Mikähän ystävälläni on oikein vialla?

Hän on aina ollut vähän tällainen, mutta nyt jo siinä määrin, että loukkaannun joka kerta tavatessamme. Kaikki on meillä jotenkin kummallista ja minun syyni. Jos lapsensa kaatuu pihaportaissa, pitää kovaan ääneen kommentoida, että " no ei se ihme, kun nuo portaat on niin kummallisessa paikassa" , jos mehulasi kaatuu, niin ei sekään ole ihme, kun " nuo lasit nyt on niin kummallisen mallisia" , jos joku menee rikki, niin " ei se ihme, että putoaa, kun on niin ahdasta" . Joka asiaan joku selitys, miksi se johtui juuri meistä.