Työ päiväkodissa mukavaa mutta epäselvää. Ajatuksia?

Ikä, kokemus ja teorioihin tutustuminen auttaa. Jos ala kiinnostaa, älä lopeta. Ehkä sinun taustasi ajan kanssa auttaa myös ymmärtämään asioita paremmin.

^ vaikka olen saanut vain tuon yhden vastauksen niin tuo oli oikeestaan juuri mitä halusin kuulla. Kiitos. Olen myös sitä mieltä että ihmisläheinen työ ei sovi kaikille eikä ole välttämättä kaikkein mutkattominta, mutta kun tuntuu omalta niin kaikesta huolimatta kannattaa hakeutua tälle alalle.

Silti lisää vastuksia?

Se mikä toimii toisen kanssa, ei välttämättä toimi toisen kanssa. Kokemuksen kautta oppii, lapsiin tutustumisen kautta huomaa mikä toimii parhaiten kenellekin.

Mielestäni on hienoa, että pohdit ja analysoit omaa toimintaa etkä hakkaa päätä seinään tekemällä kaiken x tavalla.

Onko matulapsia? Tulet tutustumaan vielä heidän kulttuurinsa ja tapoihin lasten ja heidän vanhempiensa.  Ei sovi itseään kunniottavalle suomalaiselle.

Olen myös työskennellyt päiväkodissa ja myös koulussa. Olen pohtinut ihan noita samoja ajatuksia. Auktoriteetista olen todennut sen, että porukka on otettava heti ensimmäisellä sekunnilla haltuun, muuten pakka hajoaa. On myös tärkeää olla näyttämättä omaa epävarmuutta. Eli itsevarma ja energinen ote, vaikka fiilis olisi "en osaa/tiedä miten toimia" -tyyppinen.

Minulle päänvaivaa tuotti myös muiden aikuisten kanssa eroavat mielipiteet sääntöjen suhteen. Esimerkiksi jotkut aikuiset kielsivät lapsilta sotaleikkien leikkimisen. Nämä leikit minä olisin sallinut. Tämä oli hyvin ongelmallista. En siis voinut tehdä oikeastaan missään asiassa, kuten itse tekisin vaikka omien lasteni kanssa, vaan jouduin seuraamaan muiden ohjeita.

Minä päädyin vaihtamaan alaa. Sinun kuitenkin kannattaa jatkaa, jos ala kerran kiinnostaa. Varmasti sinusta kasvaa hyvä kasvattaja kokemuksen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut opiskelujen yhteydessä päiväkodissa harjoittelussa. Työ oli ihanaa mutta lapsettomana nuorena aikuisena (onko tämä se syy..?) Jotkin asiat tuntuivat epäselviltä. Mietin usein kuinka saan kiukuttelevan lapsen pois sängyltä välipalalle tai mitä teen kun yliherkkä lapsi itkee kun hihan resori ahdistaa.Kokemuksen myötä varmasti olisin näihinkin oppinut. Minulta myös puuttui jokin auktoriteettitekijä ilmeisesti kun edes päädyin ihmettelemään.

Kyse on muiden ihmisten lapsista joten kaikessa täytyy olla niin tarkka. Olisi kivaa jatkaa päiväkodissa, mutta tuntuu että jokin tieto tai taito minulta puuttuu. Mikä on se johtava ajatus lasten kanssa? Harjoittelu meni hyvin ja sain hyvät arvostelut. Silti paljon mietin filosofisia lapsiin liittyviä kysymyksiä. Olin itse kaltoinkohdeltu lapsi. Ehkä siksikin mietin mihin lasten kanssa oikeasti tähdätään, miten saan kunnon otteen heihin. Mikä on liikaa ja mikä liian vähän.

Mikä on tärkeintä?

Hienoa, että ajattelet näitä asioita! Yleensä ne, jotka eivät ajattele, toimivat huonommin. Esimerkeissäsi käyttäisin ihan "sensitiivisyyttä". Että aistit lapsen tunnetta ja tilannetta. Kehuminen, kannustaminen, myöntely tuottaa parempaa oppimista kuin haukkuminen, pelottelu, uhkailu. Eli sanot/ajattelet/tunnet "tiedän, että sua väsyttää, mutta tulepas, on välipala. Minäpä otan syliin niin mennään yhdessä pukemaan ja syömään välipalaa". Yleensä tämä kyllä onnistuu. Jos lapsi olisi itkuinen, niin kyllä se siitä loppuu, kun yhdessä puetaan ja jutellaan mukavia ilman kiirettä, rauhassa. Sama sen kutittavan hian kanssa, ajattele/tunne/sano: "laitetaanpas se paremmin. No nyt, ei enää haittaa :)"  Kaikki sujuu noin.

Jos haluaa saada lapsen itkemään, murjottamaan tms niin et huomioi hänen tunteitaan vaan sanoo "aina sä valitat turhasta, ei siinä mitään ole, kuvittelet vaan"....

Esim. hyvä on miettiä, miten kohtelisi omaa äitiään, rakastaan, mummoaan, lastaan? Yleensä toivottavasti hyvin ja kuunnellen heidän tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös työskennellyt päiväkodissa ja myös koulussa. Olen pohtinut ihan noita samoja ajatuksia. Auktoriteetista olen todennut sen, että porukka on otettava heti ensimmäisellä sekunnilla haltuun, muuten pakka hajoaa. On myös tärkeää olla näyttämättä omaa epävarmuutta. Eli itsevarma ja energinen ote, vaikka fiilis olisi "en osaa/tiedä miten toimia" -tyyppinen.

Minulle päänvaivaa tuotti myös muiden aikuisten kanssa eroavat mielipiteet sääntöjen suhteen. Esimerkiksi jotkut aikuiset kielsivät lapsilta sotaleikkien leikkimisen. Nämä leikit minä olisin sallinut. Tämä oli hyvin ongelmallista. En siis voinut tehdä oikeastaan missään asiassa, kuten itse tekisin vaikka omien lasteni kanssa, vaan jouduin seuraamaan muiden ohjeita.

Minä päädyin vaihtamaan alaa. Sinun kuitenkin kannattaa jatkaa, jos ala kerran kiinnostaa. Varmasti sinusta kasvaa hyvä kasvattaja kokemuksen kautta.

On totta, että välillä hämmentää erilaiset säännöt. Mutta itse hyväksyn sen. Eli silloin kun minä olen vastuussa lapsista (työvuorossa tai samassa huoneessa), niin minä myös määrään säännöt. Toisaalta toisella lapsella voi olla eri säännöt kuin toisella.

Esim. hyvin kiipeilevä lapsi voi kiivetä korkeammalle kuin huonommin kiipeävä. Tai liukumäkeä voi mennä ylöspäin silloin, kun lapsia on enää muutama päiväkodissa. Kun liukumäki on täynnä, ei sitä voi kiivetä väärään suuntaan.

Minusta on hyvä, että lapsetkin oppivat, että sääntöjä on erilaisia. Sellaistahan se elämä on.

Olet oikealla tiellä.

Tärkeää on miettiä, millainen aikuinen haluat olla. Miten haluat toimia, että pääset tietynlaiseen lopputulokseen. Kaikki tämä on pystyttävä perustelemaan niin itselle kuin muille.

Luota intitutioon, mutta myös maalaisjärkeen ja teoriatietoon.

Ole johdonmukainen ja jämäkkä, mutta myös yksilön huomiova.

Aikamoista tasapainoilua tämä kaikki ☺

T. lto

Hyvä että epäilet itseäsi ja taitoasi, se on mielestäni merkki siitä, että otat vastuuta teoistasi. Se on todella tärkeä ominaisuus lasten kanssa töitä tekevillä, joilla on ikään ja asemaan perustuva valta-asema suhteessa lapseen. Vastuu ja valta kulkevat käsi kädessä; asioita pohtimalla alat ottamaan vastuuta teoistasi ja hiljalleen saat myös lisää valtaa, kun ymmärryksesi kasvaa. Hyväksi kasvattajaksi voi aivan varmasti tulla monia erilaisia reittejä. Toiset esittävät alkuun reipasta ja varmaa, mutta eivät ole herkkiä lasten tarpeille. Toiset lähestyvät alkuun yksittäisiä lapsia ja heidän kokemustaan laajentaen taitonsa lopulta koko ryhmää koskevaksi auktoriteetiksi.

Yksi helppo ohje noviisille on leikillisen asenteen opettelu. Kun lapsi ei halua nousta sängystä, voit ottaa käsinuken käteen ja ryhtyä kutittelemaan lasta. Mitä paremmin tunnet lapsen, sitä helpompi sinun on päästä samalle aaltopituudelle. Toisaalta, jos lapsi luottaa sinuun, hän myös haluaa toimia sinun mieliksesi ja sinun ehdoillasi. Jos vaatteen resori ahdistaa, voit ehkä kääntää hihan niin, ettei se hierrä ihoa - tai laittaa toisen vaatteen takinsuuta pehmentämään. Lapsen tulee saada kokemus, että häntä kuunnellaan ja hänen tarpeistaan välitetään. Hiertävät vaatteet ovat todellinen kokemus, eikä sitä voi pyyhkiä pois "säännöillä" ja "jämäkkyydellä". Se ei ole rajojen asettamista lapselle, että pakottaa häntä pitämään epämukavia vaatteita (joku päiväkodin työntekijä voisi näin ajatella, mutta älä usko heitä).

Kannattaa lukea mahdollisimman paljon uusia oppikirjoja pienten lasten kasvatuksesta. Esimerkiksi Opettajien tietopalvelusta saa ammattikirjallisuutta myös päiväkodin työntekijöille.

Hienoa, että ajattelet noita asioita! Se on lähtökohta sille, että voi oppia ja kehittyä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös työskennellyt päiväkodissa ja myös koulussa. Olen pohtinut ihan noita samoja ajatuksia. Auktoriteetista olen todennut sen, että porukka on otettava heti ensimmäisellä sekunnilla haltuun, muuten pakka hajoaa. On myös tärkeää olla näyttämättä omaa epävarmuutta. Eli itsevarma ja energinen ote, vaikka fiilis olisi "en osaa/tiedä miten toimia" -tyyppinen.

Minulle päänvaivaa tuotti myös muiden aikuisten kanssa eroavat mielipiteet sääntöjen suhteen. Esimerkiksi jotkut aikuiset kielsivät lapsilta sotaleikkien leikkimisen. Nämä leikit minä olisin sallinut. Tämä oli hyvin ongelmallista. En siis voinut tehdä oikeastaan missään asiassa, kuten itse tekisin vaikka omien lasteni kanssa, vaan jouduin seuraamaan muiden ohjeita.

Minä päädyin vaihtamaan alaa. Sinun kuitenkin kannattaa jatkaa, jos ala kerran kiinnostaa. Varmasti sinusta kasvaa hyvä kasvattaja kokemuksen kautta.

On totta, että välillä hämmentää erilaiset säännöt. Mutta itse hyväksyn sen. Eli silloin kun minä olen vastuussa lapsista (työvuorossa tai samassa huoneessa), niin minä myös määrään säännöt. Toisaalta toisella lapsella voi olla eri säännöt kuin toisella.

Esim. hyvin kiipeilevä lapsi voi kiivetä korkeammalle kuin huonommin kiipeävä. Tai liukumäkeä voi mennä ylöspäin silloin, kun lapsia on enää muutama päiväkodissa. Kun liukumäki on täynnä, ei sitä voi kiivetä väärään suuntaan.

Minusta on hyvä, että lapsetkin oppivat, että sääntöjä on erilaisia. Sellaistahan se elämä on.

Olen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Kyllä lapset (3-6 -vuotiaat) ymmärtävät hieman monimutkaisempiakin sääntöjä kuin "saa kiivetä liukumäkeä" tai "ei saa kiivetä liukumäkeä". Tuossahan on kyse toisten huomioimisesta. Sääntö on siis "ota toiset huomioon". Aikuisen tehtävä on varmistaa, että kaikki tulevat huomioiduksi. "Ruuhka-aikaan" aikuinen voi seistä lähellä liukumäkeä ja opastaa lapsia toimimaan niin, että kaikki pääsevät laskemaan. Ei tarvitse sanoa "Ei NOIN saa tehdä", vaan "Huomaatko, että liukumäessä on pitkä jono? Väistä, niin että kaikki pääsevät laskemaan."

t. toinen lto