Onko teistä kellään vain yksi verho ikkunassa?
Näyttääkö se ihan hölmölle? Ongelmani on, että nyt kun alan muuttamaan olohuonettamme harmaan, mustan ja valkoisen sävyyn (ripaus tulee jotain väriäkin kun ensin vaan päätän mitä) niin enää verhot joissa on beigeä ja ruskeaa eivät sovi huoneeseen. Meillä on yksi pari valkoisia verhoja mutta kun ikkunoita on kaksi enkä nyt raaskisi ostaa uusia verhoja. Näyttääkö typerältä jos laitan toisen valkoisen verhon toiseen ikkunaan ja toisen toiseen? Vai miten ratkaisisin tämän?
Kommentit (12)
On tällä hetkellä kun piti kiskoa toinen alas kun kissa kusi siihen.
Vanhassa keittiössä oli yksi verho, kun toinen olisi muuten jäänyt jääkaapin väliin. Nykyisessä makkarissa on yksi verho, koska toista en ole jaksanut ripustaa, eikä sille oikeastaan edes olisi käyttöä. Yksi verho ajaa kyllä asiansa ja näyttää siistiltä. Kaksi saattaisi näyttää jopa hieman tunkkaiselta.
Mikä idea ylipäätään on verhoissa? Siis jos ne vasn roikkuu siellä olkkarin nurkissa, eikä niitä ole tarkoituskaan vetää ikkunan eteen.
Vastaus kysymyksen, kyllä. Minulla on vain yksi verho ikkunan vieressä.
Meidän olohuoneessa on ollut monta vuotta vain yksi verho. Mies kaatui kerran jurripäissään kun tuli parvekkeelta ja veti verhon kiinnittimineen alas. Tanko osui pudotessaan telkkariin mikä myös kaatui ja poksahti rikki. Ehkä se on parempi että parvekkeen oven puolelta puuttuu verho.
Meillä on yhdessä kapeahkossa ikkunassa vain yksi verho. Peittää lähinnä tuuletusikkunan ja toimii sisustuselementtinä, huoneessa ei nukuta, joten verhoa ei vedetä ikkunan eteen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä idea ylipäätään on verhoissa? Siis jos ne vasn roikkuu siellä olkkarin nurkissa, eikä niitä ole tarkoituskaan vetää ikkunan eteen.
Vastaus kysymyksen, kyllä. Minulla on vain yksi verho ikkunan vieressä.
Kaunistus
Laitan vaan sen yhden valkoisen verhon molempiin ikkunoihin. Näyttää valoisammalta niin. Ap
Salusiini, valoverho, kaihdin, sivuverho (vain yksi koska se on riittävän leveä), Kaikki nämä yhdessä ikkunassa että riittää...kappaverho puuttuu.
Katso miltä näyttää ensin.
Mulla on vaan yks verho ikkunassa. Varmasti kyllä oma silmäsi sanoo sopiiko sama sun sisustukseen, mutta mulle sopii vallan hyvin.
Muksun huonessa: rullaverho ja koristeena 1 sivuverho. Ikkunan toisella reunalla on työpöytä nurkassa, joten verho sillä puolen olisi vain pöydän ääressä istujan tiellä.
Vaiko sitten niin että molempiin ikkunoihin tulee läpinäkyvä valkoinen verho ja läpinäkyvä sininen verho?