Masentunut = realisti. Muut ovat optimistisia hörhöjä.

Olen itse ollut masentunut ja sen jälkeen "parantunut". Jos minulta kysytään, niin masentuneita on potkittu päähän niin paljon liikaa että toimintakyky heikkenee. Ihmisellä on nääs tunteet ja niin se ihmiskone toimii. Sen lisäksi taas maailmassa tapahtuu todella pahoja ja todella hyviä asioita, eli masentuneisuutta ei pitäisi pitää normaalina tilana.

En tiiä mutta ainaki elämä on mukavaa optimistisena hörhönä.

Näin on, huomattavasti helpompaa. Harmi, ettet omassa mustassa syvyydessäsi tiedä siitä mitään.

Samaa mieltä. Koen popsivani noita masennuslääkkeitä siksi, että kestäisin tätä paskaa maailmaa. Minusta on ihan tervettä masentua tällaisestä paskuudesta.

up

Tällaisiin väittämiin aina välillä törmää. Uskoisin että perustemperamentti määrää aika paljon ja elämäntilanteet toki myös. Tiesitkös, että optimistikin voi masentua mutta parantua siitä takaisin optimistiseksi itsekseen? Välillä optimisteja pidetään naiiveina ihmisinä, jotka eivät ymmärrä tai tiedä mistään pahasta. Mutta voi olla myös niin että rankat elämänkokemukset ja niistä selviäminen tekevät ihmisestä kiitollisen.

Luin joskus mielenkiintoisesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin ihmisten kokemusta siitä, miten paljon voivat vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Kokeessa oli esimerkiksi nappi, jota painamalla sai palkkion - paitsi, ettei napin painaminen tosiasiassa vaikuttanut, vaan palkkiot tulivat sattumanvaraisesti. Masentuneet ihmiset tajusivat hyvin pian, ettei napin painaminen vaikuttanut lainkaan palkkioon. Mieleltään terveet puolestaan yliarvioivat oman toiminnan vaikutuksensa ja elivät uskossa, että voivat napilla vaikuttaa positiiviseen tulokseen.

Tuosta tutkimuksesta ei toki voi vielä päätellä koko totuutta, mutta itse masennuksen sairastaneena näen asian siten, että tiettyjä illuusioita, uskomuksia ja "lannistavan tiedon"-välttelyä tarvitaan mielenterveyden ylläpitoon.

No juu. Masentuneet ehkä kiinnittävät enemmän huomiota kaikkiin pahoihin asioihin, mihin optimistit eivät kiinnitä huomiota. Kyllä masentuneet ovat minusta realistisempia ja ehkä jopa yleistettynä tietyllä tapaa viisaampia kuin optimistit. Optimistit ovat sitten onnellisempia.

Kyllä.

Ahaa, tämän takia optimistit suhtautuvat masentuneisiin aggressiivisen ylimielisesti! He eivät halua myöntää totuutta.

Mikään eksakti tiede ei voi sanoa moraalisista, eettisistä tai arvoja koskevista väitteistä hirveästi juuta eikä jaata, joten väitteesi on paskaa. Masentuneisuus on toiselle realismia, optimismi ja elämänilo toiselle. Se on täysin subjektiivinen ja relativistinen asia, miten elämän kokee. Itse ymmärrän että kaikki on turhaa, kaikki kuolee ja musta ei jää mitään jäljelle, mutten koe itseäni tosiaankaan masentuneeksi tai edes pessimistiksi. Näen myös elämän kauneuden, se on samanlaista kuin kynttilän liekki tai tähden lento - kiihkeä, lyhyt, täynnä niin paljon kaikkea - ja sitten se on poissa. Elämän merkityksettömyys ei ole ekvivalentti elämän ikävyydelle. Maailma on ihme, jokainen hetki ja yksilö ovat myös ainutlaatuisia ihmeitä. Ja hei, koska kaikki on kuitenkin turhaa, mitään ei tarvitse ottaa vakavasti.

Tiivistettynä: masentunut ei ole realisti, vaan henkilö, joka ei ole sinut kuolevaisuutensa kanssa eikä näe kuoleman tärkeyttä onnellisen elämän perustana.

"tieteen mukaan väite on tosi"

Jos olisi, niin osaat varmaan uskottavasti laittaa lähteet tälle "tieteelliselle totuudellesi".

Onko maailma oikeasti peestä vai kääntääkö masentunut mieli sen sellaiseksi? Eihän kaikilla masentuneilla ole rankkoja elämänkokemuksia yms., vaan masennus voi tulla "puskista" iloisemmallekin ihmiselle.

Itse olen optimistinen realisti. Elämä on vain niin paljon helpompaa, kun yrittää nähdä asioista hyvät puolet. Masentunuthan on sairas eli ei pysty hahmottamaan maailmaa realistisesti.

Masentuneet ja ylioptimistit on molemmat ihan yhtä harhaisia, mutta vaan eri tavalla. Toisen maailmankuvaa vääristää synkät tappionäyt, mikään ei onnistu, kaikki on turhaa, kaikki vihaa mua, nyyh, nyyh. Yltiöoptimistilla taas päinvastaisesti kaikki on naminamia ja tosi kivaa ja aina onnistuu.

Kumpiko on sitten enemmän oikeassa? Ei kumpikaan ja kumpikin yhtä paljon. Ainoa objektiivinen tapa arvottaa noita kahta maailmankuvaa ja asennetta on se, että kummasta on enemmän hyötyä ja iloa kantajalleen. Veikkaan jälkimmäistä.

Vierailija kirjoitti:

Mikään eksakti tiede ei voi sanoa moraalisista, eettisistä tai arvoja koskevista väitteistä hirveästi juuta eikä jaata, joten väitteesi on paskaa. Masentuneisuus on toiselle realismia, optimismi ja elämänilo toiselle. Se on täysin subjektiivinen ja relativistinen asia, miten elämän kokee. Itse ymmärrän että kaikki on turhaa, kaikki kuolee ja musta ei jää mitään jäljelle, mutten koe itseäni tosiaankaan masentuneeksi tai edes pessimistiksi. Näen myös elämän kauneuden, se on samanlaista kuin kynttilän liekki tai tähden lento - kiihkeä, lyhyt, täynnä niin paljon kaikkea - ja sitten se on poissa. Elämän merkityksettömyys ei ole ekvivalentti elämän ikävyydelle. Maailma on ihme, jokainen hetki ja yksilö ovat myös ainutlaatuisia ihmeitä. Ja hei, koska kaikki on kuitenkin turhaa, mitään ei tarvitse ottaa vakavasti.

Tiivistettynä: masentunut ei ole realisti, vaan henkilö, joka ei ole sinut kuolevaisuutensa kanssa eikä näe kuoleman tärkeyttä onnellisen elämän perustana.

Osittain allekirjoitan boldatun kohdan, mutta masennus voi äityä kuolemasta piittaamattomuudeksi ts. kuolemanhakuisuudeksi tietyn pisteen jälkeen, ja siinä tavallaan voidaan jo puhua puhtaasti hyvästä ja pahasta - yhteisön silmin katsottuna. Kuolemanhakuinen yksilöhän voi olla kovinkin onnellinen ja sinut kuolevaisuutensa kanssa, mutta onko ko. ihmisellä enää minkäänlaisia tunteita...vai ovatko ne näyttelyä?

Tieto lisää tuskaa. Olen havainnut, että älykkäät ihmiset ovat alttiimpia masentumaan, he näkevät valheiden läpi ja hahmottavat kokonaistilanteen liiankin hyvin. Yksinkertaisena on helpompaa.

Masennus kulkee käsikädessä ns. taiteilijaluonteen kanssa. Onnea meille, joille tuollainen luonne on suotu.

En usko aloituksen väitteeseen, ihminen ei näe koskaan asioita täysin realistisesti koska kuvaa vääristää siihenastiset kokemukset, elämäntilanne, itsetunto etc, jonkinlainen suodatin on aina edessä.