Sinä joka olet ollut avo/avioliitossa yli 10 vuotta - rakastatko puolisoasi vielä oikeasti?
Kommentit (30)
Saanko kysyä vastaaja 1, että mitä teille on tapahtunut?
ap
Kyllä. Ja enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Minulla ei ole tapana kyllästyä läheisiin ihmisiin, päinvastoin. Uskoisin että tämä ei ole mitenkään tavatonta. Kysymyksesi tuntuisi sisältävän oletuksen että näin olisi - miksi itse ajattelet näin?
Rakastan oikeasti enemmän kuin alussa. Yhtä rakastunut (ihastunut) en ehkä ole kuin alussa.
Tottakai rakastan. Jos en rakastaisi ottaisin eron, ei tuota miestä kestäisi saman katon alla jos ei rakastaisi.
Elämä on ihan liian lyhyt siihen että sen viettäisi väärän ihmisen kanssa.
Tiedän että rakastan koska tunnen suurta rakkauden tunnetta häntä kohtaan, en jatkuvasti, mutta aina välillä tulee sellainen hellä ailahdus, ja tietysti silloin kun rakastellaan tuntuu että sydän pakahtuu. En tiedä mitä tekisin jos menettäisin hänet.
16 vuotta yhdessä.
En rakasta. Ollaan kuin kämppiksiä ja ensi vuoden aikana aion ottaa eron. Mies syyttäkööt itseään.
Ei siinä ollut oletusta, pikemmin ihmettelen asiaa - että vieläkö joillakin voi olla asiat niin hyvin. Minulla ei ole.
ap
19 vuotta naimisissa ja rakkaampi kuin koskaan. Aina vaan paranee... saan elää ihanan miehen kanssa, joka on täydellinen minulle.
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä vastaaja 1, että mitä teille on tapahtunut?
ap
Ei mitään dramaattista. Mies on istunut sohvalla viimeiset 15 vuotta silmät suuntautuneina televisioon, millään lailla minun olemassa oloani huomaamatta. Minä olen hoitanut sillä aikaa kaikki kotiin liittyvät työt renkaiden vaihtoa ja viemärien aukaisua myöten, kasvattanut lapset, valvonut yöt moniallergisen taaperon kanssa, sairastaunut burn outin, käynyt siitä terapiassa, käynyt parisuhdeterapiassa, opiskellut lisää, tehnyt koko ajan hemmetisti töitä ja ELÄNYT. Miehestä en ole saanut irti kuin sen verran seksiä että ollaan saatu lapset alulle, muun aikaa se on käytännössä katsonut telkkaria. Mikä on ihan hyvä, koska joka kerta kun se avaa suunsa, se pahentaa asioita, kun haukkuu minua hulluksi tai uhkaa paloitella lapset nurkkaan kilon paloiksi.
Kyllä, ihan valtavasti. Paras ystäväni ja paras mahdollinen puoliso. Kai se on se keskinäinen kunnioitus toisiamme kohtaan joka varsinkin haastavissa elämäntilanteissa tulee esiin (nyt meillä on toinen lapsi vauva ja aika sekä unet vähissä)
Rakastan. Tiedän siitä tunteesta, siitä lämmöstä mikä virtaa minuun, kun katson häntä. Miten hieno ihminen hän on. Kaunis silmissäni. Vanhentunut toki ja mahaakin on, mutta se kauneus on jotain mitä hän vain kokonaisuudessaan on. Sitä, millainen hän on luonteeltaan. Rakkaus on silmissä, hymyssä, hänen harmaantuneessa parrassaan. Rakastan sitä, kuinka ihana isä hän on lapsillemme, hoivaa ja hellii, huolehtii, lukee iltasadun. Kun hän on lähelläni ja koskettaa minua lämpimillä käsillään, voisin antautua hänelle heti.
Kuluneet vuodet ovat lujittaneet suhdettammr ja hitsanneet meidät yhteen. Yhdessä 21 vuotta. Rakastan syvästi.
No en todellakaan. Paisunut raskausarpinen suohirviö. Hyi helvetti. Lasten takia käytännössä yhdessä. Ja kyllähän se ruokaa laittaa ja pyykkiä pesee yms. En koskisi kyllä pitkällä tikullakaan enää. Tuommonen kanttura ei ansaitse tällaista alfa-urosta.
Rakastan enemmän kuin alussa.
Muutama vuosi meni miettiessä onko tämä suhde liian tuttu ja turvallinen - ei hirveää intohimoa mutta äärettömän hyvä olla yhdessä. Kaikki sujuu, nauramme paljon ja unelmat on samoja. Kunnes tajusin että tämä on juuri sitä oikeaa rakkautta missä ei vaadita mitään eikä olla velkaa mitään. Halutaan vain hyvää toiselle.
Juuri eilen oltiin yhdessä juhlimassa kaverin synttäreitä. Onhan tuo mies terveellä tavalla kahjo välillä mutta niin rakas:)
20v yhdessä
Rakastan. Mutta tällä hetkellä en tunne oikein mitään intohimoa miestä kohtaan :( Vaikka haluaisin tuntea. Olen vähän umpikujassa tässä suhteessa. Keskinäistä kunnioitusta meillä ei oikein ole, on nämä lasten pikkulapsivuodet käyty niin rankkoja riitoja.
Kyllä rakastan, ja elämä tuntuu vuosi vuodelta paremmalta. Lapset lentäneet pesästä, 25 vuotta yhteistä taivalta takana, toivottavasti vielä paljon edessä.
Rakasta. Tiedän sen siitä että en pysty edes ajatella elämää ilman häntä. Yhdessä 23 vuotta.
En rakasta. Tunteet on menneet rakkaudesta vihan kautta välinpitämättömyyteen ja nyt viime aikoina ällötykseen. Tiedän siitä, että näin painajaista jossa olin joutunut miehen kanssa parisuhdeterapiaan, jossa olisi pitänyt pitää toista kädestä ja katsoa silmiin, ja heräsin siihen oksetuksen tunteeseen. Hyi hemmetti.