Mitä sanoa anopille joka PAINOSTAA sukuloimaan?

että meidän elämä: me teemme mitä haluamme.



sinun elämä: sinä teet mitä haluat.



Sano ihan suoraan. Ei se helppoa ole, mutta muu ei tietyn tyyppisiin anoppeihin tehoa. Minä sanoin ja nyt se on ollut ruodussa, tosin turpa rutussa jatkuvasti, mutta ihan sama.

Sukulaisetkin ovat kiinnostuneita näkemään teidän lastenne kasvamista ja teitä tietysti myös. Emme mekään aina rakasta niitä sukulaisvierailuja, mutta siltikin pidämme kunnia-asiana, että kummankin suvun kanssa ollaan tasapuolisesti tekemisissä.

jos esim. kävimme lasten kanssa särkänniemellä

olisi pitänyt käydä samalla reissulla sukuloimassa

miehen kummin kaiman tädin luona....

Soitteli oikein perään ja ilmoitti että siellä jo odotetaan meitä.



Emme menneet ja muutaman kerran jälkeen

on nyt uskonut ettei kannata sekaantua meidän

lomareissuihin ja kyläilyihin...



Mennään jos itse niin haluamme ja on aikaa ja halua,ei niin

että anoppi sekaantuu asiaan.

Käydään niiden luona, joiden kanssa ollaan läheisiä. Miksi ihmeessä tuppautuisin jonnekin tätini luo, jonka kanssa en millään muotoa ole läheinen? Siksikö, että meillä on hitusen samoja geenejä?

Siksi kun ihmiset ovat niin perkuleen itsekkäitä nykyään. Minäminäminäminäminäminä... " Ei minulle kuulu se jos lapseton tätini Lieksassa on yksinäinen. Tai sitten voisin tietysti käydä siellä, jos sieltä lohkeisi perintöä."

(terkut vaan olemattomalle), kuin juosta koko kesä tutuntuttujen ja tutuntutuntuttujen rippijuhlissa ja häissä että saa anopin pidettyä tyytyväisenä.

Sano anopillesi, että miehesi on aivan vapaa viemään teidän lapset sukuloimaan kuten sinäkin teet lastenne kanssa. Ja jos miehesi ei niin tee, niin ethän sinä voi aikuista miestä pakottaakaan.



Minun mielestä liian usein naiset valjastetaan/valjastavat itsensä tällaisen sukuyhteyden vaalijoiksi ja pitoemänniksi. Kyllä jokainen aikuinen ihminen osaa itse määritellä, miten haluaa sukulaissuhteensa vaalia.



Oma äitini on vähän kuin anoppisi - minun pitäisi pitää yhteyttä hänen henkilökohtaisiinkin sydänystäviinsä, jolle en ole edes sukua. Jos en mene johonkin sukutilaisuuksiin hän haukkuu minut pystyyn. Minun pitäisi olla paikalla hänen tarpeitaan varten.

Lapsettomuus voi toki olla tahatonta, se ei ole oleellinen seikka.

Usein on vain hyvä syy sille, miksi joku on yksin. Tällainen ihminen on usein takertuva tai pompottaja tai marttyyri tms. Silloin on turha vedota mihinkään sukulaisuuteen.

uin nyt.



Tiiviin sukuyhteyden katoamisesta kärsivät kaiken ikäiset ihmiset tavallaan. Perheet on yksin ilman mitään lastenhoitoapua, kun isovanhempia ei kiinnosta. Sitten kuitenkin kun vauhti alkaa hidastumaan, ollaan yksinäisiä ja toivotaan, että joku tulisi käymään. Samaan aikaan kuitenkin nuorempi polvi tasapainoilee työn, perheet ja valtavien vaatimusten (sekä ympäristön että itse asettamiensa) ristiaallokossa. Vähä vapaa-aika halutaan antaa omille lapsille tai parisuhteelle, että edes ydinperhe säilyisi.



Näitä asioita voi katsoa aina vähän suuremmassakin mittakaavassa.

Minä olen sitä mieltä, että kyllä sukuun pitää pitää jonkinlaista yhteyttä, jos väleissä ei ole tapahtunut mitään mullistavaa. Siis että jos mies on tätinsä kanssa ollut aina hyvissä väleissä, niin miksei voisi joskus kyläillä. Tai mennä juhliin, joihin on kutsun saanut. Toki sellaiset bileet voi jättää väliin, joihin ei ole kutsua saanut vaan anoppi päälle päsmärinä on sitä mieltä, että kutusmattomanakin pitää mennä. Ja tokikaan kummin kaiman siskon luo ei tarvi mennä Särkänniemi-reissulla, jos ei ole ikinä ollut tekemisissä.



Mutta siis jos on (lähi)sukuun normaalit välit, niin kyllä niitä voi ylläpitää. Vai onko ap niin, että sinun sukusi juhliin menette ja kyläilette, mutta miehen suku saa olla...? Monestihan perheessä vaimo sanoo viimeisen sanan siitä, missä kyläillään ja ketä kutsutaan kylään. Siinä jää helposti miehen suku paitsioon, ei miehet välttämättä tätä osaa itse ajatella.



Meillä miehellä on ollut lapsuudesta hyvät välit tiettyihin sukulaisiin. Silti silloin nuorena miehenä kun yhteen mentiin hän ei juurikaan heihin yhteyttä pitänyt. Mutta sitten itse aloin kyselemään, että eikö meidän pitäis käydä siellä ja siellä kyläilemässä, he varmaan tykkäis ja pyydettäiskö niitä meille. Nykyään nähdään miehen sukua ihan sopivassa määrin, juurikin noin että jos ollaan ohikulkumatkalla tai lomareissulla, niin pysähdytään matkan varrella ja hoidetaan sukuloinnit näppärästi.

ja huolehtii yhteydenpidon.

Itse pidin yli vuoden mittaisen tauon anopin tapaamisessa kun keskustelut alkoivat karata käsistä. Se selvästi auttoi.



Pitää elää omaa elämää ja antaa anopin / vanhempien elää omaansa, saavat kutsua kylään mutta saavat myös tottua siihen ettei heidän tahto ole sama kuin meidän omamme.

ei nyt joka päivä kyläillä mutta kerran vuodessa.



Törkeää, jos vähät välität sukulaisista, he välittävät teistä.

Meillä suvut asuvat niin hajallaan että jos me äidin mielen mukaan tehtäs niin lomareissut eivät edistyisi ollenkaan kun pitäs istua alvariinsa jossain kylässä. Se itsekään ei käy monessakaan paikkaa ja silti jaksaa aina kuittailla kuinka me teemme omat lomasuunnitelmat.

Meillä on kyse siitä että äiti haluaa edelleen sanella lastensa ja perheidemme olemiset ja tekemiset. Kyllä me pidämme osaan suvuista yhteyttä, mutta loppuja näkee sitten hautajaisissa jne.

Minulla on yhteensä tätejä, setiä ja enoja noin neljäkymmentä, 20 eri paikassa. Yksi vierailu jokaisen luo kerran vuodessakin olisi liikaa varsinkin kun suurimman osan luokse matkaa 300-500 kilometriä. Eli aika kohtuuttomalta vaikuttaa. Miehen sukulaiset sitten vielä tähän päälle. Anoppi yritti patistella sukulaisvierailuihin mutta ei onneksi enää. Ihan lähisukua tietysti tavataan. Ja niitä joita oikeasti halutaan.

...osa naisista elää lähes symbioottisessa suhteessa oman äitinsä kanssa, mutta anopin kanssa sama ei enää onnistukkaan ;)



Yleensä ottaen suku on rikkaus ei riesa, mutta nykyisen minä-minä-kaikki-mulle-tänne-heti sukupolven on ehkä jotenkin vaikea tajuta tätä... Enemmin ehditään roikkua mesessä kamujen kanssa, kuin " kissanristiäisiin" suvun kanssa...

Kiitos numero 20 kommentistasi!

että kiertäisin kusipäisissä " sukulaisissa" pitkin Kainuuta. Tai majoittaisin heitä kesäviikot Helsingissä.

Minäkin ihmettelen sitä, että miten on pahempi asia pitää yhteyttä kavereihin (vaikka vain mesessä) kuin ravata sukulaisissa, joista ei pidä? (Yleensä niiden sukulaisten luona ravaa mielellään, joista pitää.)

Läheiset välit eivät pysy jos ei tavata ollenkaan. Anoppisi on viisas ja sydämellinen ihminen :)