Mite vaikuttaa lapsiin jos lähden toiselle paikkakunnalle opiskelemaan?

sun apsiin ei mitenkään.  Lähde vaan.

Vierailija kirjoitti:

sun apsiin ei mitenkään.  Lähde vaan.

Kyllä se vaikuttaa, ihan turha sitä on kieltää. Vanhemmat ovat pienelle lapselle tärkein asia elämässä. Miksei se vaikuttaisi, jos toinen vanhempi lähtee yhtäkkiä asumaan pois kotoa, eikä ole jatkuvasti mukana lapsen arjessa.

Muita mielipiteitä tai näkökulmia? Tämä tuntuu ihan mahdottomalta päätökseltä!

ap

Lapset sopeutuvat kyllä toiselle paikkakunnalle hetkeksi, saavat kavereita. Joten mikset ottaisi heitä mukaasi? 

Isäni oli paljon poissa kotoa kun minä, siskoni ja veljeni olimme pikkulapsia, yleensä hän vietti kotona vain viikonlopun-pari kuukaudessa. Meidän lasten ollessa ala-asteella isä jäi töihin Suomeen ja äiti lähti jatkamaan opiskeluja n. 400 kilometrin päähän kotoa, muistaakseni reiluksi puoleksi vuodeksi. Hän lähti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ajamaan koululle ja palasi sieltä perjantaina iltapäivällä koska silloin koulupäivä oli lyhyempi. Emme me lapset kokeneet noita vanhempien poissaoloja kummallisina tai pelottavina, koti oli aina koti, hoiti meitä kumpi vanhempi tahansa. 

Meillä ei olisi varaa kuin halvimpaan mahdolliseen majoitukseen siellä, eli soluhuoneeseen tms.

Jotenkin tuntuu tosi vaikealta yhtälöltä ottaa mukaan, vaikka kovasti haluaisinki.

ap

Vierailija kirjoitti:

Lapset sopeutuvat kyllä toiselle paikkakunnalle hetkeksi, saavat kavereita. Joten mikset ottaisi heitä mukaasi? 

Ei kait niitä lapsia tuosta vain oteta mukaan, kait isälläkin jotain sanavaltaa on. Tuskin lapsista on sekään mukavaa, että joutuvat eroon isästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset sopeutuvat kyllä toiselle paikkakunnalle hetkeksi, saavat kavereita. Joten mikset ottaisi heitä mukaasi? 

Ei kait niitä lapsia tuosta vain oteta mukaan, kait isälläkin jotain sanavaltaa on. Tuskin lapsista on sekään mukavaa, että joutuvat eroon isästä.

Ei oteta tuosta noin vain, mutta jos vaihtoehto on, että jäävät isän kanssa, tai lähtevät heille ap.n mukaan läheisemmän vanhemman mukaan, niin kannatan jälkimmäistä.

Jos perhe pystyy tapaamaan kuitenkin viikonloppuisin tai edes lähes joka viikonloppu, on vuosi loppujen lopuksi aika lyhyt aika. Nykyään on vielä skypet yms. joten yhteyden pito on helppoa. Monissa perheissä (itsellänikin) vanhempi tekee reissutyötä, ja silti välit ovat lämpimät ja läheiset vielä aikuisenakin.

ktp kirjoitti:

Meillä ei olisi varaa kuin halvimpaan mahdolliseen majoitukseen siellä, eli soluhuoneeseen tms.

Jotenkin tuntuu tosi vaikealta yhtälöltä ottaa mukaan, vaikka kovasti haluaisinki.

ap

okei. sitä en tiennyt alkuperäisen viestisi perusteella. Mutta toisaalta, jos lapsilla on hyvä isä, niin miksipä et voisi. Ehkä saat osan myös suoritettua verkossa ja voit olla enempi läsnä. 

Kiitos tkk niin mäkin ajattelin, että lapsille olisi paras pysyä kotona.

Kyllä ne vaihtoehdot on että joko mä lähden yksin tai en lähde ollenkaan. Täällä on mun alalla tosi surkea työllisyystilanne, joten opiskelu olis vähän niin kuin pakkorako. Ei uskalleta lähteä muuallekaan kun miehellä on kuitenkin täällä aika varma työ ja siitä ollaan kaikki riippuvaisia. Erittäin riippuvaisia.

ap

Tkk vielä sellainen kysymys, että onko tuo isän poissaolo vaikuttanut suhun jotenkin aikuisena?

ap

Mun isäni teki reissutyötä, oli usein viikot pois ja muistan kyllä kuinka kaipasin ja odotin häntä kotiin. Ei se mitenkään välejämme rikkonut, olemme läheisiä nykyäänkin. mutta ikävää oli aina kaivata. 

siitä huolimatta uskon, että ap.n kannattaa lähteä.

joku psykologi on sanonut, että lapset ovat uskomattomia sopeutujia.

Sukulaisperheen rouva lähti toisella paikakunnalle opiskelemaan kolmeksi vuodeksi, lapset olivat hänen opiskelemaan lähtiessään 4-9 -vuotiaita. Viikonloppuisin tuli kotiin. Lapset ovat jo aikuistuneet, heillä on hyvät välit vanhempiin ja kaikki ovat ammattikoulutuksen itselleen hankkineet ja ovat töissä.

12, vaikuttiko isän kaipuu jotenkin siihen millainen aikuinen sinusta kasvoi?

Tästä olen eniten huolissani. Eroperheessä kasvaneena en haluaisi lasten joutuvan kaipaamaan. Itse kaipasin isää lapsuuteni ja aikuisena en ole oikein hyvä olemaan yksikseni.

ap

ktp kirjoitti:

12, vaikuttiko isän kaipuu jotenkin siihen millainen aikuinen sinusta kasvoi?

Tästä olen eniten huolissani. Eroperheessä kasvaneena en haluaisi lasten joutuvan kaipaamaan. Itse kaipasin isää lapsuuteni ja aikuisena en ole oikein hyvä olemaan yksikseni.

ap

Jaa-a, mistä sen sitten tietää mikä mitenkin vaikutti. Mutta yksin olen oikein hyvä olemaan, nautin siitä kovasti. 

ktp kirjoitti:

Tkk vielä sellainen kysymys, että onko tuo isän poissaolo vaikuttanut suhun jotenkin aikuisena?

ap

En usko että ainakaan negatiivisesti. Meillä kaikilla lapsilla on hyvin lämpimät välit vanhempiin, en tiedä johtuuko ehkä siitä että jouduimme kaipaamaan heitä vuorotellen toisen ollessa se "lähivanhempi". Ja tietenkin se poissa ollut vanhempi oli kotona ollessaan meidän kanssamme 110%. :) 

Tietyllä lailla voi myös pitää paikkansa että tyttö etsii itselleen isänsäkaltaisen puolison, ainakin oman mieheni kohdalla löytyy paljon samankaltaisuutta. Kumpikaan heistä ei ikinä ole jakanut esimerkiksi kotitöitä naisten- ja miestentöihin, kumpikin on vakaa ja turvallinen, heidän ei tarvitse korottaa ääntään saadakseen sanottavansa selväksi ja ennenkaikkea kumpikin on luotettava peruskivi elämässäni. 

En kyllä osaa sanoa mitään negatiivista mitä vanhempien poissaolot olisivat meille aiheuttaneet. 

Kuulostaa siltä että sua itseäsi pelottaa lähteä ja etsit kiivaasti lapsista tekosyytä ettet muka voisi. Lapset ei mene siitä rikki jos opiskelet, saavat vain hyvän esimerkin. Millaista esimerkkiä näytät jos jäät kotiin roikkumaan ja kaiken lisäksi syytät heitä siitä? Sitten voitkin ruveta sellaiseksi marttyyriäidiksi joka "uhrasi kaiken lasten ja kodin vuoksi". Paskaa. Teet itse omat elämänvalintasi. Kenenkään lapset eivät ole hajonneet vanhempien opiskeluun. Huoh...

En marttyyriksi ajatellut ryhtyä, vaan surettaa ja ahdistaa lasten JA omasta puolestani.

Pyysin asiallista keskustelua.

ap

Kuinka pitkä välimatka? Itse lähdin opiskelemaan naapuripaikkakunnalle, mutta omalla autolla ajaen matka kestää tunnin /suunta ja se on ihan ok, kun pärjätään jotenkuten rahallisesti. Töitä en opiskelun ohella tee, se tuntui liian raskaalta jo ihan ajatustasolla.

Yksi lukuvuosi ei ole pitkä aika, kun on lomat ja viikonloput. Se että lasten isäsuhde ehkä vahvistuu, on hieno asia, ja sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia perheesi hyvinvoinnille.