Haluaisin elää oikein kurjaa elämää.

Haluaisin elää kaikista kurjimmissa ja saastaisimmissa paikoissa, mitä Suomessa on olemassa, elämän takapihoilla ja sivukaduilla, autioilla kujilla ilman omaa kotia päällä pelkkiä likaisia, haisevia ja rikkinäisiä rääsyjä, kerjäten ja varastellen ruokaa ja käyttäen kaiken aikani elämästä taisteluun ja hengissä pysymiseen. Nukkuisin ehkä parhaimmassa tapauksessa jossain kolkolla kujalla jonkun rikkinäisen ja märän, homeisen patjan päällä päälläni huono, likainen ja märkä, rikkinäinen peitto ja pään alla jonkinlainen huono tyyny. Koko ajan olisi oikein pimeää, kylmää, tuulista, kolkkoa ja ankeaa, ilotonta elämää ja parhaimmillaan minä ehkä istuisin jossain pienen nuotion vieressä muiden samanlaista huonoa rappioelämää elävien ihmisten kanssa ja puhuisin siitä heidän kanssaan, että kuinka huonoa ja vaikeaa meidän elämämme on. Sitten hankkisin puolison ja tämän kanssa lapsia, jotka syntyisivät kadulla ja oppisivat mikä viehätys sellaisessa kurjassa elämässä on ja jatkaisivat vuodostaan tämän viehättävän elämäntavan opettamista tuleville sukupolville kun minusta ja puolisoitani aika jättää ja meidät kannetaan yksinkertaisesti johonkin likaiseen kankaaseen käärittynä johonkin kaatopaikan reunamille haudattaviksi.