Mikä vaikeus olisi muka siirtää kaikki yli 55-v
eläkkeelle työelämästä? Tai ei tietysti kaikkia voikaan mutta osa, niin että saataisiin nuoret työttömät töihin heidän tilalleen. Tuon ikäisillä on talot, autot ja asunnot hankittu ja pääosin pitäisi olla maksettukin joten työpaikka ei ole heille enää elintärkeä kun taas nuorten elämä menee pilalle kun eivät saa töitä kun vanhat jumittavat työpaikoissa. Monen taidotkin ovat jo vanhentuneet ja heillä on kaikenlaista vaivaa, jonka vuoksi saikuttelevat jatkuvasti ja työnantaja ottaisi mieluummin nuoremman tilalle. Eduskunta voisi yhdellä päätöksellä päättää esim. että julkisella sektorilla kaikki tietyn ikäiset ulos ja työttömiä tilalle. Ei se ole kuin tahdosta kiinni. Turha väittää ettei voida maksaa eläkkeitä sillä kyllähän niihin työttömyys- ja sossukorvauksiinkin kuluu rahaa kun joutuu nuorille niitä maksamaan.