Olen edelläkävijä tässä tytöttely-pojittelu ajattelussa.

Olen perhepäivähoitaja ja alusta asti ollut tuota tyttöjen ja poikien vastakkainasettelua vastaan.
Meidän Prismassa oli eritelty tyttöjen ja poikien lelut; annoin palautetta.
Tutkintoa käydessäni näytön arvioijat kävivät arvioimassa ja kyselivät, tyttöjen ja poikien leluja tasapuolisesti ja tarpeeksi. Sanoin, ettei meillä ole tyttöjen ja poikien leluja, ne on yhteisiä.
Tästä arviointikeskustelussa väännettiin niin työntekijä ja työnantaja-arvioijan kanssa kera oppilaitoksen arviojan.
Kuulemma piti pojille olla autoja ja rekkoja, legoja ja miekkoja. Tytöille piti olla nukkeja ja niille sängyt ja peitot.
Kyseenalaistin kaiken, mitä tuo kolmikko minulle sanoi.
Meillä siis on noita kaikkia leluja, mutta niitä ei ole millään tavalla kategorioitu tytöille tai pojille.
Pikkuisille poikataaperoille annan nuken tai my little ponyn katseltavaksi samalla kun pikkuinen tyttö imeskelee lelurekkaa.

Vielä sittenkään kun lapsi kasvaa ja osaa itse hakea mieleisensä lelun kaapista, ne eivät ole tyttöjen tai poikien leluja. Ne on meidän yhteisiä.

Oikeasti oli hilkulla, että näyttöni hylättiin. Tämä siis v. 2013.