Lue keskustelun säännöt.
Kun jonkun läheinen kuolee- mitä sanoa?
02.10.2016 |
Tuli tuosta lemmikkien kuolema ketjusta mieleen, että olen monesti miettinyt, miksi en osaa suhtautua tilanteeseen, jossa joku on menettänyt läheisensä- olipa sitten kyseessä ihminen tai lemmikki.
Kasvatukseni on ollut juuri sitä, että aina pitää olla iloinen ja reipas, surua tai vihaa ei saanut näyttää. Tästä syystä olen joutunut usein kiusalliseen tilanteeseen, kun joku läheiseni itkee menetettyään esim rakkaan isovanhempansa tai lemmikkinsä. Istun siinä hiljaa typerän näköisenä miettien, mitä mun pitäisi sanoa? En osaa käyttäytyä tällaisessa tilanteessa. En sentään ole sanonut mitään tumpeloa lohdutusyritystä, mutta typerältä vaikutan kun siinä hiljaa istun. Halata saatan tai hieroa olkapäätä, mutta mitään en suustani oikein saa.
Sensijaan osaan puhua ja paljonkin, kun joku purkaa v*tutustaan, siinä osaan lohduttaa ja keskustella, ja saankin yleensä toisen paremmalle tuulelle. Suruun en kuitenkaan vaan osaa suhtautua.
Ehkä sitä osaa sitten sanoa jotain, kun menettää itse jonkun rakkaan.
Kai multa puuttuu joku empatiakykykin, ja sekin hävettää kun en edes itke messissä kun jonkun isovanhempi tai lemmikki on kuollut. Sensijaan itken ihan vieraiden lasten kuolemille, mitä uutisista saa joskus lukea.
Muita joilla tällainen ongelma? Tai mitä neuvoisitte sanomaan? "Otan osaa" tuntuu ihan mielettömän typerältä, sellaiselta tavalta siinä missä "näkemiin" tai vastaavaa sanotaan.
Kommentit (5)
Eipä siinä mitään tarvinnut sanoa. Ei mitkään sanat kyenneet lohduttamaan kuitenkaan. Parempi vaan kun sanoo sen geneerisen "otan osaa" jos jotain haluaa sanoa.
Ja itse olen lähes ylitunteellinen ihminen, mutta en minäkään myötäsurussa osaa tuntemattoman vuoksi itkeä. Oikeastaan jos joku ihan tuiki tuntematon kuolee niin asia ei edes hetkauta lainkaan.
Missään leffoissa tai muissakaan ihmisten kuolemat ei hetkauta, mutta auta armias jos joku muu eläin kuolee niin johan on tippa linssissä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä vain pyydän anteeksi ja lupaan olla ajamatta enää humalaspäissään.
Sano, että olet siinä jos kaipaa kuulijaa. Kuuntele, halaa. Ei tarvita muuta.
Isäni kuoli. Kyllä sen jälkeen "otan osaa" tuntui oikein hyvältä. Vielä paremmalta tuntui se, kun yksi työkaveri osanottojen ohella kertoi menettäneensä oman isänsä muutamaa kuukautta aikaisemmin ja sanoi sen tuntuvan vieläkin surulliselta. Tuli sellainen tunne, että tämä ihminen tietää, miltä minusta tuntuu.
Kaikki lohdutteluyritykset sen sijaan helposti tuntuvat oman surun vähättelyltä. Ei kannata yrittää varsinaisesti lohduttaa läheisensä menettänyttä. Se menee helposti pieleen.
Sano, että otan osaa, ja katso silmiin. Voit kätellä tai halata.