Voiko mielenterveysongelmainen toimia psykologina?
Kommentit (8)
Ei voi, jos sinulla on rajojen kanssa ongelmia. Asiakkaan pitää voida luottaa sinuun. Ei voi olla esim. niin, että sinä avaudut asiakkaalle ja tämän pitää ruveta ratkomaan sinun ongelmiasi. Se, että on elämässä ollut tai on omia ongelmia, auttaa ihmisyyden ymmärtämisessä. Psykologi on ihminen siinä missä pappi, lääkäri tai juristi. Mutta psykologin roolissa sinun pitää pystyä kantamaan toisen henkilön hankaluutta ja tuskaa. Jos olet niin rikki, että haet turvaa ja tarpeellisuuden tunnetta toisen ihmisen hädästä, silloin olet ainakin sillä hetkellä väärällä alalla. Älä mieti näitä asioita yksin.
Riippuu varmaan millaisia ongelmia ja kuinka hankalia.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi, jos sinulla on rajojen kanssa ongelmia. Asiakkaan pitää voida luottaa sinuun. Ei voi olla esim. niin, että sinä avaudut asiakkaalle ja tämän pitää ruveta ratkomaan sinun ongelmiasi. Se, että on elämässä ollut tai on omia ongelmia, auttaa ihmisyyden ymmärtämisessä. Psykologi on ihminen siinä missä pappi, lääkäri tai juristi. Mutta psykologin roolissa sinun pitää pystyä kantamaan toisen henkilön hankaluutta ja tuskaa. Jos olet niin rikki, että haet turvaa ja tarpeellisuuden tunnetta toisen ihmisen hädästä, silloin olet ainakin sillä hetkellä väärällä alalla. Älä mieti näitä asioita yksin.
Nimenomaan näin.
Jos mielenterveysongelmasi ovat ns. päällänsä, et voi toimia psykologina. Sinusta ei ole terapoimaan yhtään ketään niin kauan kun omat mielenterveysongelmasi ovat päällänsä. Etkä ihan hetkeen sen jälkeenkään, omat ongelmasi pitää olla selkeästi historiaa.
Sen sijaan kun olet käsitellyt omat ongelmasi ja ne ovat historiaa, ne voivat olla sinulle vahvuus työssäsi. Minä kävin mm. syömishäiriön takia psykologilla ja hänellä oli kuulemma nuorempana, joskus parikymppisenä ollut syömishäiriö. (Hän oli lähemmäs 4-kymppinen terapian alkaessa). Hän ei tehnyt mitään numeroa itsestään, kertoi vaan lyhyesti asiasta. Hän osasi kyllä tosi hyvin kääntää menneisyytensä edukseen, siis siinä mielessä, että hän osasi eläytyä tilanteeseeni täysin ja tiesi minkälaisia ajatuskuvioita syömishäiriöisen päässä pyörii. Sekä tietty tiesi, että millaista on olla syömishäiriöinen. Tuntui jotenkin tosi hyvältä, että edes joku ymmärsi miltä minusta tuntui. Ja jotenkin sitä oli tosi helppo hänen kanssaan työstää tätä asiaa.
Valtaosalla alalle hakeutuvista on mielenterveysongelmia.
En kokeilisi mennä töihin jos en voisi suhteellisen ok. Sairaalla ei ole antaa muille. Ihan sama asia kuin yrittää rakennuksella olla tehokas, jos kuumetta 39. Mitään kovin hyvää ei synny ja hajoaa itse vielä pahemmin. Mutta vertausta jatkaen, ei se keuhkokuume raksamiehen työkykyä tulevaisuudessa tuhoa. Vastuu työn laadusta on aina työntekijällä. Jään kotiin jo räkätautisenakin joskus kun näytän liian kipeältä, menee aikaa hukkaan ja potilas alkaa muuttua hoitajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Valtaosalla alalle hakeutuvista on mielenterveysongelmia.
Ja sitten lähde tälle väitteellesi, kiitos. Oma pääsi ei nyt käy lähteestä.
Eikös se ole suorastaan vaatimus?