Lue keskustelun säännöt.
Pohditaan asiallisesti, mista kateus ja häpeä rikkaampia kohtaan johtuu? Itseäni koskien minulla on hyvä teoria.
26.06.2007 |
Olen keskituloisesta perheestä, jossa rahan käyttö oli hirveä synti. Kaikessa piti säästää, säästämisellä pädettiin ja saatiin hyväksyntää. Mitään tarpeetonta ei saanut ostaa. Etenkin isäni oli hyvin vanhakantainen. Esimerkiksi verhoina meillä oli vaan hyvin kapea kappa, koska aivan hyvin verhoina menee vähemmänkin kangasta. Olohuoneessa oli sentään sivuverhot, jotka tarkemmin ajateltuna olivat aikaansa edellä olevat paneeliverhot. Niin kapeasti oli kangasta, että yhtään poimulle se ei mennyt. Meillä oli hyvin vähän huonekaluja, jopa askettisesti. Sama koski vaatteita. Ihminen tarvitsee yhdet vaatteet päälleen. Kodin sisustukseen ei edes saanut panostaa. Jopa ilmaiset luonnonkukat oli turhaa ihmismielen heikkoutta.
En varsinaisesti ollut koskaan kateellinen rikkaiden luksuksesta. Osasin toivoa meille vain sitä normaalia elintasoa. Lapsuudesta muistan kauhean häpeän. Esim mikro tai kahvinkeitintä ei ollut, kun ei haluttu hankkia. Onneksi aikuisena olen voinut hankkia sellainen (vaatimattoman) elintason, josta voin olla sillä lailla ylpeä, ettei tarvitse tuntea huonommuutta. Voin tuntea samanarvoisuutta myös niiden ihmisten kanssa, joita nuukat kotiolot opettivat väheksymään ja pitämään jotenkin vähäjärkisenä tai hulluna.
Kommentit (7)
Sanoisin ennemminkin, että inho ja raivo.
Jos on turborikas, se on aina kertynyt riistämällä toisia ihmisiä. En kadehdi varakkailta ihmisiltä heidän luksustaan tai kiellä ihmisiä olemasta yrittäjiä tms. Se on kaikki hyvää ja luonnollista.
Mutta ei ole luonnollista hommata kymmeniä miljoonia vuodessa potkimalla hyvää tulosta tehneet ihmiset pois töistä ja ottamalla tilalle töitä tekemään lapset 14-tuntisia päiviä jossain kehitysmaassa. Se saa minut raivon valtoihin, enkä suo moisille sikapossuille heidän toisten selkänahasta repimää omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla meni aikaa ennenkuin uskalsin opiskellessani ottaa lainan. kituutin nälkärajalla mielummin, kun en halunnut vanhempieni elämää.
Meillä oli esim. ihan kauhea auto, kauhea talo (näin minä siis koin). Ei se kuitenkaan minusta mikään rikkauskysymys ollut, erilaisuutta vain. En ole nyt aikuisena mitenkään erityisen kateellinen kenellekään rahasta, koska eihän raha takaa onnea. Rikas en ole, mutta toimeen tulen ja olen elämääni tyytyväinen tavis.
Mutta - en tunne mitään kateutta tai häpeää tai inhoa tai raivoa itseäni rikkaampia kohtaan. Mulle riittää kohtuullinen toimeentulo, en edes haluaisi olla rikas.
nimim tyytyväinen
Yksi rikas kauhukakara lapsuudessa voi aiheuttaa todella pitkäaikaisen omantunnonarvon laskemisen. Minkähänlaisen keskustelun aiheutan, kun sanon että rikkaiden pitäisi aivan erityisesti kiinnittää huomiota lastensa kasvatukseen tässä asiassa, sillä omallaan kehuskelu ja mahtailu on todellakin huonoa käytöstä ja meidän kulttuuriimme kuulumatonta (paitsi nousevalla sukupolvella).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Sanoisin ennemminkin, että inho ja raivo.Jos on turborikas, se on aina kertynyt riistämällä toisia ihmisiä. En kadehdi varakkailta ihmisiltä heidän luksustaan tai kiellä ihmisiä olemasta yrittäjiä tms. Se on kaikki hyvää ja luonnollista.
Mutta ei ole luonnollista hommata kymmeniä miljoonia vuodessa potkimalla hyvää tulosta tehneet ihmiset pois töistä ja ottamalla tilalle töitä tekemään lapset 14-tuntisia päiviä jossain kehitysmaassa. Se saa minut raivon valtoihin, enkä suo moisille sikapossuille heidän toisten selkänahasta repimää omaisuutta.
perheestä, ja kyllä se syyllisyys sieltä tulee. Itse en voisi kertoa äidilleni totuutta raha-asioistamme, koska jotenkin tunnen syyllisyyttä siitä, että olemme melko varakkaita. Ihan hullua, koska eihän se ole keneltäkään pois. Ja jokaista hankintaamme vähättelen ja selittelen äidilleni..