Perheellisten kuvitelmat sinkkuelämästä

Olen työkaveriporukkani ainoa sinkku. Ollaan kaikki about 30-35 vuotiaita ja työkaverini ovat olleet kumppaninsa kanssa jo lähemmäs 15 vuotta. Kaikilla on myös lapsia. Noh. Kun puhumme sinkkuudesta ja mainitsen tulevasta viikonlopusta ja sen olemattomista suunnitelmista saan vaan huokauksia, että juu kelpaisi minullekin tuollainen ettei tavitsisi tehdä mitään. Sitten tietysti lentelee ilmoille se lause, että olet sinkku, voit tehdä mitä haluat. Mutta kun ei se ihan niin mene. Jos haluaisin harrastaa vaikka seksiä...
No sitte ku kävin treffeillä niin siitäkin he totesivat vaan, että oispa kivaa olla sinkku niin saisi tavata kaikkia kivoja miehiä. Niinpä niin. Harvemmin treffeillä on mitenkään hauskaa saati miehet kivoja.
Ja sitten vielä tämä saliharrastukseni herättää ihmetyksiä ja se kuinka jaksan meikata joka päivä töihin. Eli siis olen pinnallinen kun käyn pumppaamassa pyllyä (miehiä vaten tietysti) salilla ja vielä meikkaan joka päivä töihin.
Välillä vaan niin turhauttaa. Haluan lisää sinkkukavereita. Tulkaa tänne.