Kuka teillä laittaa isänpäivänä ruuan ja ketä tulee syömään?
Meillä mies suunnittelee ja tekee pääruuan, minä teen jälkiruuan / kakun.
Yhdessä käydään kaupassa, siivotaan ja minä katan pöydän ja siivoan jäljet.
Meille tulee tänä vuonna minun vanhemmat ja miehen lapset avopuolisoineen.
Kommentit (24)
Kannibaali laittaa ja tulee isää syömään.
Minä laitan aamiaisen ja lounaan miehelleni (joka saa siis kaksi isänpäivää vuodessa), sitten menemme vanhemmilleni ja yleensä siellä on siskojen kanssa kokattu.
Mies saa päättää, minne haluaa syömään. En ole enää muutamaan vuoteen tehnyt kotona isänpäiväateriaa.
Mies tekee ruuan kuten muinakin päivinä. Ihan oman perheen kesken ollaan, ei juhlita isänpäivää mitenkään.
Joku paikallinen ravintola sen laittaa. Kahvilla käydään molempien isovanhempien luona. Kotona ei ole tarjoilua.
Viime vuonna (miehen ensimmäinen isänpäivä isänä) tein ruuan ja kakun. Anoppi tuli käymään kakkukahvilla.
Tänä vuonna menemme minun vanhemmilleni ja luultavasti isäni kokkaa, äitini leipoo kakun ja muut kastamiset. Kahvitellaan todennäköisesti isovanhempieni luona, he kun eivät ole välimatkan takia nähneet pitkään aikaan tyttärentyttärentytärtään.
Meillä vietettiin isänpäivää jo eilen. Miehen toiveiden mukaan tein ruuan ja tyttäret (tytärpuolet) teki kakun kuten aina:)
Ei mitään hajua vielä. Lapsella on turnaus, joten taitanee mennä osa päivästä ainakin siellä. Vähän kyllä uhkailin, että juhlitaan isänpäivää jo lauantaina etukäteen. Ja oman perheen kesken, molempien vanhempien isät ovat jo kuolleet.
Riippuu vaikka mistä. Luultavasti minä teen ruuan, kuten usein vkl. Lapsi varmaan laittanee iltakahvin ja on valkannut kaupasta leivokset tms.
Aamupala on sunnuntaisin monesti miehen laittama... tarttee kattoo jos jaksan nousta aiemmin ja laittaa pöytään nätisti.
Kolmisin juhlimme.
Mennään oman perheen ja isovanhempien kesken ulos syömään. Maksan porukan kaikkien isien, äitien ja lasten safkat.
HEL-NYC kirjoitti:
Minä laitan aamiaisen ja lounaan miehelleni (joka saa siis kaksi isänpäivää vuodessa), sitten menemme vanhemmilleni ja yleensä siellä on siskojen kanssa kokattu.
:O Mitä ihmettä? Viimeksi kun minä törmäsin helnyciin oli hänen miehensä tehnyt katoamis tempun ja he olivat eroamassa. Mikä mies tämä nyt on?
Todennäköisesti ei kukaan.. aamulla on turnaus, jossa on isä ja 1 lapsi joka loppuu klo 16 ja klo 17-19 on treenit , joissa on isä ja toinen lapsi. Eli mä ja esikoinen käydään varmaan subissa kahdestaan:( jos ei tehdä nuudeleita.
Minä ja lapset tehdään aamiainen yhdessä ja viedään isälle sänkyyn. Lounaalle mennään miehen lempiravintolaan tämän vanhempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Minä laitan aamiaisen ja lounaan miehelleni (joka saa siis kaksi isänpäivää vuodessa), sitten menemme vanhemmilleni ja yleensä siellä on siskojen kanssa kokattu.
:O Mitä ihmettä? Viimeksi kun minä törmäsin helnyciin oli hänen miehensä tehnyt katoamis tempun ja he olivat eroamassa. Mikä mies tämä nyt on?
Sama mies, peruin erohakemuksen. Mies on petrannut isänä todella paljon.
Minä teen ruoat, kuten joka päivä muutenkin. Kaikki muut syö, paitsi kännissä höperehtivä isi. Lahjat ja muut juhlallisuudet sitten ehkä iltapalan yhteydessä, jospa se mies olis sitten jo sen verran selvinnyt, että tajuaisi jo jotain, pitäähän sitä seuraavaksi päiväksi töihin sentään itsensä saada kuntoon. On meillä joskus vietetty isänpäivää vasta maanantaiaamuna, sattuneesta syystä.
Menen heti aamusta vanhempien luokse, missä tehdään äidin ja sisarusten kanssa aamiaista ja sitten illemmalla syömään johonkin ravintolaan, isä päättää mihin. Ja meitähän on minä, isä, äiti, kaksi veljeä, sisko ja siskon mies(jos pääsee töiltään tulemaan).
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Minä laitan aamiaisen ja lounaan miehelleni (joka saa siis kaksi isänpäivää vuodessa), sitten menemme vanhemmilleni ja yleensä siellä on siskojen kanssa kokattu.
:O Mitä ihmettä? Viimeksi kun minä törmäsin helnyciin oli hänen miehensä tehnyt katoamis tempun ja he olivat eroamassa. Mikä mies tämä nyt on?
Kai se on sama onko se mies nurkissa vai ei, kun muija posottaa 50-100 viestiä av-palstalle päivittäin.
Maaliskuun lopusta tähän päivään mennessä yli 9000 kirjoitusta palstalle. Ja välissä oli jopa parin kolmen kuukauden taukokin.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Minä laitan aamiaisen ja lounaan miehelleni (joka saa siis kaksi isänpäivää vuodessa), sitten menemme vanhemmilleni ja yleensä siellä on siskojen kanssa kokattu.
:O Mitä ihmettä? Viimeksi kun minä törmäsin helnyciin oli hänen miehensä tehnyt katoamis tempun ja he olivat eroamassa. Mikä mies tämä nyt on?
Sama mies, peruin erohakemuksen. Mies on petrannut isänä todella paljon.
:DDD Voi helnyc sä olit kyllä hetken tän palstan parasta antia! :DD
Meillä ei ole enää isää, haudalla käydään.