Miksi kaipaan eniten sitä, joka satutti eniten?

Hän herätti sussa tunteita.

Tunne se on vitutuskin.

Itse haikailen joskus paljon yhden miehen perään joka sai minut tuntemaan itseni ihan hirviöksi ja maailman huonoimmaksi naiseksi eromme aikana,kaikki oli aina minun vika.

Hänellä ei edes ollut hyvää ulkonäköä tai kunnianhimoa saati ollut hyvä sängyssä.

Miehen jälkeen tapasin ihan unelma miehen:komea,pitkä,hyvä sängyssä, suomenruotsalainen,kunnianhimo ja tulot kohdillaan. Tästä tulikin se oikea minulle ja olemme naimisissa.

Silti joskus kaipaan tuota edellistä miestä.

Ihmettelen samaa. Olen ihastunut naapuriini vaikka mies on sossun ja vanhempiensa elättämä alkoholisti.

Mies on 99% ajasta täysi kakara mutta ne lyhyet hetket kun tuo vakavoituu ja oikeasti puhuu asioista saavat sydämeni sulamaan.

Onneksi tuo ei ole minusta kiinnostunut. Menisi tilanne liian vaikeaksi.

Semmosia ne jännämiehet on.

Oon kyllä joutunut miettimään samaa. Kyseessä siis ystävä, ei rakastettu. Tuntee minut niin hyvin ja silti teki pahimman tempun ikinä. Ilmeisesti minä en sitten tuntenut häntä tarpeeksi tai jotain. Hirveä ikävä ja oikein odotan, että tämä kääntyisi inhoksi tai välinpitämättömyydeksi.

Ehkä jokin osa kohtelusta on sinulle tuttua lapsuudestasi? Silloin luulit sirä rakkaudeksi. Vaikka järjellä tiedät, ettei se ole rakkautta, niin alitajunta väittää toista.