Miksi en kehity aikuiseksi?
Tuntuu, että kaikki muut 25-vuotiaat ovat jo kuin pikkuaikuisia. Ollaan avoliitossa poikaystävän kanssa, asutaan hienossa vuokra-asunnossa, suunnitellaan ystävien häitä ja haaveillaan jo omista häistä ja lapsista, käyttäydytään aikuismaisesti ja pukeudutaan hienohkoihin työvaatteisiin eikä enää farkkuihin ja huppareihin.
Itse taas olen ihan jämähtänyt teinityyliin. En koe omakseni pukeutua sellaisiin vaatteisiin, mitä ikäiseni esim. muotiblogeissaan käyttävät. Se tyyli tuntuu jotenkin niin aikuismaiselta ja naiselliselta. Henkisesti olen toki kasvanut hurjasti, mutta silti tunnun olevan muita lapsellisempi. En tiedä, johtuuko tämä siitä, etten ikinä nuorempana tehnyt normaaleja nuorten juttuja eli bilettänyt ym. Olen vielä sellaisessa ihme uhmavaiheessa, jossa tekee mieli vain kiroilla ja esittää coolia (no näin en kyllä tee, mutta tajuatte varmaan mitä tarkoitan). Minulla ei ole ollut kavereita sitten peruskouluvuosien, joten ehkä en näin ollen ole päässyt kasvamaan normaalisti ikätovereiden kanssa. Naimisiin meneminen ja lapsien hankkiminen tuntuu jotenkin yhtä epämiellyttävältä kuin pojan pussaaminen 8-vuotiaasta tytöstä.
Missä kumman vaiheessa sitä pitäisi viimeistään tapahtua se kasvu aikuiseksi naiseksi, joka käyttäytyy ja pukeutuu kuin aikuinen? Pitäisikö minun hävetä sitä, että olen yhä liian lapsellinen? Vaikka naamasta jo näkyy ryppyjen alkua, niin minua luullaan aina ikäistäni nuoremmaksi. En tiedä, johtuuko se pukeutumistyylistäni vai yleisestä olemuksesta.
Kommentit (16)
Ei kannata nähdä vaivaa. Tuu tänne, vedetään mämmiä ja poltetaan laskuvaiheessa pajaa. Se on paljon mukavampaa.
Samanlainen toinen täällä. Mä vähän uskon, että me ollaan vaan tällaisia. Ei kaikkien tarvitse "kasvaa" samoihin asioihin.
Naiset ei ole aikuisia vaan isoja lapsia. Ne itkee ja pillittää kaikesta, käyttäytyy yli emotionaalisesti aivan kuin lapset. Kulissien takana nää sun kaverinaiset saattaa olla ihan jotain muuta kuin mitä antavat esittää.
Minulla sama. Olen 27. En koe tarvetta pukeutua teinivaatteisiin mutta henkisesti tuntuu että olen keskenkasvuinen. Minulla siihen on kylä syykin: kasvun pysähtyminen syömishäiriöön. nyt olen terve (normaalipaino, normaali ruokasuhde) mutta vuosia muita jäljessä.
Vierailija kirjoitti:
Koska olet retardi?
Mitäs jos vaan menet siitä jakamaan persettä porvarille?
Nykyäänhän teinit pukeutuu kovin aikuismaisesti.
Itellä samoja fiiliksiä välillä unohdan ett olen jo parikymppinen. Olen myös tosi yksinäinen. Tuntuu että vanhenen vaan, mutta en juurikaan muutu ihmisenä.
N21
Muistan itsekin nuorena kun tajusin, et aikuistuminen ei ole mikään yhden yön juttu. Sitten kun ikää alkaa olla 40- 50, niin ala vasta huolestua, jos olosi tuntuu vieläkin lapsekkaalta.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin jo äiti sun iässäs
Kuka tahansa osaa harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Onhan niitä teiniäitejäkin paljon. Ei äitiys kerro mitään henkisestä kasvusta. Voi olla hyvinkin aikuismainen teiniäiti, kun taas joku 25-vuotiaana äidiksi tullut voi olla vielä erittäin lapsi eikä kykene huolehtimaan lapsestaan kunnolla.
Niin se vaan menee. Nuorena ei vanhene riittävän nopeasti.
Kun lopulta pääsee siitä ohi, alkaa laulu, että ai kun saisi olla nuori lopun ikänsä !
Ikävä vaan, juuri ne, jotka sitä kaikkein kiihkeämmin toivoo, polttavat nuoruuttaa kuin viimeistä päivää ja rupsahtavat ennen aikojaan näöltään vanhaksi, josta paluuta ei ole !
Ota hyvä ihminen nyt rauhallisesti ja nauti siitä mitä sinulla on ja hoida "maallista tomumajaasi" niin, että voit olla ylpeä ulkonäöstäsi vielä vanhoilla päivilläsi !
Pariskuntien välisiä kynttiläillallisia ja muuta höpönlöpön aikuisten juttuja. Mieluummin kutsuisin kaverit vain bilettämään, kuten ennen aikojaan. Ei kiinnosta höpöttää aikuisia ruokapöydän ääressä pariskuntina puhuen jostain vitun politiikasta ja työstä. Miten ihmisistä tulee näin tylsiä??? Mihin katoaa se halu pitää hauskaa tyttöjen kesken, pelata pullonpyöritystä ja laulaa karaokea? Loppuelämä vain valitetaan lapsista ja miehestä.
up