Mikä siinä on niin prkleen vaikeaa tutustua toiseen KUNNOLLA ja vasta sitten alkaa niitä muksuja vääntämään?

Miettikää sitä kaikki ihmiset jotka olette juuri löytäneet "elämänne rakkauden"!!!

Kaikki me tunnemme jonkun, jolla on ollut ainakin 4 "elämänsä rakkautta". Eikö kannattaisi ottaa oppia omista ja muiden virheistä?

-ap

Niin kyllähän tuo  lasten teon odotus on ihan ok 23-vuotiaana, mutta sanopa tuo sama 33-vuotiaalle naiselle , joka toivoo neljä lasta, 37-vuotiaalle, joka toivoo kahta lasta tai 42-vuotiaalle, joka olisi onnellinen, jos saisi edes yhden.

Tuon ikäisinä ystäväni löysivät ne ensimmäiset kunnon rakkaudet.

T. täti-ihminen

Hehe, ja siinä puhuu joku 23 vankalla ja perusteellisella elämänkokemuksella.

Kuule. On olemassa toki niitä, jotka menevät naimisiin/muuttavat yhteen nopeasti ja tekevät lapsia nopeasti. Pitkä seurustelu ei kumminkaan ole takuu mistään. Pitkässäkin liitossa voi:

- toinen sairastua tai joutua työttömäksi ja muuttua henkisesti vieraaksi

- toinen voi rakastua toiseen

- toinen voi alkokolisoitua

- muuttua muuten vain. Tiesitkös, aniharva meistä on vaikkapa nyt nelikymppisenä samanlainen kuin parikymppisenä. Tai edes kolmekymppisenä.

Niin kauan kun lapsia ei ole, vähät kotityöt on erittäin helppo jakaa. Yhteiselo on helppoa ja kitkatonta. Mutta annas olla, kun lapsia syntyy. Nukutaan huonosti. Ehkä on lasten sairautta tms. stressitekijää. Tilanne on täysin uusi. Parisuhde voi koettelemuksista kohenta, mutta se voi myös kriisiytyä.

Tuollaisia juttuja ei voi kukaan etukäteen ennakoida täysin. Voi, voi toki jutella, että mitäs tehdään jos... mutta on maailman helpointa luvata uskollisuutta ja yhteistä vastuunkantoa vielä siinä vaiheessa, kun mitään ylimääräistä kuormaa ja stressiä ei ole.

Minusta on siten aika lapsellista meuhkata, miten muka kaikkeen voi varautua ja jos ei ole varautunut, vaan elämä yllättää, se on "oma vika". Totta kai se on aina pariskunnan oma päätös erota, mutta miksi huonoksi muuttuneessa liitossa edes pitäisi hampaat irvessä ja vuosien yrittämisen osoittauduttua turhaksi enää roikkua?

N49, saman miehen kanssa 29 eläneenä ja edelleen samassa liitossa olevana, mutta silti ymmärtäen, että kaikki ei tässä ole meidän omaa ansiota, vaan hyvää tuuria

Eräs tuttu tapasi naisen ja tämä antoi välittömästi ilman kumia. Reilu 10kk kului niin sitä oltiin jo lisäännytty.

Tälle on hymyilty monet kerrat.

Vierailija kirjoitti:

Niin kyllähän tuo  lasten teon odotus on ihan ok 23-vuotiaana, mutta sanopa tuo sama 33-vuotiaalle naiselle , joka toivoo neljä lasta, 37-vuotiaalle, joka toivoo kahta lasta tai 42-vuotiaalle, joka olisi onnellinen, jos saisi edes yhden.

Tuon ikäisinä ystäväni löysivät ne ensimmäiset kunnon rakkaudet.

T. täti-ihminen

Eli mielummin sutaisee hätäpäissään jonkun kanssa ilman mitään edellytyksiä siitä että lapsi saisi ehjän kodin ja molemmat vanhemmat. Itsekästä mielestäni.

N23

Sehän se vasta hullua on, kun ollaan ensin vuosikausia yhdessä, meinataan erota, mutta päätetään viime hädässä tehdäkin lapsi ja erotaan pian lapsen syntymän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Hehe, ja siinä puhuu joku 23 vankalla ja perusteellisella elämänkokemuksella.

Kuule. On olemassa toki niitä, jotka menevät naimisiin/muuttavat yhteen nopeasti ja tekevät lapsia nopeasti. Pitkä seurustelu ei kumminkaan ole takuu mistään. Pitkässäkin liitossa voi:

- toinen sairastua tai joutua työttömäksi ja muuttua henkisesti vieraaksi

- toinen voi rakastua toiseen

- toinen voi alkokolisoitua

- muuttua muuten vain. Tiesitkös, aniharva meistä on vaikkapa nyt nelikymppisenä samanlainen kuin parikymppisenä. Tai edes kolmekymppisenä.

Niin kauan kun lapsia ei ole, vähät kotityöt on erittäin helppo jakaa. Yhteiselo on helppoa ja kitkatonta. Mutta annas olla, kun lapsia syntyy. Nukutaan huonosti. Ehkä on lasten sairautta tms. stressitekijää. Tilanne on täysin uusi. Parisuhde voi koettelemuksista kohenta, mutta se voi myös kriisiytyä.

Tuollaisia juttuja ei voi kukaan etukäteen ennakoida täysin. Voi, voi toki jutella, että mitäs tehdään jos... mutta on maailman helpointa luvata uskollisuutta ja yhteistä vastuunkantoa vielä siinä vaiheessa, kun mitään ylimääräistä kuormaa ja stressiä ei ole.

Minusta on siten aika lapsellista meuhkata, miten muka kaikkeen voi varautua ja jos ei ole varautunut, vaan elämä yllättää, se on "oma vika". Totta kai se on aina pariskunnan oma päätös erota, mutta miksi huonoksi muuttuneessa liitossa edes pitäisi hampaat irvessä ja vuosien yrittämisen osoittauduttua turhaksi enää roikkua?

N49, saman miehen kanssa 29 eläneenä ja edelleen samassa liitossa olevana, mutta silti ymmärtäen, että kaikki ei tässä ole meidän omaa ansiota, vaan hyvää tuuria

Juu tiedän että perusteellinen kumppanin valinta EI TAKAA pysyvää liittoa. Mutta se eittämättä karsii ne paskimmat vaihtoehdot, joiden paskamaisuus ilmenee jo parin vuoden aikana eli varsin nopeasti.

ap

Ei elämää voi aina suunnitella tak tak-periaatteella. Elämä vaan tahtoo aina viedä ja niillä korteilla on pelattava jotka tulee. Ei ne tehokkaat ehkäisymenetelmätkään aina pidä, luonto kun kuitenkin on aika halukas tuottamaan suvun jatkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kyllähän tuo  lasten teon odotus on ihan ok 23-vuotiaana, mutta sanopa tuo sama 33-vuotiaalle naiselle , joka toivoo neljä lasta, 37-vuotiaalle, joka toivoo kahta lasta tai 42-vuotiaalle, joka olisi onnellinen, jos saisi edes yhden.

Tuon ikäisinä ystäväni löysivät ne ensimmäiset kunnon rakkaudet.

T. täti-ihminen

Eli mielummin sutaisee hätäpäissään jonkun kanssa ilman mitään edellytyksiä siitä että lapsi saisi ehjän kodin ja molemmat vanhemmat. Itsekästä mielestäni.

N23

Ymmärrän pointtisi mutta kuvaamasia kaltaista tilannetta kutsutaan biologiseksi kelloksi. Itsellä alkoi tikittää vasta 36 vuotiaana 10 vuoden ulkomailla työskentelyn ja Suomeen paluumuuton jälkeen ja silloin tulikin kiire!

Fiksua ap, juuri näin sen pitäisi mennä.

N57 jolla yksi lapsi ja 31 vuotta saman kumppanin kanssa.

Lukuisat ystävät ja sukulaiset toimineet hätäisesti löytäessään sen yhden ja ainoan oikean "sielunkumppanin", ja mites siinä sitten kävikään? Mukuloita usealle eri miehelle ja silti yksinhuoltajana elellään ja  itkuisesti onnetonta elämää tilitellään ja viiniä lipitellään, kun lapset saa hoitoon johonkin.

Mjaa. Mun kaveripiirissä on kymmenen liittoa. Ollaan kaikki nelikymppisiä.

Kolme meni yhteen ja perusti perheen nopeasti, alle vuoden seurustelun jälkeen. Yksi heistä alle puolen vuoden jälkeen. Kaikki kolme ovat yhdessä yhä, lapset teinejä jo.

Kuusi seurusteli ja asui yhdessä pitkään ennen lapsia, minä mukaan lukien. Meistä viisi on jo eronnut, minä toisella kierroksella.

Toisin sanoen ainakaan meidän yhdeksän naisen kohdalla se ei ap pidä lainkaan paikkansa, että pitkä yhdessäolo olisi tae pysyvästä ja onnistuneesta liitosta. Joku tuossa sanoikin jo, että enemmän se on tuurista ja tahdosta kiinni. Kuinka paljon panostetaan, miten hyvin kasvetaan yhteen vai vieraannutaanko arjen myötä.

Anna mä arvaan, sinulla ap ei ole vielä lasta? Sulla ei ole mitään hajua siitä, miten lasten saanti vaikuttaa parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei elämää voi aina suunnitella tak tak-periaatteella. Elämä vaan tahtoo aina viedä ja niillä korteilla on pelattava jotka tulee. Ei ne tehokkaat ehkäisymenetelmätkään aina pidä, luonto kun kuitenkin on aika halukas tuottamaan suvun jatkoa.

Eli suunnitelmat romukoppaan ja pyöräyttämään muksua unelmiesi prinssille 5kk tuntemisen jälkeen, koska eihän ne ehkäisymenetelmän kuitenkaan aina pidä, ja luontokin tässä painaa päälle? Ja vain koska se sillä hetkellä tuntuu maailman ruusuisimmalta idealta?

Et suinkaan ole esiintynyt satuhäissä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu tapasi naisen ja tämä antoi välittömästi ilman kumia. Reilu 10kk kului niin sitä oltiin jo lisäännytty.

Tälle on hymyilty monet kerrat.

Tiedän myös vastaavan tapauksen. Alle vuodessa lapsi ja ero. Niin suurta se suuri rakkaus oli. Onhan se kiva että on lapsia useammalle miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Mjaa. Mun kaveripiirissä on kymmenen liittoa. Ollaan kaikki nelikymppisiä.

Kolme meni yhteen ja perusti perheen nopeasti, alle vuoden seurustelun jälkeen. Yksi heistä alle puolen vuoden jälkeen. Kaikki kolme ovat yhdessä yhä, lapset teinejä jo.

Kuusi seurusteli ja asui yhdessä pitkään ennen lapsia, minä mukaan lukien. Meistä viisi on jo eronnut, minä toisella kierroksella.

Toisin sanoen ainakaan meidän yhdeksän naisen kohdalla se ei ap pidä lainkaan paikkansa, että pitkä yhdessäolo olisi tae pysyvästä ja onnistuneesta liitosta. Joku tuossa sanoikin jo, että enemmän se on tuurista ja tahdosta kiinni. Kuinka paljon panostetaan, miten hyvin kasvetaan yhteen vai vieraannutaanko arjen myötä.

Anna mä arvaan, sinulla ap ei ole vielä lasta? Sulla ei ole mitään hajua siitä, miten lasten saanti vaikuttaa parisuhteeseen.

Ja sinä uskot voivasi tehdä yleistettävissä olevia päätelmiä kaveripiirisi (otanta 10) perusteella?

Miten hankalaa on käsittää, että en puhu aloituksessani SANALLAKAAN lapsen saamisen jälkeisisä vaiheista? 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kyllähän tuo  lasten teon odotus on ihan ok 23-vuotiaana, mutta sanopa tuo sama 33-vuotiaalle naiselle , joka toivoo neljä lasta, 37-vuotiaalle, joka toivoo kahta lasta tai 42-vuotiaalle, joka olisi onnellinen, jos saisi edes yhden.

Tuon ikäisinä ystäväni löysivät ne ensimmäiset kunnon rakkaudet.

T. täti-ihminen

Eli mielummin sutaisee hätäpäissään jonkun kanssa ilman mitään edellytyksiä siitä että lapsi saisi ehjän kodin ja molemmat vanhemmat. Itsekästä mielestäni.

N23

Täti-ihminen kertoo lisää:

Tuttavapiirissäni ne, jotka ehkä ovat sutaisseet hätäpäissään ( on usko sutaisuun) ovat olleet niitä, joilla molemmilla on ollut talous kunnossa, on ehditty harrastaa, matkustaa, tutustua uusiin ihmisiin, asua ulkomailla, tehty uraa jne.jne. Täytyy sanoa, että ne, jotka ovat "sutaisseet" hätäpäissään, ovat pysyneet pisimpään liitoissaan. Molemmilta puolisoilta kun on sieltä elämästä puuttunut vain se avioliitto ja lapsi/lapset. On ollut aikaa pysähtyä siihen lapseen, on ollut varaa olla hoitamassa niitä lapsia kotona pitkään. Muutama pariskunta hoiti vielä asian niin, että kun toinen pariskunnasta oli vanhempainvapaalla, niin toinen otti vuorotteluvapaata. Se suhde elämään, ihmisiin ja omaan itseen on ihan erilaista 23-vuotiaana verrattuna esim. 43-vuotiaaseen. 43-vuotiaana tietää, että täydellisyyttä ei ole missään, todennäköisesti joku ystävä on jo selättänyt vaikean taudin/joutunut onnettomuuteen, menettänyt läheisiään omanikäisiään kuolemalle. Siksi sitä on myös armeliaampi niille parisuhteen toisille puoliskoille, vaikka ei olisikaan tunnettu pitkään. Toisekseen 40-vuotiaasta miehestä, ja naisestakin, näkee helposti jo hänen tavoistaan, että minkäsortin ihminen on. Esim. 43-vuotias tuskin viitsii ennen treffejä puunata asuntoaan, jos ei sitä puunaa muutenkaan. 23-vuotiaat taas yrittävät paljon enemmän miellyttää toisia, kuin löytää sitä henkilöä, joka miellyttää itseä, ja sopii siihen omaan elämäntilanteeseen.

Sitten ne, jotka ovat eronneet, ovat niitä, jotka pohtivat tosi pitkään yhdessäoloaankin. toki näidenkin lapsilla on molemmat vanhemmat, mistä saat päähäsi, että lapsi menettäisi toisen vanhempansa erossa?

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu tapasi naisen ja tämä antoi välittömästi ilman kumia. Reilu 10kk kului niin sitä oltiin jo lisäännytty.

Tälle on hymyilty monet kerrat.

Fiksu mies ei ottaisi vaikka annettaisiinkin, ainakaan paljaalla siis.

Kiitos yleistyksestä. Itse olin exän kanssa 8 vuotta ennen esikoisen syntymistä, niistä kuusi asuimme yhdessä ja viisi niistä ehdimme olla naimisissa. Ihmiset muuttuu, asioita tapahtuu. Ehkä elämä opettaa vielä sullekin, että kaikki ei aina ole niin mustavalkoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mjaa. Mun kaveripiirissä on kymmenen liittoa. Ollaan kaikki nelikymppisiä.

Kolme meni yhteen ja perusti perheen nopeasti, alle vuoden seurustelun jälkeen. Yksi heistä alle puolen vuoden jälkeen. Kaikki kolme ovat yhdessä yhä, lapset teinejä jo.

Kuusi seurusteli ja asui yhdessä pitkään ennen lapsia, minä mukaan lukien. Meistä viisi on jo eronnut, minä toisella kierroksella.

Toisin sanoen ainakaan meidän yhdeksän naisen kohdalla se ei ap pidä lainkaan paikkansa, että pitkä yhdessäolo olisi tae pysyvästä ja onnistuneesta liitosta. Joku tuossa sanoikin jo, että enemmän se on tuurista ja tahdosta kiinni. Kuinka paljon panostetaan, miten hyvin kasvetaan yhteen vai vieraannutaanko arjen myötä.

Anna mä arvaan, sinulla ap ei ole vielä lasta? Sulla ei ole mitään hajua siitä, miten lasten saanti vaikuttaa parisuhteeseen.

Ja sinä uskot voivasi tehdä yleistettävissä olevia päätelmiä kaveripiirisi (otanta 10) perusteella?

Miten hankalaa on käsittää, että en puhu aloituksessani SANALLAKAAN lapsen saamisen jälkeisisä vaiheista? 

ap

Puhuitpahan. Vaadit liittoja kestämään vähintään 18v.

Sinä olet ap niin mustavalkoinen. Et ymmärrä ilmiselvästi sitä, että on ihan eri asia tehdä lapsi pikaisesti 20-vuotiaana, kuin tehdä nopeat päätökset 40-vuotiaana. Vanhempana on varallisuutta, joka nyt ei tietenkään onnea tuo, mutta mahdollistaa monien elämää helpottavien palvelujen ostamista ja hankkimista. Kun siivooja käy kerran viikossa, niin eipä tarvitse nillittää siivousvuoroista, kun kerran kaksi viikossa on palkattu vauvalle yövahti, ja käydään itse hotellissa nukkumassa, niin sitähän ollaan pirteämpiä kuin 25-vuotiaat , 18-kesäisestä yhdessä olleet, lapsen saaneet kaksiossa, jossa koliikkivauvan kirkuna kuuluu kaikkialle.

Höhhöö ja minäpä olin yhdessä viisi vuotta mieheni kanssa ennen raskautta. Ero tuli, kun vauva oli 2kk. En olisi eläessäni nähnyt sitä vaihtoehtona, kun takana oli puoli vuosikymmentä. Ei sitä toista ihmistä voi ikinä tuntea kunnolla. Ei, jos se toinen haluaa pitää asioita itsellään. Minä luulin tuntevani miehen läpikotaisin, koska keskusteluyhteydet pelasi ja toinen vakuutti, että perhe on juuri mitä hän haluaa. Tästä opin, että introverttiä ei välttämättä tunne kukaan. Joku ekstrovertti kaataa sydämensä alle vartissa pöydälle ja puhuu heti, kun jotain juolahtaa mieleen ja käytännössä alle viikossa tiedät toisesta kaiken. Minä tyhmä polo sitten vaan luulin, että minulle ollaan avoimia, koska millainen ihminen salaa halveksii viisi vuotta ja valehtelee päin pläsiä? Loppusanomisina mies tosiaan sanoi, että minut valitsi perseen perusteella ja häntä ei nyt vaan huvita, vaikka monen monta kertaa asiat oli etukäteen sovittu ja puitu.