Lopetan opiskelut - Kela on laittanut tilille opintotuen
Miten kannattaa toimia? Tilanne on se, että aloitin opinnot vuosi sitten. Opiskeltuani reilut puoli vuotta ymmärsin, että olin tehnyt todella väärän valinnan alan suhteen :( Kaduttaa paljon, mutta päätin että jätän opinnot tämän vuoden osalta väliin ja palaan töihin. Jään poissaolevaksi ja mikäli en pääse ensi keväänä sisään haluamalleni alalle, mietin todella mitä on järkevintä tehdä. Haen siis ensi keväänä uudestaan opiskelemaan. Elämäntilanne on tällä hetkellä muutoinkin todella kaaoottinen ja raskas.
Kela oli laittanut opintotuen tililleni. Palautanko summan kelalle vai onko tuo tukikuukausi pois minulta sitten tulevien opintojen aikana? Kiitos, alan kyllä selvittämään asiaa kotiin palattuani.
Kommentit (6)
Kelasn sivuilla on ohjeet siitä miten tuki palautetaan. Palautat ohjeiden mukaan tilillesi kilahtaneen nettosumman etkä odottele perintää 15% korolla bruttosummasta.
En ole Kelan täti, mutta kyllä muistaakseni aina voi palauttaa liikaa maksettuja opintotukia siten, että ne kuukaudet saa "takaisin". Ei siis huolta!
Jaksamista ja menestystä sinulle, kyllä se oikea ala vielä löytyy!
Kannattaa ehdottomasti palauttaa itse tuki heti tilille ja tietysti lakkauttaa opintotuki ettei stä tule enää muinakaan kuukausina.
Tai ei siis kannata vaan täytyy, sehän on ns. pienimuotoinen petos, jos saat opintotukea vaikket opiskele. Ja jos odottelisit Kelan perintää niin tukikuukaudet eivät palaudu tällöin takaisin käyttöön, vain vapaaehtoisessa takaisinmaksussa (ehdit maksaa ennen kuin Kela alkaa periä niitä talaisin) saat tukikuukauden takaisin käyttöösi.
Palauta tuki niin saat tukikuukauden myöhemmin uudestaan käyttöösi etkä joudu ongelmiin.
Selvä, teen näin. Kiitos asiallisista vastauksista!
Kela perii sen takaisin.