaikki oli ok mutta vuosien myota itse aloin kaivata jotain muuta. Mieheni olisi halunnut jatkaa mutta itse en pystynyt elamaan kuin kamppikset. Seksi hiipui vahitellen pois. Mitaan suureempaa draamaa tms ei siis ollut. Itse olen nain jalkikateen miettinyt etta mahdoinko koskaan rakastaa aviomiestani "oikein". Jotenkin ajauduimme yhteen ja kaikki oli ihan ok. Mina ja ex-aviomieheni emme edes oleet kovin nuoria kun tapasimme joten nuoruuden "kasvoimme erillemme -kuviosta" ei olllut kyse.  Nyt olen uudessa suhteessa ollut vuosia  ja kaikki on taysin erilaista kuin ex/mieheni kanssa.

Juu kannattaa erota hyvästä suhteesta ja juoda itsensä ojan pohjalle ja naida kaikkea mikä liikkuu,kuka nyt hyvää kaveria tarvitsee.

Muutokset pelottaa ihmisiä ja monesti tyytyvät elämään vaikka huonossa suhteessa missä eivät oikeasti haluaisi olla.

Huonoonkin tottuu valitettavasti, mutta siihen ei tarvitse tyytyä.

Sinulla on vain yksi elämä käytä se viisaasti niin ettei tarvitse katua jälkikäteen jossitella tai voivotella.

Yksinjäämisen pelko on kuulemma usein syy miksi ihmiset jäävät huonon, väkivaltaiseen tai muuten kelvottomaan parisuhteeseen.

Kuulostaa valitettavasti järkipuheelta... Lisää kokemuksia saa laittaa.. -ap

No, minä en olisi halunnut erota, mutta mies löysi uuden rakkauden ja halusi eron. Kuulemma tunteet kuolleet minua kohtaan. Lapsemme ovat poikia ja olivat vahvasti sidoksissa isäänsä ja ovat edelleen ja ovat todella paljon isällään ja vanhempi joka täyttää 15 v muuttaa sinne kokonaan vuoden alusta. Nuoremman kanssa katsotaan vielä, lastenvalvojan mielestä ei osaa päättää vielä riittävin perustein kumman luo halua. Molemmista on "mageeta" kun iskällä on uusi nuori vaimo joka ei määräile kuten heidän oma äitinsä. Ihan v---n katkeraa tämä on.

Vierailija kirjoitti:

No, mä sanoisin että jos kipinää on joskus kuitenkin ollut, voisiko sitä yrittää löytää uudelleen? Ei kämppiksinä ole mitään järkeä elää, oikeesti. Lapsiakaan kun ei ole kuvioissa, niin miksi jäädä. Kummatkin vain tuhlaavat vuosia elämästään tällä hetkellä.

Minä tein vastaavanlaisen liikkeen ja nykytilanne on paljon huonompi. Menetin suhteen ja parhaan ystäväni. Nyt sitten saa olla jatkuvasti yksin + taloudelliset seikat. Kaduttaa

Minun mieheni vaihtoi minut toiseen ihan hyvästä pitkästä liitosta. Tai hänellä oli suhde myös naimisissa olevaan työkaveriinsa, ja minä lähdin. He päätyivät yhteen ja tekivät yhteisen lapsen. Molemmilla lapsia ennestään.

Eksäni sanoi joitain kuukausia eron jälkeen "mennyttä ei voi muuttaa". Hän siis olisi muuttanut.

Eksän uusi on minulle kertonut, että haluaisi erota, mutta ei halua tehdä lapsilleen toistamiseen samaa asiaa.

Minä kuulen katumusta molemmista suunnista... Itse ole uusissa naimisissa, enkä haikaile mitään. Vieläkään en tosin tiedä, miksi se kaikki tapahtui. Elämä oli ihan hyvää.