Miksi ihmiset saa traumoja nykyään kaikesta?

Olemme jotenkin tottuneet analysoimaan kaikkea ei niinkään ratkaisemaan ongelmia. Tunteet kyllä tunnistetaan paremmin, mutta ei oikein tiedetä mitenn niitä pitäisi käsitellä.

Liikaa aikaa ajatella ja elämä helppoa. Silloin pienikin asia tuntuu katastrofaaliselta. Ennen oli oikeita murheita elämän ollessa selviytymistä.

Näitä ihmisiä on ollut aina ja tulee aina olemaan. He nyt vain katsovat omien asioidensa olevan niin isoja, että tuovat niitä esiin äänekkäästi ja usein, joten silloin tuntuu, että näitä raukkoja olisi paljonkin. Älä siis jaksa suotta murehtia heidän ongelmiaan, vaan siirryt muualle jos joku ongelmiaan jankuttaa. Sinä teet valinnan mitä luet ja kuuntelet.

Liikaa aikaa. Ei ihmisillä ole historiansa aikana ikinä ollut näin paljon vapaa-aikaa. Ei ihme, ettei pää kestä. Pitäis mennä röihin.

Sä et järin fiksulta kuulosta. Ennen vanhaan ei keskusteltu tai tuotu mielenterveysongelmia esille, koska kukaan ei ollut tarpeeksi älykäs tutkimaan niitä. Se vasta laiskaa on.

Ja mitä se sulle kuuluu, miten muut käyttää vapaa-aikansa? Miksi pitäisi siivota, jos on siistiä?

Ja maailma on ylikansoitettu, se jos jokin tulee tämän maailman tuhoamaan. Käytä vähän sitä maalaisjärkeä emotionaalisen älykkyyden muodossa, ja ihan perus maalaisjärkeäkin. Taitaa olla eläkeläisellä liikaa vapaa-aikaa.

Tutkiminen on aikalailla hukkaan heitettyä aikaa jos ei ole ratkaisuja miten tutkimisen jälkeen edetään. Tutkimiseen käytetään paljon resursseja myös somaattisella puolella. Tutkimisen jälkeen ehkä todetaan että asialle ei joko voi tehdä mitään, ei kannata tehdä mitään (raha, asiakkaan ikä, hänen "hyödyllisyys" yhteiskunnalle jne.)

Kaikilla on nykyään joku "trauma" xDDD

Varmaan johtuu siitä, että ihmiset haluavat tavoitella aika tasokasta elämää nykyään. Ja mä aion sen myös traumojani läpikäymällä saavuttaa, siinä missä ap nöhkii mudassaan siinä missä on läpi elämänsä. Röh!

Vierailija kirjoitti:

Liikaa aikaa ajatella ja elämä helppoa. Silloin pienikin asia tuntuu katastrofaaliselta. Ennen oli oikeita murheita elämän ollessa selviytymistä.

Niin tai siis jos elämä kerran on helpompaa kuin ennen, niin miksi moni ihminen edelleen kulkee pahoinvointisena? Minusta koska elämä on helpompaa kuin ennen meidän kuuluisi kyetä myös voimaan paremmin kuin ennen. Se ei tietenkään tarkoita etteikö kannattaisi tehdä mitään, koska tekemisestä voi tulla just se hyvä olo, mutta kysymys kuuluukin mitä tehdessä on hyvä olo tai tulee hyvä olo?

Miksi nykyäänkin on vielä ihan paskaa työelämää, vaikkei meidän enää tarttis pahemmin kärsiä käydessämme töissä tai muuten hankkiaksemme elannon? Joten jos vaikka töissä on paha olla niin säteileehän se nyt helpostikin henkilön koko muuhun elämään.

Ei tuossa ole mitään uutta tai juuri nykyaikaan liittyvää paitsi sanan "trauma" käyttäminen. Oikeampi termi olisi "kammo" tai "inho". Kysypä pariltakymmeneltä 60-luvulla kansakoulun käyneeltä, kuinka moni heistä on aikuisiksi tultuaan laittanut ruuaksi tillilihaa. Hyvä jos yksi vastaa myöntävästi. Mä sain lapsena usein tukkapöllyä (oli vielä ihan sallittua siihen aikaan) ja olen aina inhonnut kampaajalla käyntiä ja ylipäätään sitä, että joku toinen koskee hiuksiini. Paljon löytyy ihmisiä, joilta koulun liikunnanopettaja vei viimeisetkin motivaationrippeet liikuntaan. Nykyisin sanotaan, että "sain trauman" tillilihasta, tukkapöllystä tai liikunnasta, mutta oikeammin pitäisi puhua inhosta tai kammosta. 

On traumoja ja traumoja. Ei nyt kannata kovin syvää analyysia tehdä jos joku jossain nettikeskustelussa sanoo saaneensa traumoja tiskaamisesta. Se trauman taso on lähinnä sitä että ei tykkää aikuisenakaan tiskaamisesta.

Yleensäkin ihmiset käsittelee asioita eri tavalla ja jos jollekin esim tiskaaminen aiheutti traumoja niin mitä sitten.

Ennen ei myöskään ollut mikään paremmin, päinvastoin. Ihmiset oli ihan samaa tekoa kuin nyt mutta ongelmat hoidettiin eri tavalla tai jätettiin hoitamatta ja esimerkiksi sotien jälkeiset traumat on siirtyneet sukupolvelta toiselle, eri oireilla kylläkin.

Taidat olla vielä kovin nuori mustavalkoisesta ajatusmaailmasta päätellen.

Vierailija kirjoitti:

Luinpa keskustelua, jossa 30 v nainen sanoi isänsä pakottaneen hänet tiskaamaan lapsena, eikä hän siitä syystä tykkää tiskata vieläkään. Kuulemma trauma jäi.

Ihanko totta ihmiset on näin heikkoa tekoa?

Varmaan riippuu vähän tavasta, jolla pakottaminen tapahtui. Tuliko mieleesi, että siihen saattoi liittyä esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Vaikka ei se taida tuollaista empatiakyvytöntä ihmistä kiinnostaa.

Ap, onko sulta itseltäsi kuollut vanhempi lapsena vai miksi vähättelet moista, aika suuren luokan ikävää asiaa? Kannattaisi käsitellä se oma traumansa siinä tapauksessa, jos näin on (aloittaa vaikka sen myöntämksestä, että se OLI sinulle traumaattinen kokemus), eikä haukkua niitä ihmisiä, jotka terveesti ja vastuullisesti käsittelevät ne mielenterveyttään haittaavat tekijät siellä terapiassa, eivätkä oksenna niitä ympärillään olevien ihmisten niskaan.

Kannattaisi perehtyä traumapsykologiaan tarkemmin, ihan mielenkiintoista tietoa olisi tarjolla. Tosin mustavalkoinen ja arvottava asenne viestii esimerkiksi traumojen aiheuttamista jäykistyneistä aivorakenteista, saattavat nämä jutut liipata liian läheltä.

Minusta vaikuttaa siltä että elämme aika hyviä aikoja kun voimme käsitellä henkilökohtaisia ja ylisukupolvisiakin traumojamme siten, että mahdollisesti ainakin melko suuri osa seuraavasta sukupolvesta saa aloittaa elämänsä ilman vakavia lapsuuden traumoja.

Eipä yllätä kommentit. Koko Suomen kerma täällä höpöttää päivät pääskyten. Kaikki työttömät traumatisoituneet esiintyy akateemisina ja ah niin rikkaina :D

Et tule ap saamaan tältä laumalta mitään järkevää vastausta, koska nämä kaikki täällä käyvät ovat jotain huumehuuruista psykoosiin menneitä ja mt-ongelmissa kylpeviä :D :D

Mummo kääntyis haudassaan, jos sanoisin traumatisoituneeni tiskaamisesta.

En todellakaan usko ennen olleen tällaisia ongelmi ihmisillä on aivan liikaa aikaa rypeä itsesäälissä ja uhriutua. Siitähän meillä Suomessa maksetaan