Lue keskustelun säännöt.
kaipaatko kauheaa ystävääsi?
25.06.2007 |
En tiedä oonko tehnyt oikein vai väärin...
Oltiin ystäviä ihan 0-vuotiaasta asti melkein 30 vuotta, ihan bestiksiä. Kuitenkin se suhde oli yhtä riitelyä lähes jatkuvasti. Johonkin 20v. asti olimme tosi ystäviä, mutta sen jälkeen alkoi mennä pieleen. Omasta mielestäni minä olen kasvanut aikuiseksi, mutta kaverini on jossain teinin tasolla edelleen. (no hän tietysti olisi asiasta täysin eri mieltä)
Jo monta vuotta tämä " ystävä" on katkaissut välejä minuun ihan jatkuvasti milloin mistäkin älyttömästä syystä. Kaikki oli hyvin silloin, jos tehtiin aina juuri niin kuin hän halusi ja olin samaa mieltä joka asiasta. Kaiken hän minussa haukkui tyyliin laihduttaisit nuo läskit, sulla on kauhea hempeä sisustus, laittaisit välillä jonkun muun hiusmallin kuin tuo ainainen kauhea, ostaisit uusia vaatteita...
Sitten minä olin se, joka parkui perään ja aneli ystävyyden jatkumista. No jälleen kerran keväällä " ystävä" katkaisi välit minuun täysin älyttömän asian takia ja mulla tuli pinna täyteen tätä tyyppiä. On niin itseään täynnä ja aina arvostelemassa muita jne. Välillä oikein vihasin koko ihmistä yli kaiken!!!
Ja silti välillä tulee mieleen teinkö sittenkin väärin, kun en enää mitään yhteyttä pidä saati sitten moikkaa, kun olen niin täynnä tätä ihmistä. (hän lähetti mulle yhden viestin lemmikkinsä kuolemasta, enkä siihenkään vastannut mitään)
On aivan ihanaa ollut nyt kun ei ole tarvinnut tapella kenenkään kanssa tai tuntea alemmuuden tunteita. Toisaalta taas olen niin yksinäinen, kun tämä ihminen oli elämässäni lähes joka päivä monien vuosien ajan.
Kadunko joskus sitä, että en yrittänyt jälleen kerran, miljoonannen kerran siis, korjata välejä??
Vai olenko onnellisempi, kun saan elää sellaista elämää kuin haluan, olla " läskeineni" sellainen kuin olen, omata omat mielipiteet ja arvostaa itseäni...
Nyyh, mulla ei enää ole bestistä.
(ja toisaalta tässä ihmisessä oli niiiiin paljon sitä hyvääkin, eihän hän muuten bestis olisi ollutkaan :( )
Kommentit (4)
varmasti silti vielä 5-kymppisenäkin mietin tätä ystävää... kaiken huipuksi vielä asumme ihan lähekkäin, näen hänen asuntoonsa joka päivä, ja myös työpaikallaan näen häntä väistämättä joskus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ikävöin ystävääni, jonka kanssa välit menivät poikki. Ikävöin niitä hyviä asioita. Olen miettinyt, että onkohan tälainen ihan normaalia...en ole missään kuullut puhuttavan tällaisesta. Exiä voi ikävöidä ja sen voi jopa sanoa ääneen, mutta voiko tällaista?
Joskus mietin, että teinkö oikean ratkaisun, olisiko vielä pitänyt yrittää tehdä sovintoa?
Mutta kyllä tein, enemmän olisi sattunut, jos olisimme jatkaneet ns. ystävyyttä.
Minun tilanteeni tosin oli eri kuin ap:lla, tunsimme vain joitakin vuosia. En tiedä pystyisinkö lopettamaan 30 v. kestäneen ystävyyden.
Onnistusiko teiltä vähän etäisempi ystävyys? Noudattaisitte vähän samaa kaavaa, kuin hankalien sukulaisten kanssa. Silloin ei tarvitsisi kokonaan laittaa välejä poikki. Tehän olette melkein kuin sukulaisia, niin kauan olette tunteneet.
Mietin lähinnä sitä mahtaako hän olla aikuistunut lasten saannin myötä. Entinen ystäväni oli äärimmäisen kateellinen ja itsekäs, toivon todella hänen kasvaneen ihmisenä. Pitkään yhteydenpito oli lähinnä minun varassani ja ystäväni sanoi aina että uskoo meidän olevan ikuisesti ystäviä vaikkei pidettäisi välillä pitkään aikaan yhteyttä. Minä kuitenkin kyllästyin jatkuviin temppuihin. Päätin karsia elämästäni kaikki pahaa mieltä aiheuttavat ihmissuhteet. Ei ole tarvinnut katua, elämä on paljon mukavampaa näin.
Kyllähän sitä ystäväänsä kaipaa, mutta kun samalla tietää, että ystävyys ei olisi enää hyväksi muuttunut niin hyväksyy oman ratkaisunsa ja tietää sen olleen ainoa oikea ja mahdollinen.
Minä laitoin poikki tosi intensiivisen ystävyyden joitain vuosia sitten. Me molemmat arvostelimme ja " määräilimme" toisiamme tosi paljon. Välillä kaipaan vieläkin, mutta tiedän, että se mitä oikeasti kaipaan, on jotain sellaista, mitä ei minun ja ystäväni välillä ollut enää aikoihin ennen välien poikki laittamista.
Tekstisi perusteella olet tehnyt hyvän ratkaisun. Se voi harmittaa ja kaduttaakin välillä, mutta varmaankin tiedät, että jos et tuolloin olisi laittanut välejä poikki, olisit tehnyt sen joskus toisella kertaa.