Jos me miehet olisimme raskaana ja synnyttäisimme lapset, niin
me emme koskaan valittaisi raskauden ja synnyttämisen aiheuttamia haittoja ja harmeja. Me emme koskaan myöskään valittaisi kuukautisvaivoista vaan kestäisimme ne hiljaa ja urheasti samoin kuin raskaana olemisen ja synnyttämisenkin. Me myös synnyttäisimme ilman kivunlievitystä hiljaa toisin kuin te naiset, jotka kiljutte, rääytte ja kiroilette aivan kuin teiltä olisi leikkaamassa päätä pois. Me myös kestäisimme synnytyksestä toipumisen hiljaa ja kärsivällisesti sekä imettäisimme jokaista lasta vähintään 3-vuotiaaksi. Jokainen mies myös synnyttäisi vähintään 10 lasta erityisesti täällä Suomessa jossa syntyy kovin vähän lapsia ja hoitaisimme kaikki lapset hellyydellä ja rakkaudella ja me emme myöskään pihtaisi naisilta seksiä vaikka se tietäisi taas monen kuukauden tuskallista aikaa, nimittäin raskautta, synnytystä ja siitä toipumista.
Usein kuulee naisten sanovan, että jos miehet synnyttäisivät, niin olisi jo ajat sitten keksitty keino, jolla synnytyksestä tehtäisiin täysin kivuton ja helppo. Miksi te naiset ette ole itse keksineet sellaista keinoa, pakkoko sen olisi miesten keksiä? Sitä paitsi asia on niin kuin jo sanoin, että me miehet synnyttäisimme täysin ilman mitään lääkkeitä tai muitakaan apukeinoja emmekä silti huutaisi, itkisi, rääkyisi saati kiroilisi sillä onhan se lapsellekin traumaattista saapua maailmaan kirousten saattelemana.
Kommentit (29)
Haha, flunssassakin olette kuin kuoleman kielissä. Ette todellakaan kestäisi synnytystä valittamatta.
No... jos näin olisi, että miehet raskautuisivat jne. niin heillä olisi testosteronin sijaan naishormonin määrä korkeampi. Ja kuukautiskierron myötä myös vaihteleva. Eli mitenköhän olisi? :)
Meidän suvussa virtaa syntymäpahuus. Ei suostunut tulemaan ulos ennen kunnon kirouksia ja yön saapumista. Hämärähommia nää tämmöiset.
Tyrmään kpko provosoinnin yrityksesi ja sanon, että...Jaa.
Hyvä ehdotus.
Jatkossa miehille voidaan tehdä kaikki operaatiot sairaaloissa ja hammaslääkäreissä puuduttamatta.
Potku ns. pikkuaivoihin ei onneksi miehistä tunnu enää miltään. Kiitos ehdotuksesta. :)
Siinä vaiheessa Kun maailma on sellainen, että miehet synnyttää, ovat miehet feno- ja genotyypiltään kuin Arnoldin hahmo elokuvassa Twins.
Jaa,joudun sanomaan miehelle jo kun se vaihtaa renkaita että älä kiroile jatkuvasti..
Vierailija kirjoitti:
No... jos näin olisi, että miehet raskautuisivat jne. niin heillä olisi testosteronin sijaan naishormonin määrä korkeampi. Ja kuukautiskierron myötä myös vaihteleva. Eli mitenköhän olisi? :)
Miehet, joilla testosteronin määrä on alhaisenpuoleinen ovat taipuvaisia kitisemiseen ja itkeskelyyn.
Arkoja, ailahtelevaisia ja taipuvaisia valittamaan.
Huh.Kirjoititko ton koko jutun tän takia?...miehet...
Jos te miehet olistte raskaana ja synnyttäisitte lapset niin...
Olisin tehnyt muksuja jo aika liudan ja varmaan eri miehillekin vain siksi, että muksut on kivoja ja te miehethän ne hoitaisitte. Voisin edelleen rassata vain autoani, eräillä ja ottaa rusinat pullasta niinsanotusti, koska te vaihdatte vaipatkin. Kelpais mulle :)
Juu juu. Elä vaan harhaisessa maailmassasi. Eihän miehet nytkään kärsi mitään, saatika hiljaa. Mitä jos maailma olisi sellainen että lisääntyäkseen miehen pitäisi luopua toisesta pallistaan? Lapsia ei syntyisi yhtään. Ja tiedoksesi, vain osa naisista huutaa synnyttäessään. Itse en edes kiroile muutenkaan.
T. Kolme lasta luomuna ja huutamatta
Ei, sitä ei ulinaa ei kestäis kyllä kukaan jos miehet synnyttäis :-). Kun toi miesflunssakin on niin kamala tauti, ettei pysty muuta kuin makaamaan ja valittamaan. Kyllä mä sanon, että onneksi naiset synnyttävät, miehet ei vaan kestäisi.
Kyllä se synnyttäminen kuuluu vahvemmalle sukupuolelle, eli naisille, koska ei miehet osaa mitään. Sä vaan uhoat.
Vierailija kirjoitti:
Jos te miehet olistte raskaana ja synnyttäisitte lapset niin...
Olisin tehnyt muksuja jo aika liudan ja varmaan eri miehillekin vain siksi, että muksut on kivoja ja te miehethän ne hoitaisitte. Voisin edelleen rassata vain autoani, eräillä ja ottaa rusinat pullasta niinsanotusti, koska te vaihdatte vaipatkin. Kelpais mulle :)
Mutta lapset eivät kuuluisi sinulle vaan miehille, olisit pelkkä hyödyke lapset omiville miehille jotka kasvattaisivat lapset antamatta sinun päättää mistään.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi sanaa: revennyt terska
Ei kai vauvat naisillakaan nyt sentään kusiputkesta ulos tule?
Eihän näistä nyky naisista ole kuin makaamaan koivet levällään vastaan otto keskuksien edessä.