Apua! Ylivilkas lapsi.
Osaisiko joku neuvoa mitä tehdä ihan mahdottoman vilkkaan 3,5v pojan kanssa. Lapsi on ollut kova menijä ihan pienestä pitäen ja edelleen vain monet tilanteet ovat hänen kanssaan ihan yhtä piinaa. Esim kauppareissuilla meno yltyy usein (lähes aina) ihan mahdottomaksi: juoksentelee, kiljuu, riehuu... Puhe tai komentaminen eivät tepsi, innostuu siitä vain lisää. Sama jos on mitä tahansa muuta tavallisuudesta poikkeavaa: joku tilaisuus, kutsut, matka. Poika menee ihan tolaltaan innostuksesta eikä osaa enää olla ollenkaan ihmisiksi. Suoraan sanottuna ei ole enää ollenkaan oma itsensä, kun pääsee riehaantumaan liikaa.
Toinen ongelma on tunkeilevuus ja kovakouraisuus muita lapsia kohtaan. Tönii ja käy käsiksi ja pelottaa arempia lapsia. Samoin saattaa suuttua, jos esim. jätetään leikkien ulkopuolelle ja kostaa heittelemällä tavaroita, rikkomalla leikkejä jne. Pojan onkin tosi vaikea löytää leikkikavereita, kun on niin päällekäyvä.
Olen toivonut, että tämä helpottaisi iän myötä, mutta viime aikoina tilanne on vain pahentunut. Poika on taas alkanut saada raivareita, jos asiat eivät mene tahtonsa mukaan. Silloin itkee ja karjuu ja heittäytyy lattialle huutamaan. Meillä on myös kaksi muuta poikaa (5v ja 1.5v) ja heidän kanssaan ei ikinä ole ollut mitään tuollaisia ongelmia.
Lapsi on muuten ikäisekseen erittäin kehittynyt, liikunnallinen ja älykäs. Leikkii usein fiksuja mielikuvitusleikkejä, keskittyy touhuihinsa hienosti ja on periaatteessa kiltti ja mukava lapsi. Mutta mitä ihmettä tehdä, kun joskus ei huvittaisi poistua neljän seinän sisältä tuon kanssa?!
Kommentit (4)
...muuten en osaa neuvoa, tilanne kerrallaan eletään täälläkin.
mutta toisaalta pelkään, että poika leimaantuu " ongelmatapaukseksi" . Tuntuu, että nykyään joskus liiankin herkästi diagnosoidaan kaikki keskimääräisestä poikkeava joksikin sairaudeksi. Mutta toisaalta itselleni olisi valtava helpotus, että joku toteaisi, että poika on ihan normaali, vaikkakin vilkas. Ollaan miehen kanssa asiasta keskusteltu ja hän on ollut voimakkaasti tutkimuksia vastaan. Mies on sitä mieltä, että lapsi on vain " persoonallinen" , liian älykäs ehkä ja siksi ei pysty sopeutumaan.
Jotenkin tiosta on vain ihan vastasyntyneestä nähnyt ettei ole kuin normaalit lapset. Terveydenhoitaja kehui jo silloin että on niin valpas ja jäntevä ja älykäs katse. Pojan sanavarasto oli jo yksivuotiaana kouluikäisen luokkaa, puhui täydellisiä lauseita ja teki muutenkin kaikkea muuta mitä en voisi kuvitellakaan kahden muun lapsemme tekevän. Joten ehkä mies onkin oikeassa, en tiedä? Kun tuo on toisaalta niin fiksu ja kehittynyt ja toisaalta monessa suhteessa lapsellisempi kuin yksivuotias pikkuveljensä.
Kiinnostaisi kuulla onko muilla ollut vastaavanlaisia lapsia ja miten olette pärjänneet?
Ap
-pyydä neuvolalta lähete neurologille ja kuvaa kuten äsken
Ps. liikunnallisuutta vaan- ulkoilua, pyöräilyä, pikkutramboliinia, uintia- jatkuvaa valvontaa vaatii-
eli pyydä lastenhoitoapua- itsesikin takia
Tsemppiä ap:lle!