Lue keskustelun säännöt.
Milloin et saanut suutasi auki, vaikka olisi pitänyt?
21.10.2016 |
Mä aloitan tämmösellä ei niin vakavalla.
Kaveri oli tulossa kahville ja kävin vielä sitä ennen Siwasta kipaisemassa keksipaketin. Myyjä oli jossain kaempana hyllyjä täyttämässä, joten laitoin paketin hihnalle. Onnistuin siinä jotenkin niin sopivasti, että kuului piippaus, eli joku viivakoodinlukija ilmeisesti jo otti tuotteesta hinnan. Myyjä tuli paikalle ja piippasi tuotteen uudestaan. Sain sanottua kaikki iloiset moikat, heipat ja kiitokset, mutta en sitä, että tuote luettiin kaksi kertaa. Mukisematta maksoin pienestä keksipaketista yli 6 €.
En vieläkään tajua, mistä moinen jäätyminen. Tästä on aikaa muutama vuosi. Lapsena tämän tyylisiä kävi usein, koska olin niin ujo. Kertokaas omanne. :)
Kommentit (36)
Ai että ihan 6 euroo? Hui kamala....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettekö te muut koskaan jäädy? Höh :(
Toissa perjantaiaamuna. Posken sylkirauhanen oli niin turvonnut.
Vierailija kirjoitti:
Ai että ihan 6 euroo? Hui kamala....
Kyl.
En oikeastaan jäädy tavanomaisissa tilanteissa. Ainoastaan riitatilanteissa. Niissä yleensä kirjoitan toiselle osapuolelle jälkeenpäin s-postiviestin, jossa avaan niitä tuntemuksiani, joita en saanut tilanteessa sanottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua on kans sanottu väärällä nimellä sijaistaessani mutta en raskinut laittaa pomoa ikävään tilanteeseen ja korjata mutta olipa sen joku toinen korjannut jälkeenpäin, kun pomo tuli seuraavalla kerralla paikkamaan että niin siis sinähän olet "Maija"! Ei ollut iso tilanne mielestän kuitenkaan. En useinkaan viitsi korjata toisten virheitä päin naamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä työkaveri haukkui toisen , ilman syytä, kaikkien kuullen, olin niin hämmästynyt ja järkyttynyt, etten siinä tilanteessa saanut suutani auki
Kaverin luona yötä baari-illan jälkeen ja kaveri oli aamulla tehnyt kaikille herkkuleivät. En ehtinyt saada omaani, kun kaverin mies herättyään otti itselleen kaksi. Tunsin myötähäpeää, mutta en viitsinyt sanoa mitään, koska en halunnut nolata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus kun oli ihastunut johonkin tyttöön niin hieman kun tällainen ujonpuoleinen olen, niin eipä siitä oikein rohjennut ääneen sanoa.
Kysy mieluummin, että milloin OLEN saanut suuni auki :D
No ei, mutta tuon tyyppisiä tilanteita on tullut paljon ja on vaan toivonut että pääsee pois eikä kukaan huomaa. Vaikkakin usein joku on huomannut, mutta ei ole puolestani asiaa korjannut... vaikka justiinsa jotakin väärän nimen sanomista, tai että olen itse tehnyt jonkun virheen, josta en uskalla kertoa.
Vastikään tapasin äitini uuden miesystävän, joka ehdotteli minulle läpällä että pitäisi hankkia poikaystävä kun olen ja asun yksin. Ei siinä mitään, mutta olen lesbo ja äitinikin tietää sen. En viitsinyt sanoa sille mitään, vaikka olisi ehkä ollut ihan järkevää, ainakin jos tapaan sitä vielä useinkin ja hän jatkaa tuota vitsailua ja se saa tietää vasta joskus pitkän ajan kuluttua, tuntuisi aika nololta sekä hänen että minun kannaltani. Se nyt ei vaan ole mulle sellainen asia josta olisi luontevaa puhua uusille ihmisille. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala-asteella en uskaltanut pyytää lupaa päästä vessaan. Pissa pääs housuun kesken tunnin.
Mua harmittaa todella useasti, etten ole pitänyt puoliani.
Opiskellessa työssäoppimisen ohjaaja ohjasi minulle erään työtehtävän väärin. Myöhemmin toinen työntekijä korjasi työotettani. Olisi pitänyt heti kertoa, että työntekijänne perehdytti minut väärin, ja toimii siis jatkuvasti ohjaamallaan tavalla.
Naapuri pimputti ovikelloani kerran puolen yön aikoihin humalassa, juttuseuraa vailla. Naapurisovun nimissä olin hänelle silloin mukava, joten hän toisti temppunsa kerran uudestaan. Olisi pitänyt sanoa, ettei ovelleni voi tulla mihin aikaan vaan, kun en tyypistä liiemmin edes pidä.
Viihteelle lähtiessä kaveri halusi meikata minut. En kehdannut sanoa, että inhosin hänen tekemiä kulmakarvoja, joten olin epävarma itsestäni koko illan.
Näitä riittäisi loputtomiin... :S
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tonttuli kirjoitti:
Kysy mieluummin, että milloin OLEN saanut suuni auki :D
No ei, mutta tuon tyyppisiä tilanteita on tullut paljon ja on vaan toivonut että pääsee pois eikä kukaan huomaa. Vaikkakin usein joku on huomannut, mutta ei ole puolestani asiaa korjannut... vaikka justiinsa jotakin väärän nimen sanomista, tai että olen itse tehnyt jonkun virheen, josta en uskalla kertoa.
Vastikään tapasin äitini uuden miesystävän, joka ehdotteli minulle läpällä että pitäisi hankkia poikaystävä kun olen ja asun yksin. Ei siinä mitään, mutta olen lesbo ja äitinikin tietää sen. En viitsinyt sanoa sille mitään, vaikka olisi ehkä ollut ihan järkevää, ainakin jos tapaan sitä vielä useinkin ja hän jatkaa tuota vitsailua ja se saa tietää vasta joskus pitkän ajan kuluttua, tuntuisi aika nololta sekä hänen että minun kannaltani. Se nyt ei vaan ole mulle sellainen asia josta olisi luontevaa puhua uusille ihmisille. :(
Mullakin ongelma on se, että usein tulee möläyteltyä liikaakin :D
Vierailija kirjoitti:
Toissa perjantaiaamuna. Posken sylkirauhanen oli niin turvonnut.
Sjögren
Veljen yo-juhlissa kylän mummokööri tuli kättelemään ja kaikki oikein osaaottavan kuuloisesti tsemppasi, että kyllä sullekin opiskelupaikka ja ylipäätään paikka maailmassa löytyy.
Olin päässyt itse ylioppilaaksi pari vuotta aiemmin ja en heti sen jälkeen päässyt opiskelemaan. En jaksanut oikaista, että olin kyllä jo sillä hetkellä opiskelemassa ja asuin toisessa kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Mua harmittaa todella useasti, etten ole pitänyt puoliani.
Opiskellessa työssäoppimisen ohjaaja ohjasi minulle erään työtehtävän väärin. Myöhemmin toinen työntekijä korjasi työotettani. Olisi pitänyt heti kertoa, että työntekijänne perehdytti minut väärin, ja toimii siis jatkuvasti ohjaamallaan tavalla.
Naapuri pimputti ovikelloani kerran puolen yön aikoihin humalassa, juttuseuraa vailla. Naapurisovun nimissä olin hänelle silloin mukava, joten hän toisti temppunsa kerran uudestaan. Olisi pitänyt sanoa, ettei ovelleni voi tulla mihin aikaan vaan, kun en tyypistä liiemmin edes pidä.
Viihteelle lähtiessä kaveri halusi meikata minut. En kehdannut sanoa, että inhosin hänen tekemiä kulmakarvoja, joten olin epävarma itsestäni koko illan.
Näitä riittäisi loputtomiin... :S
Työharjoittelusta itselläkin on se fiilis, ettei kehdannut puuttua, vaikka tiesin jonkun tekevän väärin . Meillä korostettiin, että pitää kehittää ja kyseenalaistaa, mutta ei sitä opiskelijan roolissa noin vain rohkene. Pitävät vielä koppavana kaikkitietävänä pikkulikkana, joka muutaman viikon harjoittelun jälkeen kuvittelee osaavansa paremmin kuin vuosikymmeniä alalla olleet. Hylsyn pelossa en rohjennut.
Olen niin ujo, että välillä oon tilanteissa, joissa en esim. uskalla kysyä jotain. Joskus vaan siksi, että en tiedä onko se sellainen asia, josta on normaalia kysyä vai pitäisikö vastauksen olla itsestään selvä.
Mutta esim. lukiossa kuviksen tunneilla tein samaa työtä tosi kauan ja hidastelin sen valmiiksi saamista naurettavan pitkään, koska en uskaltanut mennä opettajan luokse. Peruskoulussa oli helppoa, kun opettaja kierteli luokassa jokaisen luona, mutta lukiossa pitikin itse mennä sen luokse. Jäin sitten jälkeen ja olisin saanut mahdollisuuden tehdä muut työt erikseen, mutta ei "huvittanut", vaan otin mieluummin arvosanaksi vitosen. Peruskoulussa mulla taisi olla kuvis joka kerta 9, mutta lukiossa se olikin sitten 5. Oma syy, mutta ärsyttää, että periaatteessa olisin pystynyt parempaan, jos se opettaja olisi liikkunut pöytänsä takaa.
Kerran kun olin menossa oppitunnille, niin joku istuikin paikallani. Minua tympi, että olisin joutunut rohkenemaan sanoa sille tyypille jotain, joten koin helpommaksi vain kävellä pois ja lintsata sen tunnin.
Yksi sijainen töissä kutsui mua koko päivän väärällä nimellä. En jostain syystä jaksanut oikaista. Hän oli vaan yhden päivän tuuraamassa ja seuraavan kerran hänen tullessaan sijaistamaan esittäydyttiin uudestaan.