Mitä olet tehnyt tänään? Millainen olo sinulla on ollut?
Kommentit (50)
Krapula oli, nyt olen vähän pilvessä
Itkenyt, lukenut, miettinyt että pitäisi siivota, miettinyt että pitäisi marjastaa, miettinyt että pitäisi soittaa parille kaverille, miettinyt että pitäisi noutaa paketti, miettinyt että pitäisi käydä kaupassa jne.
Mitään en ole saanut aikaiseksi. Olen masentunut.
Juonut ja pajautellut MDMA:n jälkihehkuissa. Ei voi valittaa.
Heräsin kuuden jälkeen siihen, kun poika tuli yövuoron jälkeen kotiin. Käy vuoroduunissa, menee tammikuussa armeijaan, joten vielä asuu kotona. Nousin ylös ja pesin pari koneellista pyykkiä, ulkona kuivuivat vielä mukavasti. Tiskikone pyörimään. Ruoanlaittoa, omenahillon tekoa, leipomista ja huomisen ruoan esivalmistelua. Nyt illalla kävin naapurissa savusaunassa, kun ystävällisesti huikkasivat, että voin tulla heidän jälkeensä. Ihania naapureita. Nyt sitten palstailua ja telkkarin katselua, ja miehen kanssa viestittelyä, tulee huomenna kotiin työmatkalta.
Aamulla heräsin päänsärkyyn. Tulin alakertaan ottamään lääkettä ja syömään aamupalaa. Katsoin Downton Abbeyä, kunnes muut heräsivät. Aamupalan jälkeen autoin miestä pukemaan lapset ulos ja menin yläkertaan töihin. Lämmitin lounaaksi tähteitä. Löysäilin, kunnes piti taas mennä töihin. Kävin lenkillä ja sen jälkeen autoin taas miestä pukemaan lapset ulos ja menin töihin. Sitten lapset tuli sisälle katsomaan Pikku kakkosta ja mä laitoin ruuan. Luin isommalle lapselle kirjaa, nyt hän on suihkussa. Kohta menen auttamaan lasta iltatoimissa. Ei mitään erikoisia tuntemuksia, ihan tavallista menoa.
Tein vähän kotitöitä. Olo ei oo hyvä, mun pää levisi toissapäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Tein vähän kotitöitä. Olo ei oo hyvä, mun pää levisi toissapäivänä.
Piti vielä sanoa, että kiitos kun kysyit, sillä mun voinnista ei ole kukaan ollutkaan kiinnostunut vuosiin. Kiva että edes sinä.
Heräsin aamulla seitsemän aikaan kahden tunnin yöunien jälkeen. Kävin lasten kanssa ostoksilla ja sen jälkeen olen leiponut, siivoillut, viikkaillut pyykkejä ja käynyt lasten kanssa saunassa. Päivä on mennyt sumussa; vajaan vuoden mittaiset toivottoman huonot yöunet alkaa tuntua kropassa ja pääkopassa. Olo on stressaantunut.
Niskasta kiinni kirjoitti:
Itkenyt, lukenut, miettinyt että pitäisi siivota, miettinyt että pitäisi marjastaa, miettinyt että pitäisi soittaa parille kaverille, miettinyt että pitäisi noutaa paketti, miettinyt että pitäisi käydä kaupassa jne.
Mitään en ole saanut aikaiseksi. Olen masentunut.
Minulla kuluu myös yleensä kahdesta vapaapäivästä ensin tämmöiseen. Täysin sama tunne, kaikkea "pitäisi tehdä". Sitten voi olla myös, etten osaa valita, mitä teen. Tai jos saan tehtyä jonkun valinnan, tunnen silti riittämättömyyttä. Tyyliin en osaa päättää, menenkö jumppaan vai salille. Sitten kun menen salille, saatan ajatella, että en ole harrastanut tarpeeksi aerobista treeniä tai että en treenannut nyt tarpeeksi tehokkaasti. Välillä en saa myös tehtyä mitään, kun en saa valittua näiden vaihtoehtojen välillä, joista kaikki tuntuvat yhtä huonoilta.
Olin ajatellut tehdä tänne avauksenkin, tuntevatko muutkin näin ja mistä tämä oirehdinta johtuu, mutta ehdit ensin.
Käynyt kaupoilla ostamassa synttärilahjan sen jälkeen hetken talkoohommissa, sit suihkun kautta synttäreille. Sieltä kateellisena mäkkärin kautta kotiin. Kotona saunaa ja kämpän metsästämistä. Nyt röhnötän sohvalla vatsa turvonneena ja olo on öklö. Väsyttää. Taidan kohta mennä nukkumaan.
Päällimmäisenä tunteena vitutus kun kaikki kämpät sikahintasia ja huonokuntoisia. Täällä emme viihdy enää kuspäisten naapureiden takia.
Äestänyt. Lajitellut siemeniä. Rahdannut peräkärryjä ees taas.
Aika naatti olo, sauna lämpiämässä.
Vapaapäivä, eli energiat huipussaan. Yö tuli kiduttua nivel- ja lihaskivuissa fyysisesti raskaan työviikon jälkeen. Aamulla lasten harrastuksiin kuskaamista, sitten kotona myöhäinen aamiainen/lounas pitkän kaavan mukaan. 5km lenkki juosten lasten pyöräillessä vierellä. Pihahommia kotona. Pizzan tekoa perheen kanssa. Muut saunaan ja itse 25km pyörälenkille, jonka jälkeen luksuksena yksin saunaan. Ruokailua, iltahommia ja nyt hetki sohvalla ennen yöunia. Nyt rento olo hyvän lauantain jälkeen.
Pitänyt huolta naapurin mummosta ja kolmesta lapsesta. Kahdella heistä erityistarpeita.
Nyt on kiva relata. '
Siivoillut, käynyt kaupassa, pessyt pyykkiä, laittanut lasagnea. Sitten on vaan löhöilty. Mies lähti kaverinsa kanssa ryyppäämään, muuten ollut kiva päivä, mutta viettäisin lauantai-iltaa mielummin miehen kanssa.
Kahdeksasta neljään olin työturvallisuuskorttia suorittamassa. Sen jälkeen en ole tehnyt juuri mitään, kävin lottoamassa, pesin pyykkiä, muutan ollut vain täs koneella ja katsonut telkkaria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein vähän kotitöitä. Olo ei oo hyvä, mun pää levisi toissapäivänä.
Piti vielä sanoa, että kiitos kun kysyit, sillä mun voinnista ei ole kukaan ollutkaan kiinnostunut vuosiin. Kiva että edes sinä.
Kyllä se siitä
Minä en usko että sinä haluat kuulla.
Heräsin töihin kolmen tunnin yöunien jälkeen kello 5.15. Työt meni jonkinlaisessa zombie-tilassa ja sen jälkeen tulin kotiin nukkumaan. Heräsin seitsemän jälkeen laittamaan ruokaa ja pesemään pyykkiä. Nyt tässä hetken palstailen ja kuuntelen radiota ja vetäydyn piakkoin pehkuihin lueskelemaan ja odottelemaan uutta työpäivää (herätys vasta 6.30.). Väsyttää siis mutta ihan kiva fiilis muuten.