Lue keskustelun säännöt.
Miten olette pystyneet antamaan anteeksi lasten isälle, joka on hylännyt perheen lasten ollessa pieniä?
11.10.2016 |
Meillä mies lähti muiden naisten perään lasten ollessa vauva ja 2v. En vain voi mitenkään antaa anteeksi tätä koskaan. Enkä voi ymmärtää miten muut naiset ovat tärkeämpiä kuin oma perhe ja pienet lapset. Isä tapaa kyllä lapsiaan, mutta vaikeaa on. Hänen mielestään mikään ei ole muuttunut vaan meillä on perhe kuten ennenkin, asumme vain eri paikoissa. Voi luoja tuota miesten järjenjuoksua.
Kommentit (10)
Minä ajattelen, että lapsen takia pyrin pitämään hyvät välit. Täysin en koskaan voi luottaa ja arvostuskin mennyt, mutta lapsen takia siis. Muuten en olisi missään tekemisissä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai tuollaista varsinaisesti tarvitse anteeksi antaakaan. Pidätte viileän asialliset välit (ymmärrän, että sekin voi tuntua vaikealta) ja jätätte lapset mahd riitojen puimisten ulkopuolelle. Se riittää. Toi on niin kamala teko lapselle ja lasten äidille, ettei multa ainakaan liikene tippaakaan kunnioitusta sellaisille ihmisille...
Tarkoitin siis lähinnä sitä, että jos hiljattain on tapahtunut, niin aika varmaan auttaa tuohon. Kun menee vuosia, niin tasaantuu kaikki. Mutta ikävä tilanne kuitenkin. Voimia ja tsemppiä <3 Olen vähän herkillä tässä itsekin (miehen takia), niin tulee itku tämmöisistä teksteistä melkein. -1
Lapset ovat nyt 1,5v ja 3,5v. Tämän lisäksi on jo vuosi taisteltu elatusmaksuista. Isän mielestä hänen ei olisi kuulunut maksaa mitään. Huusi ja riehui eroilmoituksen sanottuaan, että hän ei aio maksaa sulle mitään. Elatusmaksut tulee miten sattuu. Miehellä oli heti eron jälkeen ainakin 4-5 eri naista ja jokaista oli jo lapsille esittelemässä.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat nyt 1,5v ja 3,5v. Tämän lisäksi on jo vuosi taisteltu elatusmaksuista. Isän mielestä hänen ei olisi kuulunut maksaa mitään. Huusi ja riehui eroilmoituksen sanottuaan, että hän ei aio maksaa sulle mitään. Elatusmaksut tulee miten sattuu. Miehellä oli heti eron jälkeen ainakin 4-5 eri naista ja jokaista oli jo lapsille esittelemässä.
Wut? Miehen mielestä siis olette sellainen perhe, jossa sinä maksat oman ja lasten elämisen, hän vastaa vain itsestään ja tyttöystävien viihdytyksestä, eikä maksa elareita, koska olettehan te vielä naimisissa? Halusi elää omaa elämäänsä, muttei erota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat nyt 1,5v ja 3,5v. Tämän lisäksi on jo vuosi taisteltu elatusmaksuista. Isän mielestä hänen ei olisi kuulunut maksaa mitään. Huusi ja riehui eroilmoituksen sanottuaan, että hän ei aio maksaa sulle mitään. Elatusmaksut tulee miten sattuu. Miehellä oli heti eron jälkeen ainakin 4-5 eri naista ja jokaista oli jo lapsille esittelemässä.
Wut? Miehen mielestä siis olette sellainen perhe, jossa sinä maksat oman ja lasten elämisen, hän vastaa vain itsestään ja tyttöystävien viihdytyksestä, eikä maksa elareita, koska olettehan te vielä naimisissa? Halusi elää omaa elämäänsä, muttei erota?
Näin minäkin asian ymmärsin.
Kävin raivon läpi mahdollisimman hiljaa, mutta silti luulen, että lapsi ymmärsi, että isä ei välitä hänestä. Silti en koskaan haukkunut isäänsä ääneen hänelle. Ikävä kyllä hylätyksi kokenut nuori on oireillut pitkään vielä aikuisiälläkin, mutta jotenkin olemma aina saaneet apua. On ollut lähes kaikki kriisit, poliisiakin on tarvittu, puhumattakaan muista asiantuntijosita. Nuori ei kestä kovin hyvin esim. omia kriisejään. Häneltä puuttuu malli, miten miehenä asioihin tulisi suhtautua.
Itse aloin puhua jossain vaiheessa kauniisti isästään ja miten ihan kelpo mies hän on: ei juo, ei rällää, on menestynyt jne. Aloin myös viestiä pojan isälle kannustavia viestejä ja kiitin, kun hän oli ollut yhteydessä lapseen. Myös asenteesi muuttui häneen. Se on neutraali ollut pitkään. Oman raivoni taustalla oli epäoikeudenmukaisuuden tunne ja väsymys, jonka saatoin jossain vaiheessa kohdistaa lapseen vihan tunteena. Ehkä sittenkin sain sen liian myöhään hallintaani, kun aloin saada muuta ajateltavaa elämään. Nyt hakisin itse ajoissa apua asiantuntijalta.
Ihminen on epärationaalinen olento, joka voi tehdä mitä vaan, jopa jättää lapsensa. Se on vain hyväksyttävä. Olennaista on se, miten itse selviää ikävistä tapahtumista, niitä kun tuppaa tulemaan elämässä, halusipa tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on semmonen tunne, että ollaan vääjäämättä kulkemassa kohti tuollaista tilannetta. Ei ole vielä erottu, mutta merkit on ilmassa. Koitan henkisesti valmistautua. Minä maksan nytkin lähes kaiken elämisen, joten ei siinä mitään, elareista tulee kyllä tappelu. Mies on sen luontoinen että uusi nainen löytyy kyllä ennenkuin pöly laskeutuu. Jännittää eniten haluaako kuinka läheisen suhteen lapseensa, toivottavasti ei hylkää.
Ei sun tarvitsekaan antaa anteeksi, ystäväiseni! (Uskon tunnistaneeni sinut) <3
Minkä ikäisiä lapset ovat nyt? Vai onko tapahtunut siis hiljattain?