Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikäkriisi---Muita 80-syntyneitä?
18.06.2007 |
Apua.
Ikäkriisi!!
Onko muita 80-syntyneitä, joita ikä ahdistaa??
Ahdistaa, ensi viikolla tulee 27-vuotta mittariin. Lapsia on yksi, gradu vielä kesken...tontti on hakusessa, mutta menee ainakin 3 vuotta, kunnes omakotitalo voisi olla valmis.
Lääh...tuntuu, etten ole saanut mitään aikaan tässä elämässä. Mun piti olla 25-vuotias kun valmistun ja tässä vaiheessa hyvässä työpaikassa ja talorakenteilla.
No, ei se elämä aina mene niin kuin haaveilee. Ja kai sitä pitää jatkuvan suorittamisen sijaan välillä nauttiakin...onneksi ollaan paljon matkustettu ja ensi talvena Aasian loma tiedossa ja tänä kesänä Eurooppaan. Eikä työtilannekaan ihan huono ole, esimiesasemassa kaupanalalla, mutta ei tää nyt ihan unelma työtä ole.
Kaverit, jotka valmistuivat 2 vuotta sitten ovat jo " uraputkessa" , asuvat hienoilla alueilla Hesan keskustassa tai omakotitaloissa...
Mutta kai se minukin vuoro koittaa...
Ja onhan mulla ihana tytär ja mies.
Kommentit (13)
Mullakin on opinnot kesken, eikä omasta kodista ole vielä tietoakaan. Meidän elämäntilanne on sellainen, ettei säätöön jää mitään, vaikka molemmat tehdään niin paljon töitä kuin vain lapsia ajatellen on mahdollista. Mies on yrittäjä, mä teen keikkaa.
Kavereista pari tekee väikkäriä, muut töitä.
On jotenkin semmoinen olo, että onkohan tämä loppuelämä nyt sitten tämmöistä? Jatkuuko elämä tämmöisenä työ-ruokakauppa-koti -ratana, valokuva-albumi täytyy lasten synttärikuvista ja kesien lomakuvista turistikohteista? Riidelläänkö miehen kanssa vielä kymmenen vuoden päästä samoista asioista ja tapahtuuko se omaan kotiin muutto koskaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki vaan eivät etene samalla kaavalla. Eikä tarvitsekaan.
Minunkin ystävät alkavat hiljalleen valmistua, kun minä vasta viime syksynä aloitin yliopistossa!
Omalla kohdalla ajatellen ikääni vahvuutena. Uskon olevani parempi opettaja näin " myöhään" valmistuessani kuin olisin ollut vaikka 25-vuotiaana. Iän myötä on kertynyt kaikenlaisia kokemuksia, josta voi olla työssäni hyötyä.
Löydä itsesi, rakasta lähimmäisiäsi ja elä onnellisena omaa elämääsi. Vertaaminen muihin on katalin teko mitä ihminen voi itselleen ja läheisilleen tehdä! Havahduin tähän itse vasta, kun kaverini kuoli syöpään 28-vuotiaana :(
Taloa en koskaan halua! Opiskelen, lapsia on. Hyvin menee, ei kriisiä.
Vierailija:
Löydä itsesi, rakasta lähimmäisiäsi ja elä onnellisena omaa elämääsi. Vertaaminen muihin on katalin teko mitä ihminen voi itselleen ja läheisilleen tehdä! Havahduin tähän itse vasta, kun kaverini kuoli syöpään 28-vuotiaana :(
Niinpä...mistähän sen itsensä löytäisi?
Siis kyllähän tää oman elämän vertailu muihin kielii mun huonosta itsetunnosta. Kiitos tästä neuvosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 42-vuotiaana ajattelee, että AIVAN TURHAAN, sitä sentään oli silloin vielä nuori!
Ei elämä ole joku hieno kiitorata jota pitkin ihanat asiat vaan tapahtuu ja toteutuu ilman loppua! Missä pilvilinnassa oletkaan elellyt. Toinen kehitysalueesi on aikuistuminen; oppia hyväksymään oma elämä sellaisena minkä itse siitä voit itsellesi tehdä. Muilla on mitä muilla on eikä se tarkoita että sinullakin pitäis olla. Tai edes ditä että he olisivat helvetin onnellisia. Etkö ole löytänyt elämäsi tarkoitusta, itseäsi kun pitää muiden kautta hakea sisältöä vertaamalla elämään. Tärkeintä on että tuntee itsensä, silloin tietää mitä tarvitsee ja varsinkin sen, mitä ei tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta perhe asioi sosiaalitoimistossa ja laskuja menee ulosottoon.
kuuntelemaan oman rehellisen sydämensä ääntä. Tekemällä vain niin kuin itsestä tuntuu opikealta, ei niin kuin pitäisi. Luopumalla kaikesta turhasta, miettimällä 2-3 kertaa, että tarvitsenko todella tätä (tavarat, ihmissuhteet, asiat). Mitä oikeasti haluaisin tehdä? Ei löytämällä oikeita vastauksia vaan löytämällä oikeita kysymyksiä?
Ja tekemällä virheitä, niistä oppii jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksamista kriisin keskelle. toivottavasti asiat näyttävät erilaisilta jonkun ajan kuluttua.
Voimahali
Ja kuten tässä ketjussa on mainittu...kyllä, minun on nyt aika aikuistua ja alkaa elämään omaa elämääni ja sen aijon tehdäkin!
ja ei mulla mitään ikäkriisejä oo ollu. Mä nautin elämästäni kolmen lapsen ja kissan ja koiran kanssa. sitä on pahempiakin asioita mitä voi kriiseillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 1980 ja on karsea kriisi päällä. Elämä on muuten tosi helppoa: Ihana perhe, terveyttä, ihana koti, työpaikka, ystäviä, varallisuutta...eli kaikki loistavasti! Ei tarvitse siis arkipäiväisyyksistä ottaa pultteja.
MUTTA, kun on päässä kokoajan ajatus, että kaikki me kuollaan joskus. Nyt kuolee minun ja mieheni isovanhemmat, sitten vanhempamme...sitten olemme vuorossa ME. Eilisen lehden kuolinilmoituksetkin saivat taas itkemään, puolisoita oli kuollut tietenkin jo vanhoilta ihmisiltä, sehän on elämää, mutta en osaa kuvitella itseäni ilman miestäni tai häntä ilman minua! Sekin päivä koittaa...Ahdistaa ja paljon!
Eli kuoleman-, vanhuuden-, yksinäisyydenpelkoa on ilmassa. Illat ovat vaikeita, itken jo valmiiksi vanhempiani, kuinka selviän ilman heitä? Olen todella läheinen vanhempieni kanssa, elämme tietenkin itsenäistä elämää mutta silti olemme jatkuvasti tekemisissä.
Huh, voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, en osaa välttämättä pukea ajatuksiani sanoiksi. Mutta että juu, kriisiä pukkaa, vuoden verran nyt paininut näiden tunteiden kanssa. Toivottavasti nauran tälle sitten vanhempana...
Alue: Aihe vapaa
Sinä olet vielä nuori. Ehtii myöhemminkin :)