Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko luopunut / voisitko luopua lapsihaaveista miehen vuoksi?
28.09.2016 |
Mieheni ei voi saada biologisia lapsia eikä halua adoptoida. Sijaisvanhemmuutta harkitsee ja luulen että se riittäisi itsellenikin, mutta mietityttää ja haluaisin kuulla kokemuksia.
Kommentit (9)
En, mutta lapsen olen "tehnyt" miehen lapsihaaveiden toteuttamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen valmis tekemään komromisseja lähes missä rahansa asiassa. Sehän riippuu omasta arvojärjestyksestä. Jos suuren perheen saaminen on huomattavasti suurempi haave kuin mikään muu, tuskin lupuisin siitä. Mutta jos sielunkumppani ja rakkaus on yhtä suuri haave, on sijaa kompromissille.
En. Lapsien määrästä voisin tehdä kompromisseja, mutta kokonaan lapsihaaveestani luopumiseen ja lapsettomaksi jäämiseen en suostuisi.
En luopunut.
Olin niin kunnollinen, että en hankkiutunut miehen tahtomatta raskaaksi. Harmittelin, kun kohtalokaan ei puuttunut peliin ja ehkäisy pettänyt. Kerroin miehelle, että tahdon lapsia ikäni puolesta viimeistään tiettynä aikana yrittäen. Mies ei ollut silloinkaan valmis isäksi, joten erosimme. Hän sanoi, että ei tahtonut viedä minulta äitiyttä. Tiesin itsekin hänen kypsymättömät piirteensä, joita hän ei osannut silloin vielä muuttaa ja olin miettinyt lähinnä omaa vastuuta äitinäkin.
Löysin toisen miehen, mikä ei ollut helppo päätös, mutta kuitenkin. Ei ollut aikaa tutustella kovin kauaa hänen kanssaan enää tai jäädä pohtimaan eroa. Saimme lapsia ja vanhemmuus on luonnistunut. Meillä on yhtenevä arvomaailma. muutenkin pikkuhiljaa hyvään suuntaan menossa.
Näin exäni ja hänkin oli muuttunut ja kasvanut, tullut isäksikin, mutta auttamattomasti liian myöhään minulle olisi tullut hänen kanssaan lisääntyä.
En munäkään varmaan kokonaan. Mutta koska mieheni ei tahtonut omia lapsia, luovuin haaveestani saada lisää lapsia.
Ja tuo ei kaiherra välejämme mitenkään. Hän on myös mainio isäke teinilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikinä en omasta äitiydestäni luopuisi yhdenkään miehen vuoksi.
Jos joku asia kaduttaa vanhana, niin taatusti lapset ja niiden hankkimatta jättäminen jos niitä olisi halunnut.
Hienoa kuitenkin että asiasta puhutaan avoimesti ja mielipiteet ovat molempina tiedossa, pahinta on ne miehet jotka sanovat aina että "viiden vuoden sisään", kunnes nainen huomaa lähentelevänsä neljääkymppiä eikä mies vieläkään "ole valmis".
En usko että kukaan on ikinä siinä hetkessä valmis, vanhemmaksi kasvetaan.
Enkä myöskään voisi ikinä ottaa hartioilleni sellaista taakkaa että puolisoni ei saisi takiani lapsia, silloin pitää päästää toinen irti.
Tyttäreni syntymä oli mullistava kokemus enkä vaihtaisi sitä tai häntä mihinkään, olen äiti ja maailman onnellisin siitä.
Luovuin miehen takia lapsihaaveesta enkä itse enää edes ymmärrä miksi.
En vaan pystynyt lähtemään. Kaikki tapahtui niin nopeasti - yhtenä päivänä yritimme lasta ja seuraavana hän sanoi ettei haluakaan. Hän hankki vasektomian vaikka vastustin asiaa, lääkärikin tiesi tämän mutta ei sillä mitään vaikutusta ollut.
Mies on onnellinen ja kehottaa minua vaan katsomaan eteenpäin. Olen jo melkein 40. Saanut kaksi keskenmenoa aiemmin. Muistelen keskenmenoja suruissani mutta samalla jotenkinonnellisena , kun muistan miten onnellinen olin raskauksista.
Miehen kanssa on asiasta riidelty paljon. Vaikka en halua riidellä ja tiedän ettei se muuksi muutu. Hankala kun en voi enää esim surra miehen seurassa asiaa. Jos suren hän kokee sen syyllistämisenä ja aina kehottaa minua eroamaan, jos hän tekee minut niin onnettomaksi. Vaikka suren vain niitä keskenmenoja ja mieheni vasektomiaa. Sitä että minä jään lapsettomaksi. Miehellä on omia lapsia entisestä liitosta.
Harmittaa etten eronnut silloin kun mies ensi kertaa sanoi ettei haluakaan lapsia lisää. Olisin ollut silloin nuorempi. Luulin että kyllä se mieli vielä muuttuu kun yritystä oli ollut takana pari vuotta ja ne keskenmenot.
Mies varasi sitten ajan vasektomiaan niin, että kertoi minulle viime tingassa. Etten minä kriiseile asiaa turhaan. Ja nopeasti sinne pääsi ja sitten se oli ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luovuin lapsihaaveesta miehen vuoksi..
aidosti uskoin etten alkaisi katkeraksi. Vaan niin se katkeruus on noussut. Masennus sekin. Kenties viisasta olisi ollut erota ennen masentumista lapsettomuuden vuoksi. Masennus on tehnyt näköalattomaksi jolloin eroaminen tuntuu vaikeammalta. Mieheni reaktio eroon olisi se että emme voisi olla edes ystäviä.. rankka ajatus menettää elämästä joku kenen kanssa ollut yli vuosikymmenen. Minulla on se tunne että mieheni elämä ja mieheni ylipäätään merkitsee minulle enemmän, kuin mitä miehelleni merkitsee minä tai minun elämä ni. On hämmästyttävää miten hän vaan sanoo että lähde sitten jos haluat lapsen. Että on parempi että lähden kuin masennan häntäkin surullani aiheesta.
Katkeruus on hiljaa syönyt minua vaikka vannoin etten voi tulla katkeraksi. Koen että mieheni on pettänyt minut, pettänyt tehdyt lupaukset perheestä. Mies sanoo mieli voi muuttua. Mikä on lupauksen merkitys silloin, jos aina voi mieli muuttua ? Ei mikään.
Alue: Aihe vapaa
Omista haaveista kannattaa aina pitää kiinni. Oma lapsi on jotain uskomatonta. Miksi mies haluaa valita, eikä halua adoptoida? Ajatteleeko hän tuossa sinun tarpeitasi. Sinun pitää miettiä mitä itse haluat. Eroaminenhan ei toki takaa raskautta, lapsen saantia tai uutta hyvää parisuhdetta.